Johdantoa traumainformoituun ekososiaaliseen ajatteluun

Traumaattinen stressi, mukaan lukien lapsuuden haitallisista kokemuksista nouseva nk. toksinen, pitkäaikainen ja vahingollinen stressi, ovat paljon yleisempiä kuin ihmiset luulevat tai tahtovat tietää. Trauma on laaja kansanterveysongelma. Väestötason tutkimukset osoittavat, että käytännössä lähes kaikki kokevat yhden tai useamman traumaattisen tapahtuman elämänsä aikana, ja lähes puolet kokee trauman lapsuudessa. Traumalla tarkoitetaan tapahtumaa tai tapahtumasarjaa, joka on koettu haitalliseksi tai henkeä uhkaavaksi ja jolla on pysyviä haitallisia vaikutuksia yksilön toimintaan, henkiseen, fyysiseen, sosiaaliseen, emotionaaliseen tai spirituaaliseen hyvinvointiin. (Tebes ym. 2019.)

Ihmisten käsitystä traumasta lienee kaventanut lääketieteellinen, yksilökeskeinen, patologisoiva eli kaiken sairauksiksi kääntävä näkökulma traumaan ja niistä nouseviin mielenterveyden haasteisiin. Ehkä sen vuoksi ei ole ymmärretty kuinka suuresta, koko yhteiskuntaan ulottuvasta ilmiöstä on kysymys.

Traumainformoidusta näkökulmasta trauma on selviytymisvaste, joka juontaa ylisukupolvisiin, historiallisiin, kulttuurisiin, yhteisöllisiin, yhteiskunnallisiin ja henkilöhistoriallisiin tapahtumiin. Toki yksilö kantaa haitallisena stressinä ja esimerkiksi häpeän tunteina ja epärationaalisina, automatisoituneina käyttäytymismalleina sen seuraamuksia ja valitettavasti näitä traumataakkoja kertyy erityisen paljon DeCadianin ja Guarinon (2025) mukaan juuri osattomiksi jääviin ja syrjittyihin ihmisryhmiin.

Mietin, missä määrin lääketieteellisen kulttuurin nykyinen, mitä ilmeisin, myötätunnon puute marginaalissa elävien ihmisten terveysongelmia kohtaan, liittyy lääketieteellisten instituutioiden sisällä vallitsevaan hierarkkiseen kilpailukulttuuriin, sijaistrauman tuottamaan kyynistymiseen ja työuupumukseen. Tajuammeko itsekään kuinka uupuneita me lääketieteilijät olemme sen järjestelmän sisällä, jota itse paradoksaalisesti palvelemme yksilökeskeisellä eetoksellamme. Ehkä me olemme hakeneet pakopaikkaa kevyemmästä työstä ja vieläpä paremmin palkatulta yksityisellä sektorilla. Traumatisoituneiden ihmisten hoitaminen ei ole kevyttä työtä varsinkaan, jos ei ole moniammatillisesti verkostoitunut ja traumainformoitu. Julkiselle puolellehan heitä ajautuu selvästi enemmän kuin kermaa kuorivalle yksityiselle sektorille. Monialaisen yhteistyöhalun ja myötätunnon kansalaisten elettyjä kokemuksia kohtaan tulisi ohittaa sisäänpäin kääntynyt kilpailuvietti.

Traumainformoidussa monitieteellisessä lähestymistavassa ei puututa pelkästään yksilön traumaoireisiin, vaan myös rakenteellisiin ja sosiaalisiin väkivaltatekijöihin, jotka kohdistuvat esimerkiksi lastensuojelun lapsiin, päihteiden käyttäjiin, vanhuksiin sekä etnisiin, sukupuolisiin ja seksuaalisin vähemmistöihin. Kustannustehokasta sosiaali- ja terveydenhuoltoa ei rakenneta pelkästään yksilötason työskentelyllä, vaan muuttamalla koko lähestymistapaamme mielenterveysongelmiin sellaiseksi, joka huomioi kaikki ekososiaaliset tasot yhteiskunnallisesta tasosta yksilöllisiin tekijöihin.  (Tebes, 2019; Patel ym. 2023.) Tämä edellyttää yhteistä arvopohjaa ja hyvää tahtoa sekä tehokasta monialaista yhteistyötä kasvattajien, sosiaalityöntekijöiden ja terveydenhuollon ammattilaisten sekä palvelunkäyttäjien välillä.

Terveyden rakenteellisia määrittelijöitä ovat Heller ym. (2024) mukaan tekijät, jotka sisältävät

·      kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt, jotka luovat, ylläpitävät tai sulkevat pois kestäviä malleja terveydestä,

·      luoden hierarkkisille eduille rakennettuja siilomalleja eri ryhmien välille terveyteen vaikuttavissa olosuhteissa sekä

·      valtasuhteiden ilmenemismuotoja eri ihmisissä ja ryhmissä.

Nykyiset sosiaaliset rakenteet pohjaava valtaeroihin, joita ammattiryhmät käyttävät implisiittisesti (ei-tietoisesti) tai eksplisiittisesti (tietoisesti) säilyttääkseen omat etunsa vahvistamalla tai muokkaamalla näitä sääntöjä. (Heller ym., 2024.)

Siirtymä ekososiaalisiin mielenterveysmalleihin on välttämätöntä mielenterveysongelmien ennaltaehkäisemiseksi ja toipumisen vahvistamiseksi

Vikram Patel, Harvard yliopiston globaalin sosiaalisen lääketieteen professori tutkimusryhmineen on keskittynyt tutkimuksissaan mielenterveysongelmien kehityshistoriaan ja niiden ilmenemiseen lapsen ja perheen koko elämänkaaren ajan. He yhdistävät mielenterveysongelmien syntyyn ja toipumiseen yksilön eletyt kokemukset, haitalliset ja positiiviset terveyden sosiaaliset määrittelijät sekä yhteiskunnalliset syrjivät tekijät. Tämän päivän mielenterveyden hoitokäytännöt ovat edelleen diagnoosikeskeisiä ja näin ne yhdistetään ensisijaisesti ihmisen yksilölliseen mieleen ja hänen biologiaansa liittyviin tekijöihin. Tätä yksilökeskeistä näkökulmaa Patel ym. (2023) kritisoi pitäen lähestymistapaa tehottomana, jopa yhteiskunnan varoja haaskaavana.

‍

Kuvio 1. Koko yhteiskunnan läpäisevä lähestymistapa mielenterveysongelmien ehkäisyyn ja hoitamiseen (Patel, 2024)

‍

Mielenterveysongelmia emme pysty ennaltaehkäisemään ja tehokkaasti hoitamaan, ellemme puutu (mielen)terveyden syrjiviin rakenteellisiin tekijöihin ja terveyden sosiaalisiin määrittelijöihin. Jälkimmäisiä ovat esimerkiksi risteävät eriarvoisuustekijät kuten ikä, sosioekonominen asema, seksuaalinen orientaatio, sukupuoli, vammaisuus ja etninen tausta, neurokirjo jne. Palvelunkäyttäjä voi olla erinäisten risteävien eriarvoistavien tekijöiden kohde, mikä syö hänen mielenterveyttänsä. F. Funerin (2023) mukaan auttamalla lääketieteen harjoittajia tiedostamaan intersektionaalisuuden eli risteävät eriarvoisuustekijät, he voivat tunnistaa selkeämmin niiden henkilöiden ja ihmisryhmien tarpeet, jotka ovat suurimmassa riskissä saada vakavia terveysongelmia. Lääkärit näin saavat eettisesti kestäviä työkaluja työhönsä, joilla he voivat auttaa entistä tehokkaammin heikommassa asemassa olevia mielenterveyskuntoutujia. Tämä edistää myös tasa-arvoa mielenterveyden alalla, joka puolestaan auttaa vähentämään terveyseroja. (Funer, 2023.)

Vikram Patel (Jovial, 2023) korostaa sitä, että uusliberaaleissa talouksissa terveydenhuolto on selkeästi pirstoutunut, mikä ilmenee esimerkiksi yksityistettynä ja voittoa tavoittelevana lääketieteellisenä järjestelmänä. Tämä kehityskulun suunta näkyy valitettavasti myös Suomessa, minkä seurauksena emme käytä terveys- ja sosiaalihuoltoon käytettyjä resurssejamme tehokkaasti, vaan olemme sairastavuuden noidankehässä, ja näin asianlaita on erityisesti mielenterveysongelmien kohdalla. Järjestelmä palvelee parhaiten varakkaita, kun taas vähemmän etuoikeutettujen ihmisryhmien (lapset, päihteitä käyttävät nuoret, pienituloiset vanhukset, vammaiset ja syrjityt ihmisryhmät) palveluilta viedään jatkuvasti resursseja, joten resurssipula suuntautuu julkiseen terveydenhuoltojärjestelmään, joka on hoitanut paremmin myös syrjittyjä ihmisryhmiä. Vikram Patelin (2022) mukaan jo olemassa olevilla resursseilla voidaan rakentaa huomattavan paljon mielenterveysongelmia paremmin hoitava järjestelmä, kun vain muutetaan järjestelmän arkkitehtuuria sellaiseksi, että se panostaa perustason ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden lisäkoulutukseen. Akateemiset asiantuntijat ja heidän hiljainen tietonsa voi olla keskeisessä roolissa näiden ruohonjuuritason toimijoiden koulutuksien kehittämisessä.

Vikram Patel, Harvard Medical School (Havardin yliopiston lääketieteenlaitos), jossa hän itsekin toimii, on etuoikeutettujen ihmisten rakentama laitos. Samaa voitaneen sanoa suomalaisista lääketieteen koulutuksen saaneista henkilöistä. Vikram Patel korostaa sitä, että koska olemme etuoikeutettuja, meidän tulee käyttää ja hyödyntää valtaamme tehdäksemme koko kansalle yleistä terveydellistä hyvää (Jovial, 2023). Kysymys ei siis ole vain politiikasta vaan ennen kaikkea toimintamme eettisistä lähtökohdista. Se edellyttää päättäjiltä ja terveydenhuollon ammattilaisilta jatkuvaa eettistä itsereflektiota.

Jotta toimimme yleishyödyllisesti, palveluihimme on sisällyttävä nimenomaan puuttuminen historiallisiin epäoikeudenmukaisuuksiin terveydenhuollon esimerkiksi tutkimusten rahoitusten jakamisessa. Lääkäreitä on kouluttava taitoihin, joita he tarvitsevat työskennelläkseen keskivertoihmisen ja syrjittyjen ihmisten parissa yhtä lailla Suomessa, Euroopassa, Yhdysvalloissa, Afrikassa, Intiassa ja missä päin tahansa maailmaa. Jotta tämä tulee mahdolliseksi, on meidän edistettävä kokonaisvaltaista ymmärrystä terveydenhuollosta sen sosiaalisessa kontekstissa: On laajennettava lääketieteellisen koulutuksen painopistettä sairaala- ja terveyskeskuskeskeisyydestä yhteisökeskeisten periaatteiden omaksumiseen. Se on myös eettinen välttämättömyys, kun katsomme mitä Suomen perustuslaissa on sanottu sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävistä: ”Jokaisella on perustuslain mukaan oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin.” (stm.fi) Esittäisinkin kysymyksen lukijalle, ovatko nykyiset päätökset sote-alalla Suomen perustuslain mukaisia?

Vikram Patel ym. (2023) korostavat viittä periaatetta nykyisten mielenterveyskäytäntöjen muuttamisessa globaalisti tehokkaammaksi:

1.     Puututaan haitallisiin sosiaalisiin ympäristöihin koko elämänkaaren ajan ja tämä on erityisen tärkeää elämän varhaisina vuosina.

2.    Varmistetaan, että hoito ei ole riippuvainen luokittelevista diagnoosista, vaan tuki perustuu vaiheistettuun malleihin mielenterveydestä [vrt. Colizzi M, 2020 ym. transdiagnostiset hoitomallit], jotka korostavat ennaltaehkäisyä ja yksilöllisiä toipumispolkuja.

3.    Sovelletaan mielenterveyden mallia; jossa valtuutetaan eri etulinjan palveluntarjoajia tarjoamaan psykososiaalisia interventioita.

4.    Sovelletaan oikeuksiin perustuva lähestymistapa, joka pyrkii tarjoamaan vaihtoehtoja väkivaltaisille ja pakottaville hoitomalleille.

5.    Keskitytään elettyjä kokemuksia omaavien henkilöiden kouluttamiseen. Heillä on kokemustietoa mielenterveysongelmista toipumisesta (Esim. masennuksesta, ahdistuksista ja päihteiden käytöstä). Vakavissa tilanteissa turvaudutaan edelleen ”ortodoksiseen psykiatriaan ja terapiaan”, mutta niitä täydennetään digitaalisilla palvelumuodoilla.

Koska tuoreet lääkärit valmistuessaan eivät tyypillisesti ole heti suurituloisia, heillä on Vikram Patelin mukaan alitajuinen kiusaus hakeutua taloudellisesti paremmin kannattaviin yksityisten palveluntarjoajien töiden pariin julkisen, potilaslähtöisen hoidon sijaan, mikä johtuu suurelta osin tarpeesta maksaa opinto- ja muita opiskelun aikana syntyneitä velkoja. Tämä trendi on ollut Vikram Patelin mukaan erityisen korostanutta Yhdysvalloissa.  Eräs tämän ilmiön seurannaisvaikutuksia on, että lääkärit ajautuvat yksityiselle sektorille ”parempipalkkaisille apajille”. Lääketieteen kaupallistaminen on Vikram Patelin mukaan suurin uhka maailmanlaajuiselle terveys tasa-arvolle. (Jovial, 2023.)

Esimerkiksi Harvard Medical School on yksi maailman parhaista lääketieteellisistä opinahjoista, ei vain sairaaloiden tarjoaman lääketieteellisen hoidon, vaan siellä tehtävän erinomaisen tutkimustyön vuoksi. Ongelma sielläkin on Vikram Patelin mukaan, että riittäviä investointeja ei tehdä tutkimukseen, joka suuntautuu terveyden sosiaalisiin ja rakenteellisiin määrittelijöihin (Jovial, 2023). Tämän seurauksena, esimerkiksi terveydenhuollossa mielenterveyteen satsatut miljardit eivät ole lisänneet kansalaisten mielenterveyttä.

Emme ole keskittyneet tehokkaaseen sairauksien ennaltaehkäisyyn, vaan jo syntyneiden ongelmien hoitoon. Inhimillisyys ja kustannustehokkuus edellyttävät kokonaisvaltaista ihmiskäsitystä, yhteistä eettistä pohjaa toiminnalle: rakenteellisiin ja sosiaalisiin terveyden määrittelijöihin puuttumista. Tällä hetkellä nimenomaan kehitysmaissa on viety rytinällä eteenpäin kaikilla ekososiaalisilla tasoilla tehtävää mielenterveyden ennaltaehkäisyä ja hoitotyötä, koska heillä ei ole varaa haaskata vähäisiä mielenterveystyöhön sijoittamiansa varoja. (Patel, 2023.) Tähän itse lisäisin hyödynnettäväksi myös erilaisten mielenterveyttä edistävien marginaalisten ryhmien kokemustiedon ja vähemmistöjen akateemista tietoa hyödyntävät liikkeet, yhdistykset ja järjestöt (mustat ym. feministit, isien oikeuksia ajavat järjestöt ja maskuliinisuuden eri muotoja tukevat järjestöt, LHBTQA+ryhmät, perheväkivallan ennaltaehkäisytyötä tekevät järjestöt, lasten oikeuksia ajavat järjestöt, kodittomia auttavat järjestöt jne.).

Traumainformoidut toipumiskäytännöt on mahdollista yhdistää ekososiaalisen kansanterveydellisiin hoitomalleihin

Sekä ekososiaaliset kansanterveydelliset että traumainformoidut hoitomallit näyttävät tavoittelevan järjestelmän arkkitehtuurin muutosta. Traumainformoidun työskentelyn yhteydessä jotkut käyttävätkin käsitettä ”traumatransformatiiviset käytännöt”, mikä kuvastaa juuri koko järjestelmän arkkitehtuurin, arvojen ja asenneilmapiirin muodonmuutosta (Mitchell & Tucci, 2024).

‍

Kuvio 2. Traumainformoitu paradigmasiirtymä

‍

Seuraavassa yhdistän traumainformoituja käytäntöjä ekososiaaliseen kansanterveydellisiin hoitomalleihin (Patel, 2023; Garner, DeCadia & Guarino 2015):

1.     Lisätään ACE- tietoisuutta eli tietoisuutta lapsuuden haitallisista kokemuksista. Ymmärretään, että traumalla, mukaan lukien lapsuuden haitalliset kokemukset (ACE – adverse childhood experiences), on laajat seuraamukset eri tason ekososiaalisiin vahingollisiin ilmöihin. Ne ruokkivat pysyvästi stressaavia traumatisoivia elinympäristöjä. (Ginwright, 2020; Vikram, 2023.) Niiden tilalle kansalaisille tulee rakentaa toipumista edistäviä voimavarjoja ja valtaantumista vahvistavia yhteisöllisiä ympäristöjä, jossa toipumisilmiöitä katsotaan eri ekososiaalisilta tasoilta käsin, erilaisia tiedollisia näkökulmia yhdistäen. Urie Brofenbrennerin systeeminen ekososiaalinen malli luo tälle ajattelulle mainion pohjan (Lopez ym, 2020).

2.     Toipuminen haitallisesta stressistä (traumaattinen/toksinen stressi) on yksilöllistä ja se rakentuu eri kulttuuritaustaisilla ihmisryhmillä erilaisille toipumispoluille (eri tason interventioita yhdistellen ja kunkin ainutkertaista historiaa sekä tarpeita kuunnellen). Jokaisen traumainformoidun työotteen kouluttajan olisi hyvä saada koordinoitu koulutus näyttöön perustuvista tuki- ja hoitomuodoista, mikä luo pohjaa siirtymiselle näyttöinformoituun työskentelyyn omassa yksikössä (Emsley,  2022).

3.     Vahvistetaan ammattilaisten ja kansalaisten tietoisuutta siitä, että omaan traumakokemukseen liittyy jokaisella yksilöllä ja syrjityillä erityisryhmillä erilaisia traumatisoitumisen merkkejä ja oireita, riippuen kaltoinkohtelun, emotionaalisen vaille jäämisen, suvun historian ja syrjinnän sekä väkivallan eri muodoista. Trauman tuottamat oireet ja selviytymisvasteet vaihtelevat siis eri henkilöillä peilaten heidän historiaansa, ympäristöänsä, elettyjä kokemuksiaan ja perimäänsä. Siksi toipumispolut ovat myös erilaisia eri henkilöillä ja vähemmistöjen kokemustietoa on kunnioitettava.

4.     Mielenterveyden vaiheittaisten hoitomallien tulee tavoitella näyttöinformoitua lähestymistapaa (Sarvela, 2023). Sen tulee olla kattava ja integroiva eli palvelunkäyttäjien elettyjä kokemuksia sekä ammattilaisten hiljaista tietoa hyödyntävää, ja tietysti sillä täytyy olla pohja monitieteellisessä akateemisessa tiedossa. Eri tason toimijat voivat rakentaa omaan tietoon ja osaamiseensa perustuen näyttöinformoituja ja traumainformoituja toimintamalleja, joiden tuloksellisuutta tulee seurata jatkuvasti. Malleja korjataan saadun palautteen ohjaamana.

5.     Traumainformoitu koulutus tähtää ”trauma linssin kirkastamiseen”, jotta havainnoimme paremmin haitallisia eri ekososiaalisten tasojen kokemuksia ja kykenemme näin tarttumaan traumatisoitumista tuottaviin rakenteellisiin ja sosiaalisiin määrittelijöihin yksilöllisten tuki- ja hoitomuotojen lisäksi.

6.     Eri alojen ihmisosaajien tulee luoda yhteistyön ja kumppanuuden vahvistamiseksi yhteistä eettistä arvopohjaa mielenterveysongelmia ennaltaehkäisevän ja toipumista tukevan kulttuurin rakentamisessa.

7.     Huomio siirretään jo syntyneistä vakavista mielenterveyden ongelmista ennaltaehkäisyyn, mielenterveyden vaiheistettuihin malleihin,  transdiagnostisiin prosesseihin (Sommers, 2024; Colizzi, 2020). Toisin sanoen tunnistetaan varhaiset syrjivät tekijät, haitalliset ekososiaaliset ympäristöt ja yksilölliset geneettiset/epigeneettiset altistavat tekijät, joihin pyritään vaikuttamaan, ennen kuin varsinaiset vakavammat mielenterveyden oireet ja stressisairaudet ilmaantuvat.

8.     Tärkeää on riisua leimoja mielenterveysongelmien ympäriltä, mitä traumainformoitu ja häpeäinformoitu, ennaltaehkäisevä näkökulma helpottaa. Kannamme usein taakkoja, jotka tulevat muualta kuin itsestämme.

9.     Kaikki ammattilaiset ja kokemusasiantuntijat pyrkivät kaikin keinoin estämään sitä, ettei palvelunkäyttäjät uudelleen traumatisoidu palvelujärjestelmässä. Monet syrjityt ihmisryhmät (esim. lastensuojelun asiakkaat, päihteenkäyttäjät, etniset vähemmistöt) ovat kokeneet järjestelmän pettäneen heidät, jolloin heidän on vaikea sitoutua hoitoihin. Monien yksilöiden ja syrjittyjen ihmisryhmien kohdalla voi ajatella olevan kyse petostraumasta: he ovat kadottaneet luottamuksensa järjestelmään ja heidän stressivasteensa on tämän vuoksi herkistynyt, mikä voi johtaa välttelykäyttäytymiseen.

10.  Tavoite on ekososiaalisessa traumainformoidussa työskentelyssä, että ei odoteta mielenterveysdiagnooseja, vaan tartutaan asioihin ennen kuin mielenterveyden haasteet muuttuvat vakaviksi ongelmiksi. Tämä edellyttää palveluarkkitehtuurin muutosta ja palvelunkäyttäjien sekä ruohonjuuritason toimijoiden elettyjen kokemusten hyödyntämistä. (Patel, 2023.)

Sairastavuuden ennaltaehkäisy onnistuu parhaiten, kun eri alojen ihmisosaajat omaavat yhteisen, aidosti ihmislähtöisen ja erityisen vahvasti lapsilähtöisen arvopohjan ja etiikan. Minna Katajamäki ja allekirjoittanut ehdotamme yhteiseksi ensisijaiseksi arvopohjaksi traumainformoitua feminiinistä hoivan etiikkaa (Sarvela & Katajamäki, 2024). Myös esimerkiksi Lanphier & Anani (2023) korostavat relationaalisen etiikan tärkeyttä traumainformoidussa työotteessa.

Lisäksi tarvitsemme kokonaisvaltaista, kaikki yhteiskunnan rakenteet läpäisevää ajattelua. Mikäli tämä meiltä evätään, takerrumme herkästi yksilöiden vastuita ylikorostavaan, sairautta ja biologiaa liiallisesti painottavaan viitekehyksen. Ammattilaisen ajattelussa tämä johtaa herkästi ”uhrin syyttämisen” mielenterveyskäytäntöihin (DeCadia & Guarino, 2015).

‍

Lähteet

Colizzi M, Lasalvia A, Ruggeri M. Prevention and early intervention in youth mental health: is it time for a multidisciplinary and trans-diagnostic model for care? Int J Ment Health Syst. 2020 Mar 24;14:23. doi: 10.1186/s13033-020-00356-9. PMID: 32226481; PMCID: PMC7092613.

DeCadia Carmela J. National ja Guarino Kathleen, (2015).  Organization of Child Care Workers Associations, Journal of Child and Youth care work http://traumainformedcareproject.org/resources/Trauma-Informed-Care-An-Ecological-Response-Guarino-2015.pdf, Haettu 5.8.2026

Emsley, E., Smith, J., Martin, D. et al. Trauma-informed care in the UK: where are we? A qualitative study of health policies and professional perspectives. BMC Health Serv Res 22, 1164 (2022). https://doi.org/10.1186/s12913-022-08461-w

Ginwright, Shawn (2021), From Trauma-Informed Care to Healing-Centered Engagement, luento Youtube,  https://youtu.be/NxTSIlWUeg8?si=AUD5x-hLEO18OUKQ, Haettu 7.8.2024.

Funer, F. Admitting the heterogeneity of social inequalities: intersectionality as a (self-critical framework and tool within mental health care. Philos Ethics Humanit Med 18, 21 (2023). https://doi.org/10.1186/s13010-023-00144-6

Garner A, Yogman M, (2021). COMMITTEE ON PSYCHOSOCIAL ASPECTS OF CHILD AND FAMILY HEALTH, SECTION ON DEVELOPMENTAL AND BEHAVIORAL PEDIATRICS, COUNCIL ON EARLY CHILDHOOD. Preventing Childhood Toxic Stress: Partnering With Families and Communities to Promote Relational Health. Pediatrics. 2021;148(2):e2021052582

Heller, Jonathan C., Givens Marjory L., Johnson Sheri P., ja Kindig David A., (2024). Keeping It Political and Powerful: Defining the Structural Determinants of Health, Milbank Quarterly, Volume 102, Issue 2, June 2024, Pages 351-366, https://doi.org/10.1111/1468-0009.12695, Haettu 6.8.2024.

Jovial, Nirman (2023), Patel Vikramin haastattelu: India’s health research extremely Weak': Harvard's Dr Vikram Patel, Week, 3. 9. 2023.

Lanphier E, Anani UE (2023). Trauma Informed Ethics Consultation. The American Journal of Bioethics : AJOB. 2022 May;22(5):45-57. DOI: 10.1080/15265161.2021.1887963. PMID: 33684027.

Lopez, M., Ruiz, M.O., Rovnaghi, C.R. et al. The social ecology of childhood and early life adversity. Pediatr Res 89, 353–367 (2021). https://doi.org/10.1038/s41390-020-01264-x

Mitchell J. ja J.Tucci, (2023), From Trauma Informed to Trauma Transformative: Core Dimensions for Practice, Organization and Community Change J.Tucci, J.Mitchell, S.W.Porges ja E.Tronic toimittamassa kirjassa Trauma-Transformatiive Practice (s. 459-460). Jessica Kingsley Publishers. Kindle-versio.

Patel, Vikram, Saxena, Shekhar, Lund, Crick, Kohrt, Brandon, Kieling, Christian, Sunkel, Charlene, Kola, Lola, Chang, Odille, Charlson, Fiona, O'Neill, Kathryn, and Herrman, Helen (2023). Transforming mental health systems globally: principles and policy recommendations. The Lancet 402 (10402) 656-666.

Patel, Vikram (2022). Scaling up Psychosocial Interventions: The Empower Initiative, McLean Institute of Technology in Psyciatry, Youtube luento : https://youtu.be/FdRmRS3POas?si=WYWEEdQzWIT6rWpa , Haettu 7.8.2024

Patel, V. (2024). Prof Vikram Patel Talk on Transforming Mental Health Globally. Youtube-video. https://www.youtube.com/watch?v=0Fvb0GzhlHc Haettu 9.8.2024.

Sarvela, K. (2024). Traumainformoitu työote ja tiedon syvädemokratisointi, iloajatoivoa.fi, https://iloajatoivoa.fi/blogs/traumainformoitu-tyoote-ja-ihmisosaajien-tiedon-syvademokratisointi-copy  Haettu 5.8.2024.

Sarvela, K. & Katajamäki, M. (2024), Feministisen hoivan etiikka traumainformoidussa positiivisessa pedagogiikassa, iloajatoivoa.fi,

https://iloajatoivoa.fi/blogs/traumainformoitu-tyoote-ja-ihmisosaajien-tiedon-syvademokratisointi Haettu 5.8.2024

Somers Jennifer A, Winstone-Weide Laura K., Rinne Gabrielle R., Curci Sarah G., Margot E. Barclay, Leveraging the interpersonal context of child development to promote family resilience: A universal prevention approach from preconception through early childhood, Mental Health & Prevention, Volume 33, 2024, 200331, ISSN 2212-6570 https://doi.org/10.1016/j.mhp.2024.200331

stm.fi Sosiaali- ja terveyspalveluja koskeva lainsäädäntö https://stm.fi/sotepalvelut/lainsaadanto, Haettu 6.8.2024.

Tebes JK, Champine RB, Matlin SL, Strambler MJ. Population Health and Trauma-Informed Practice: Implications for Programs, Systems, and Policies. Am J Community Psychol. 2019 Dec;64(3-4):494-508. doi: 10.1002/ajcp.12382. Epub 2019 Aug 24. PMID: 31444915; PMCID: PMC7006880.

‍

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu myös Iloa ja toivoa -verkoston koulutuksiin ja tapahtumiin