Terapeutti ekologisesti terveen vai monokulttuurisen tiedon palvelijana? Osa 2.

Kati Sarvela

12.10.2026

Minkälaisia asioita traumainformoidussa systeemisessä tiedon ekologiaa tukevassa muutoksessa tulisi ottaa huomioon?

1. Psyyke ei pääty ihon rajaan – Terapeutti ekologisen ja sosiaalisen muutoksen tukijana

Länsimainen perinteinen psykotraumatologia on katsonut traumaa pitkälti yksilön sisäisenä asiana: aivojen ja hermoston toimintahäiriönä tai ajatuksen harhailuna. Vaikka valtaosa psykotraumatologian nykytutkijoista ymmärtää jo aivojen kehollisen ja ekososiaalisen luonteen, traumaa katsotaan edelleen ensisijaisesti yksilöllisen linssin läpi. Riittävästi ei kiinnitetä huomiota siihen, että traumatisoitumisen taustalla oleva tavallisin riskitekijä – väkivalta – on paitsi yksilöllinen, myös yhteisöllinen, historiallinen, yhteiskunnallinen ja ekologinen ilmiö (YF Paat ym. 2025).

Näyttää siltä, että traumasta kärsivä ihminen on monokulttuurissa esineellistetty ensisijaisesti koneiston resurssiksi, korjausta kaipaavaksi yksiköksi. Entä jos traumainformoidun työotteen epäsuosio joissakin piireissä johtuu juuri siitä, että näkemystä sovellettaessa ihmisosaaja joutuu ylittämään vanhojen siilojen rajoja? Hän joutuu laskeutumaan oman siilonsa norsunluutornista kumppanuudessa tapahtuvaan yhteistyöhön. Hän joutuu eettisesti toimiessaan olemaan epistemisesti tottelematon (W Migdolo, 2009) kieltäytyessään olemasta pelkästään vallitsevan järjestelmän monokulttuuristen teorioiden ja käytäntöjen toimeenpanija, koska hän järjestelmän sijaan haluaa palvella ihmistä ja kansanterveyttä.

”Kehomme ovat sopeutuneet selviytymään järjestelmissä, jotka eivät ole suunniteltu meitä varten. Toipuminen ei ole vain sopeutumista siihen, mitä on, vaan kykyä luoda yhdessä jotain uutta.”
— Prentis Hemphill (2021)

Matka luoviin uusiin ratkaisuihin syntyy trauma- ja väkivaltatietoisesta kulttuurista, jossa puretaan häpeäkulttuuria. Kuvaan itse traumainformoitua lähestymistapaa siten, että näemme silmälasiemme toisella linssillä ekososiaalisesti ja historiallisesti kertyneen trauman ja väkivallan, sekä toisella linssillä ihmisten uskomattoman sitkeyden, ylisukupolvisen viisauden ja resilienssin.

Kuten edellä jo totesin, trauma rikkoo ihmisten välisiä yhteyksiä sekä yhteyttämme maahan, kehoomme ja muihin elollisiin olentoihin. Aivojemme toimintaa läpäisee koko kehomme viisas tiedonkulun järjestelmä hermoston, erilaisten välittäjäaineiden, neuropeptidien ja hormonien kautta. Toisin sanoen aivomme ovat sosiaaliset ja kehollistuneet, eli näin ollen mielelläkin on oma perustavanlaatuinen ekososiaalinen luonteensa:

”Mieli ei sijaitse vain ihomme sisäpuolella, vaan myös suhteissamme. Hyvinvointi edellyttää Minä–me (MWe) -kokemusta – elävää yhteyttä, jossa yksilöllinen 'minä' (Me) ja yhteisöllinen 'me' (We) liittyvät osaksi elämän verkostoa.”
— Daniel J. Siegel (2022)

Interpersonaalisen neurobiologian, feminismin ja ekopsykologian hengessä näen terapeutin tehtävän laajasti: Terapeutti ei hoida vain yksilön psyykeä, vaan auttaa ihmistä riisumaan häpeää tekemällä näkyväksi trauman ja väkivallan kollektiivisen luonteen. Hän voi auttaa toipujaa näkemään ja sanoittamaan ulkoisia haavoittavia ja kuormittavia olosuhteita – kohtuuttomia suorituspaineita, sosiaalista eriarvoisuutta, alistavaa johtamista, kadonneita turvaverkkoja, rakenteellista väkivaltaa, myötätuntovajetta ja luontoyhteyden katkeamista.

Jospa terapeutin tärkein viesti onkin: Vika ei ole sinussa, vaan olosuhteissa ja rakenteissa, joissa olet joutunut elämään. On kuitenkin sinun vastuullasi lähteä toipumisen, uudenlaisen tiedostamisen ja myötätunnon tielle.

Ratkaisuna on siis aktivoida toimijuutta, jossa tavoitellaan oman elämänlaadun parantamisen lisäksi myönteistä vaikuttamista yhteisölliseen hyvinvointiin ja ympäristöön. Samalla tavalla kuin trauma ja väkivalta voivat levitä aaltoina yksilöistä yhteisöihin ja instituutioihin, niin voivat levitä myös myötätunto ja resilienssi (Hübl 2020; Hemphill 2021).

Traumainformoitu lähestymistapa ja sitä soveltava työote ei siten ole uusi menetelmä muiden joukossa, vaan se on katsantokannan muutos, joka pakottaa ammattilaisen ylittämään oman tieteenalansa ja asiantuntijasiilojensa rajat. Trauma ei nimittäin kunnioita yhteiskuntamme institutionaalisia rajoja – se vaikuttaa samanaikaisesti kehossa, mielessä, sosiaalisissa verkostoissa insituutioiden sekä organisaatioiden rakenteissa, ja se on myös historiallinen ilmiö. Siksi traumainformoidun työotteen ydintä on purkaa monokulttuuria ja luoda yhteistä kieltä eri sektoreiden välille (Bloom 2013; SAMHSA 2014).

2. Mielen ja hermoston dekolonisaatio käytännössä

Traumainformoidulla kentällä puhutaan nykyään yhä enemmän dekolonisaatiosta. Mitä se tarkoittaa käytännön kohtaamistyössä? Se merkitsee työskentelyä terapeuttisessa kohtaamisessa kahdella toisiinsa kytkeytyvällä tasolla:

A. Mielen dekolonisaatio

Mielen dekolonisaatio tarkoittaa asiantuntijavallan ja ulkoa annettujen muottien – psykologisen monokulttuurin – purkamista. Perinteinen psykoterapia on pitkälti kehitetty länsimaisen, valkoisen, patriarkaalisen ja keskiluokkaisen historiallisen tutkimusperinteen pohjalta askel kerrallaan yhä enemmän tukemaan nykyistä monokulttuuria, usein hyödyntäen alkuperäiskansojen viisautta irrottamalla menetelmiä juuriltaan.

Terapioiden dekolonisaatiossa korjaamme alistavia rakenteita ja jaamme kunniaa heille, joille se kuuluu. Prosessissa palautamme määritelmävallan itsestä ihmiselle itselleen: jokaisella on oikeus tutkia ja nimetä omia kokemuksiaan ilman häpeää tai patologisointia sekä hyödyntää toipumiseensa erilaisia turvallisia kulttuurisia ja tiedollisia viisausperinteitä. Jokaisella on myös mahdollisuus palata kanssasäätelevässä suhteessa takaisin kehomieliyhteyteen ja samalla löytää aito yhteys omiin todellisiin tarpeisiin ja motivaatiojärjestelmiin. James Hillman (1996) puhuu tässä yhteydessä kauniisti sielunkoodin avautumisesta.

B. Hermostomme on dekolonisoitava (neurodekolonisaatio)

Voimme lähestyä kohtaamista myös neurotieteiden näkökulmasta. Nyky-yhteiskunta, teknologia, kilpailu ja jatkuva suorittamisen monokulttuuri kirjaimellisesti ”kolonisoivat” autonomista hermostoamme. Ne kaappaavat kehomme jatkuvaan stressiin, ylivireyteen ja taistele/pakene-tilaan tai lamaannukseen.

Alkuperäiskansojen tutkija, professori Michael Yellow Bird määrittelee käsitteen neurodekolonisaatio (neurodecolonization) prosessissa, jossa yhdistetään nykyaikainen aivotutkimus ja tieto hermoston muovautuvuudesta alkuperäiskansojen ja maallisiin meditaatio- sekä läsnäoloharjoituksiin (Yellow Bird 2013).

Neurodekolonisaatiossa tuemme itseämme ja muita vapauttamaan hermostomme epäinhimillistävän kulttuurin vaatimuksista. Tämä mahdollistaa paluun omaan kehoturvaan (embodied safety) ja luonnolliseen lepo/aktiviteetti-rytmiin. Tätä vahvistetaan relationaalisilla ja kehollisilla eri tiedollisistsa perinteisistä nousevilla läsnäolon käytännöillä, joissa hyödynnetään muun muassa:

Maadoittumista: Kehollinen ja aistillinen ankkuroituminen tähän hetkeen, omaan kehoon ja maaperään jalkojemme alla. Maadoittuminen purkaa autonomisen hermoston ylivireyttä ja palauttaa yhteyden ympäristöön, maahan ja omaan kehoturvaan.

Kanssasäätelyä (co-regulation): Turvallista, vastavuoroista ja sanatonta tai sanallista autonomisten hermostojen välistä virittäytymistä keskinäisissä ihmissuhteissa. Kanssasäätelyssä toisen riittävän vakaa hermosto toimii ankkurina, joka auttaa turvattomuudessa elänyttä hermostoa tyyntymään ja oppimaan uudelleen turvan kokemuksen (Porges 2011).

Sydänyhteyttä: Kohtaamisessa tapahtuvia, konkreettisesti sydämestä käsin nousevia myötätuntoisia ja toipumista edistäviä mikrohetkiä kahden ihmisen relationaalisessa välitilassa. Sydämemme tila välittyy toiselle suoraan kasvojemme ilmeiden ja äänensävyn kautta. Näissä kohtaamisen hetkissä ihminen tulee aidosti kuulluksi ja nähdyksi (S Porges 2011; SM Geller & LS Greenberg 2012; L Cozolino 2014).

3. Terapeutti ihmisyyden viranhaltijana ja rinnallakulkijana

Valviran kaltaisten valvontaelinten tulisi laajentaa kapeaa ihmiskuvaansa ja tukea tiedollisesti oikeudenmukaista psykoterapiaa, jossa annetaan enemmän tilaa ihmisten erilaisille kokemusmaailmoille sekä kehollisille ja luoville menetelmille. Jos näin ei tapahdu, vaarana on, että kansalaisten usko kyseiseen instituutioon horjuu entisestään ja tilalle voi ilmaantua myös vahingollisia, jopa vaarallisia käytäntöjä ja menetelmiä.

Ajattelen, että terapeutin syvin lojaalius on eri kulttuureita edustavien ihmisten ihmisoikeuksia kunnioittavan kokemustiedon ja kaikkien elämänmuotojen puolella. Hän ymmärtää risteävät eriarvoisuustekijät (intersectionality, Crenshaw 1989) ja niiden vaikutukset mielenterveyteen ja fyysiseen sairastavuuteen. Traumainformoidussa pedagogiikassa emme luo uutta länsimaista muottia, johon ihmisen pitäisi pakottautua. Ihmistä ei diagnosoida tai lokeroida, vaan ollaan kiinnostuneita siitä, mitä hän on kokenut.

Palautamme ihmisen yhdessä oppien, kumppanuudessa, takaisin siihen kollektiiviseen viisauteen, joka meissä kaikissa jo on: kykyyn elää yhteydessä itseen, kehoon, muihin ja ympäröivään elämän verkostoon. Ideaalisessa yhteiskunnassa mahdollisimman moni lapsi pyritään kasvattamaan kehoturvaan ja siihen, että hän kykenee luomaan muihin ihmisiin jopa terapeuttisia yhteyksiä ja korjaavia kokemuksia.

Daniel J. Siegel kirjoittaa (2022) tästä teemasta muun muassa näin:

”Olisiko mahdollista, että avaisimme systeemisen älykkyytemme tunnistamaan – tai palauttamaan mieleemme – luonnonlain harmonian ja orgaanisen, synnynnäisen viisauden, josta me kaikki olemme lähtöisin ja josta nousemme yhä uudelleen? Alkuperäiskansojen opetukset muistuttavat meitä siitä perustavanlaisesta totuudesta, jonka Einstein tavoitti tieteellisen päättelyn kautta. Robin Wall Kimmerer toteaa alkuperäiskansojen periaatteisiin ja käytäntöihin sisältyvästä tasapainosta – käytännöistä, jotka tarjoavat keinoja harmonian vaalimiseen 'kunnialliseksi sadonkorjuuksi' (Honorable Harvest) kutsutussa elämän ja elämän välisessä vaihdannassa.”

Siegel haluaa muistuttaa, että länsimainen tiede ei ole keksinyt todellisuuden peruslainalaisuuksia tyhjästä. Se on vain saavuttanut työlään analyyttisen prosessin kautta sen saman syvän totuuden – kaiken perimmäisen yhteyden – jonka alkuperäiskansat ovat säilyttäneet kulttuurisessa muistissaan, tarinoissaan ja suhteessaan maahan vuosituhandesta toiseen.

‍

‍

Lopuksi

”Impulssi eheytyä ja toipua on todellinen ja voimakas, ja se asuu asiakkaassa itsessään. Meidän tehtävämme on kutsua tuo toipumista edistävä voima esiin, vastata sen koetuksiin ja tarpeisiin sekä tukea sitä ilmaisussaan ja kehityksessään. Me emme ole parantajia. Me olemme se konteksti, jossa toipumisprosessi herää henkiin.”
— Ron Kurtz (teoksessa Ogden 2021)

Minä näen, että psykoterapeutin, terapeutin tai traumainformoidun ihmisosaajankaan ei tulisi olla asiakkaansa yläpuolella oleva asiantuntija, vaan pikemminkin pedagogi ja rinnallakulkija yhteisellä matkalla takaisin omaan alkuperäiseen itseen – kotiin, lukuisten erilaisten historiallisten taustojen, erilaisten ainutkertaisten kokemusten ja kulttuurien keskellä. Tavoitteena on, että yhä useampi voisi vapautua itseyttään suojelevista panssareista (”valeitseys”) olemaan oma ainutkertainen itsensä, osana yhteisöään ja koko luomakuntaa. Terapeuttien ja psykoterapeuttien tulisi mahdollistaa mahdollisimman monen elämistä oman ”sielunkoodinsa” (Hillman 1996) mukaisena, aidosti yksilöllisenä, itsensä näköisenä osana elämän suurta luovaa verkostoa.

‍

Lähteet

Bloom, S. L. (2013). Creating Sanctuary: Toward the Evolution of Sane Societies. Routledge.

Cozolino, L. (2014). The Neuroscience of Human Relationships: Attachment and the Developing Social Brain. W. W. Norton & Company.

Crenshaw, K. (1989). Demarginalizing the Intersection of Race and Sex: A Black Feminist Critique of Antidiscrimination Doctrine, Feminist Theory and Antiracist Politics. University of Chicago Legal Forum.

Geller, S. M. & Greenberg, L. S. (2012 / 2022). Therapeutic Presence: A Mindful Approach to Effective Therapeutic Relationships. American Psychological Association.

Hemphill, P. (2021). Healing Justice & Somatic Abolitionism work.

Hillman, J. (1996). The Soul's Code: In Search of Character and Calling. Random House.

Hübl, T. (2020). Healing Collective Trauma: A Process for Integrating Our Intergenerational and Cultural Wounds. Sounds True.

Kimmerer, R. W. (2013). Braiding Sweetgrass: Indigenous Wisdom, Scientific Knowledge and the Teachings of Plants. Milkweed Editions.

Mignolo, W. D. (2009). Epistemic disobedience, independent thought and de-colonial freedom. Theory, Culture & Society, 26(7–8), 159–181.

Ogden, P. (2021). The Pocket Guide to Sensorimotor Psychotherapy in Context. W. W. Norton & Company.

Paat, Y. F., Yeager, K. H., Cruz, E. M., Cole, R., & Torres-Hostos, L. R. (2025). Understanding youth violence through a socio-ecological lens. Social Sciences, 14(7), 424.

Porges, S. W. (2011). The Polyvagal Theory: Neurophysiological Foundations of Emotions, Attachment, Communication, and Self-regulation. W. W. Norton & Company.

SAMHSA (2014). SAMHSA’s Concept of Trauma and Guidance for a Trauma-Informed Approach. Substance Abuse and Mental Health Services Administration.

Siegel, D. J. (2022). IntraConnected: MWe (Me + We) as the Integration of Self, Identity, and Belonging. W. W. Norton & Company.

Yellow Bird, M. (2013). Neurodecolonization: Using mindfulness and neuroscience to recover from colonialism. Teoksessa Decolonization and Healing: Indigenous Experiences in Clinical Settings.

‍

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu myös Iloa ja toivoa -verkoston koulutuksiin ja tapahtumiin

Heading 1

Heading 2

Heading 3

Heading 4

Heading 5
Heading 6

‍

A rich text element can be used with static or dynamic content. For static content, just drop it into any page and begin editing. For dynamic content, add a rich text field to any collection and then connect a rich text element to that field in the settings panel. Voila!

  • point 1
  • point 2

bold-italic

‍

Blogi ja videot

Terapeutti ekologisesti terveen vai monokulttuurisen tiedon palvelijana? Osa 2.

Minkälaisia asioita traumainformoidussa systeemisessä tiedon ekologiaa tukevassa muutoksessa tulisi ottaa huomioon?

Terapeutti ekologisesti terveen vai monokulttuurisen tiedon palvelijana? Osa 1.

Elämme aikakautta, jossa juhlimme pinnallisesti monikulttuurisuutta, yhdenvertaisuutta ja inkluusiota (DEI – Diversity, Equity, Inclusivity). DEI-käsitteitä käytetään nyk

Mielen hyvinvointi on yhteinen, ei yksilön erillinen saavutus

Sosiaali- ja terveysministeriön linjaukset leikata avustuksia järjestöiltä, kuten Setalta ja maahanmuuttajien hyvinvointia tukevilta toimijoilta sillä perusteella, että n