TRAUMAINFORMOITU POSITIIVINEN PEDAGOGIIKKA (TIPP™) PÄHKINÄNKUORESSA

Vastalääkettä lasten ja nuorten tyydyttämättömiin tarpeisiin ja haitallisiin kokemuksiin on terapeuttisten periaatteiden integroiminen lasten ja perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten käytäntöihin. On mahdollista luoda lapsen ja perheiden ympärille turvallisia tiloja inhimilliselle kasvulle, jälkitraumaattiselle oppimiselle ja resilienssin vahvistumiselle. Traumainformoitu positiivinen pedagogiikka on sen ymmärtämistä, että väkivallan ja muiden odottamattomien haitallisten tilanteiden aiheuttama inhimillinen kärsimys ovat osa ihmiselämää. Haavoittumisen traumatisoivia vaurioita voi korjata sydänyhteyden, turvan, myötätunnon ja toivon vahvistamisen kautta. Parhaimmillaan traumainformoitu lähestymistapa voi johtaa paitsi lasten myös vanhempien ja ammattilaisten resilienssin vahvistumiseen. (Berger Emily, 2022; Tom Brunzell and Jacolyn Norrish 2021; Wathen Nadine ja Varcoe, Colleen, 2023; Sun, Y. ym. 2024; Sarvela ja Auvinen 2020, Maanmieli ja Sarvela 2022).

TIPP™-koulutuskokonaisuus – kolme moduulia

MODUULI I - TURVA

1. SYDÄNYHTEYS

Sydänyhteys merkitsee lapselle nähdyksi tulemisen ja arvokkuuden kokemusta omana, ainutkertaisena itsenään. Aikuiselle, vanhemmalle ja kasvattajalle se tarjoaa mahdollisuuden kokea yhteyttä sydämestä sydämeen, joka heijastuu myös hänen kasvojensa ja katseensa kautta.  Jokainen tietää, miltä tuntuu tarvita ravintoa, lohtua, yhteisymmärrystä, hyväksyntää ja toivoa. Siksi tarpeiden tasolla syntyy helpommin syvä yhteys. Näin sydänyhteys voi syntyä ja sitä rakennetaan jokaisessa hetkessä - jokainen kosketus, katse tai äänensävy on mahdollisuus yhteyden siemeneen. Tapa, jolla puhumme, kosketamme ja sanattomasti luomme yhteyttä lapseen, rakentaa tuota yhteyttä. Tarvitsemme myös sydänyhteyttä itseemme. Rakkaudellinen asenne korostaa jokaisen ihmisen ainutlaatuisuutta. Se kohdistaa kritiikkinsä niihin puitteisiin, jotka estävät ihmisen ainutlaatuisuuden ilmenemistä. Rakkaudellinen asenne sisällyttää itseensä myös yhteiskuntakritiikin. Tarvitsemme “sydämemme elvyttämistä” kipeämmin kuin ulkoapäin asetettuja normeja toiminnalle. (Katajamäki 2019; Skinnari 2000; Dana 2021; Rosenberg 2017.)

‍

2. TRAUMA- JA VÄKIVALTATIETOISUUS

Ihmissuhteissa tapahtuva väkivalta on tavallisin traumatisoitumista selittävä tekijä. Altistuminen lapsuudessa haitallisille tai traumaattisille tapahtumille on yhdistetty lukuisiin negatiivisiin toksisen stressin seurannaisvaikutuksiin kuten oppimishäiriöihin, myöhempiin (mielen)terveysongelmiin, käyttäytymishäiriöihin ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Lapset, jotka kärsivät trauman ja lapsuuden haitallisten kokemusten vaikutuksista, voivat kokea muutoksia ajattelussaan, mielialassaan tai reaktiivisuudessaan. Ne voivat heikentää oppimista ja kognitiivisia suorituksia tai edistää oppimista riittävän tuen ja kanssasäätelyn kanssa. Ilman turvaa lapsen oppimiskyky heikkenee. Turvallisten tilojen luominen edellyttää resilienssin ja trauman vaikutuksien tunnistamista kaikilla tasoilla ekososiaalisessa systeemissä yksilöistä lähisuhteisiin ja koko yhteiskuntaan. (Sprang 2023; Dym-Bartlett 2019.)

Yksin jätetyt, traumatisoidut ja laiminlyönnin kohteeksi joutuneet ihmiset hukkaavat itsensä ja he jäsentävät elämänsä kadotetun kehoturvan ympärille. He eivät tyypillisesti tunnista tuntemuksiaan. Kehon tuntemukset ja tunteet ovat tärkeä tiedonlähde. Tunnekehoyhteys on tietoista ja aistivaa yhteyttä tuntevaan kehoomme. Tunteet ovat koettuja kehollisia olotiloja. Kun tunnekehoyhteys on hauras tai sitä ei ole, tunteita ei tunnista tunteiksi, eikä niiden hyvinvoinnin kannalta tärkeitä viestejä kuule. Traumainformoidussa kulttuurissa palautetaan ammattilaisille kadonnutta kehoturvaa ja –tietoisuutta, mitä kautta heidän kykynsä kanssasäätelyyn ja lasten kanssa jaettuihin toipumis- ja yhteisiin oppimiskokemuksiin kohenevat. Kehotietoisuutta vahvistaa interpersonaalisen neurobiologian ymmärrys. (Jääskinen, 2017; Delafield-Butt, Jonathan D. ja Jillian Adie 2016; Bessel van der Kolk, 2015; Siegel 2012.)

‍

3. KEHOTURVA JA KEHOTIETOISUUS

Tunnetaidot ovat hyvinvointimme perusta. Kun ihmisellä on kyky tunnistaa, käsitellä ja ilmaista tunteitaan, hänelle muodostuu sisäinen turvallisuudentunne, terveet rajat ja kunnioittava suhtautuminen itseen ja toisiin. Lapsi oppii tunnetaitoja kokemalla, elämällä ja mallintamalla aikuisia sekä ikätovereitaan. Tunnetaitoja voidaan opetella ja oppia myös aikuisena, olivat lähtökohdat millaiset tahansa. Mentalisaatio on kyky pitää mielessä mieli, oma ja toisen. Tällöin toinen nähdään olentona, jolla on omat halunsa, uskomuksensa ja päämääränsä. Ihmislapsen mieli, ja myös mentalisaatiokyky, kehittyvät varhaisessa vuorovaikutussuhteessa. Aikuisen kyky mentalisaatioon auttaa näkemään lapsen intentionaalisena olentona, jolla on omat halunsa ja uskomuksensa. Näin aikuinen kykenee eläytymään lapsen mieleen ja vastaamaan hänen kokonaisvaltaisiin ruumiillisiin ja tunneviesteihin riittävän oikein. Vähitellen lapsi saa kokemuksen oman olonsa muuttumisesta aikuisen hoivan ja kannattelun myötä aktiivisena toimijana olemiseksi. (Jääskinen, 2017; Kalland 2006; Pajulo 2004.)

‍

4. KULTTUURINEN NÖYRYYS JA ITSEKASVATUS

Kulttuurinen nöyryys on ammattilaisen kykyä ymmärtää, että heidän tehtävänsä ei ole voittaa sortavia rakenteita, vaan pikemminkin ymmärtää tiedon ja käytäntöjen aukkoja suhteessa rakenteisiin. On tärkeää tehdä monialaista yhteistyötä muiden sidosryhmien kanssa näiden aukkojen täyttämiseksi ja osallistua itsereflektiivisiin prosesseihin näiden puutteiden korjaamisessa. Itsekasvatus on ihmisen oman ajattelun, moraalin ja tunteiden kehittämiseen kohdistuvaa, pedagogisesti orientoitunutta toimintaa, jolla on merkittäviä yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. (Tervalon M. ym, 1998; Saari ym. 2022.)

‍

MODUULI II - MYÖTÄTUNTO

5. TUNNE- JA MENTALISAATIOTAIDOT

Tunnetaidot ovat hyvinvointimme perusta. Kun ihmisellä on kyky tunnistaa, käsitellä ja ilmaista tunteitaan, hänelle muodostuu sisäinen turvallisuudentunne, terveet rajat ja kunnioittava suhtautuminen itseen ja toisiin. Lapsi oppii tunnetaitoja kokemalla, elämällä ja mallintamalla aikuisia sekä ikätovereitaan. Tunnetaitoja voidaan opetella ja oppia myös aikuisena, olivat lähtökohdat millaiset tahansa. Mentalisaatio on kyky pitää mielessä mieli, oma ja toisen. Tällöin toinen nähdään olentona, jolla on omat halunsa, uskomuksensa ja päämääränsä. Ihmislapsen mieli, ja myös mentalisaatiokyky, kehittyvät varhaisessa vuorovaikutussuhteessa. Aikuisen kyky mentalisaatioon auttaa näkemään lapsen intentionaalisena olentona, jolla on omat halunsa ja uskomuksensa. Näin aikuinen kykenee eläytymään lapsen mieleen ja vastaamaan hänen kokonaisvaltaisiin ruumiillisiin ja tunneviesteihin riittävän oikein. Vähitellen lapsi saa kokemuksen oman olonsa muuttumisesta aikuisen hoivan ja kannattelun myötä aktiivisena toimijana olemiseksi. (Jääskinen, 2017; Kalland 2006; Pajulo 2004.)

‍

6. ITSEMYÖTÄTUNTO JA TIETOINEN LÄSNÄOLO

Itsemyötätunnossa kohtaamme kokemuksemme lämmöllä ja herkkyydellä, silloinkin kun kokemuksemme on tuskallinen. Tietoinen läsnäolo puolestaan auttaa meitä tunnistamaan, milloin koemme ahdistusta tai olemme itsekriittisiä, minkä jälkeen voimme harjoittaa itsemyötätuntoa. Prosessissa tunnustamme, että olemme kaikki epätäydellisiä. Virheittemme ja puutteittemme kautta voimme muodostaa syvää yhteyttä itseemme ja muihin. Itsemyötätunnon harjoittamisessa voimme avata ja syventää yhteyttämme itseemme ja toiseen sen sijaan, että supistumme. Myötätuntoisina yhteisöinä voimme levittää väkivaltaisten vuorovaikutustapojen sijaan myötätuntoista vuorovaikutusta ihmissuhteisiimme normaalina vasteena kärsimykseen. Tämän on todettu vähentävän työuupumusta, lisäävän sitoutumista työhön ja vähentävän poissaoloja. Myötätunto ei kuluta, mutta empatia voi pahimmillaan johtaa sijaistraumatisoitumiseen (eccdc.org, Kristin Neff 2021).

‍

7. VÄKIVALLATON VUOROVAIKUTUS

On monia tapoja olla väkivallattomasti vuorovaikutuksessa, kuten avoin dialogi, ja “compassionate inquiry“. Keskeisiä piirteitä väkivallattomassa vuorovaikutuksessa ovat muun muassa riittävä itsetuntemus, turvallisen tilan tarjoaminen, myötätunto sekä kunnioittava ja arvostava dialogi. Väkivallaton vuorovaikutus (Nonviolent Communication, NVC) on myös menetelmä, joka auttaa meitä löytämään yhteyden toisiimme ja itseemme tavalla, joka saa luonnollisen myötätuntomme kukoistamaan. Se ohjaa meitä ilmaisemaan itseämme ja kuuntelemaan toisiamme erilaisella tavalla kuin ennen. NVC auttaa kuuntelemaan tarkasti, kunnioittavasti ja empaattisesti, minkä lisäksi se kasvattaa molemminpuolista halua antaa suoraan sydämestä. Prosessia kutsutaan myös myötäeläväksi tai rakentavaksi vuorovaikutukseksi tai NVC. (M.B. Rosenberg, 2015.)

‍

MODUULI III – TOIVO

8. LEIKKI, LUOVUUS JA ILO

Nauru on suurenmoinen vastalääke häpeälle ja pelolle, ja nauraessaan sekä aikuinen että lapsi yleensä tuntevat, että he ovat turvassa ja heidät hyväksytään. Huumori auttaa lapsia katsomaan tapahtumia uudesta näkökulmasta. Leikki on välttämätöntä, jotta lapsi oppii säätelemään omia tunne- ja vireystilojaan. Tarve leikkiin ei katoa missään elämän vaiheessa. Lapsen kokemalla psyykkisellä traumalla on usein vaikutuksia myös lapsen leikkiin. Leikki voi muuttua tai kadota ja lapsi saattaa leikin kautta käsitellä kokemaansa traumaa. Luovan ilmaisun menetelmiä voidaan pitää myös tapana leikkiä. Ne voivat tarjota luonnollisia korjaavia kokemuksia ja eheytymistä lasten lisäksi aikuisille. Interpersonaalinen neurobiologia ja muu leikin tutkimusnäyttö kertoo meille, että leikki on välttämättömyys tasapainoisen ja resilientin aivojen sekä hermoston kehittymiselle. (Hughes, 2011; Kaihari 2015; Kestley 2014.)

‍

9. KORJAAVIEN KOKEMUSTEN KULTTURI

Traumainformoitu ammattilainen on tietoinen lapsuuden haitallisista kokemuksista (ACE adverse childhood experiences) ja niiden vaikutuksista aikuisuuden hyvinvointiin. Hän on myös tietoinen, miten lapsen oppimista ja hyvinvointia voidaan edistää korjaavien positiivisten kokemusten (PCE positive childhood experiences) kulttuurissa. Nämä kokemukset edellyttävät, että lapsella on lähisuhteissa myötäeläviä aikuisia, jotka kykenevät kannattelemaan ja kanssasäätelemään lasta. Sekä lapsella, että aikuisella on mahdollista toipua luonnollisesti eli orgaanisesti silloin, kun ympäristö turvaverkkoineen on otollinen. (Waite ja Ryan 2020; Westerlund-Cook 2023.)

‍

10. VAKAUTTAVA YMPÄRISTÖ JA IHMISOIKEUDET

Moraalinen stressi ja epäoikeudenmukaisuuden kokemukset ovat olennaisia trauman ulottuvuuksia. Trauma vahingoittaa henkilökohtaista identiteettiä, ja eräs uhrin syvimmistä toksisen stressin aiheuttajista on ihmisen ihmisarvon loukkaaminen. Oikeudenmukaisuudella ja yhden-vertaisuudella on tärkeä rooli eettisesti kestävässä toiminnassa. Se vapauttaa uhrin toipujaksi, jopa kukoistajaksi, kun hän löytää yhteytensä sisimpäänsä ja ihmisarvon tunteeseensa. Lasten oikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat osa vakauttavaa ympäristöä. Se palauttaa yksilön yhteisöön tavalla, joka integroi hänet elämään luonnollisen virtaukseen. Vakauttava ympäristö edellyttää katseen kääntämistä meihin aikuisiin; vanhempien ja ammattilaisten resilienssin vahvistamiseen. (Flavia Vilgiusti, 2020; Wathen ja Collen 2023.)

‍

11. BIOKRATIAT

Meillä kaikilla on ainakin alkeellinen käsitys kehomme toiminnasta. Se voi toimia hyvänä mallina ihmisistä muodostuville systeemisille järjestel-mille. Elävällä, monimutkaisella, mukautuvalla järjestelmällä – yksilöllä, organisaatiolla, yhteisöllä ja yhteiskunnalla – on monia ominaisuuksia, jotka eroavat suuresti koneista, mukaan lukien arvaamattomuus, avoimuus uudelle tiedolle, oppimiselle, muistille, tunnetason asioille ja itseorganisaatiokyvylle. Biokratiana oleminen edellyttää perinteiset ammatiliset rajat ylittävää kollegiaalisuutta, millä tarkoitetaan sitä, että lasten ja perheiden kanssa työskentelevät ammattilaiset voivat jakaa tuntemuksiaan, tunteitaan ja kokemuksiaan toipumista edistävästi ja eettisesti kestävästi. Työskentely edellyttää muutakin kuin vain asiatasolla liikkumista: se edellyttää nimenomaan sydänyhteyttä. Ilman tätä lapsen ydinongelmat saattavat jäädä tunnistamatta. On tiedos-tettava myös se, että elävillä järjestelmillä tiedetään olevan herkkä riippuvuus varhaisista olosuhteista tai inhimillisesti sanottuna "yksilöiden lapsuuden olosuhteista". Tästä huolimatta ne ovat erittäin mukautuvia ja kykeneviä itseohjautuvasti korjaamaan orgaanisesti vaurioitaan. Traumainformoiduissa yhteisöissä tavoitellaan vakaita, tasapainoisia systeemejä, jotka tehokkaasti korjaavat itseään ja joista kehkeytyy kansalaisille hyvinvointia ja onnellisuutta. (Sandra Bloom 2023.)

TIPP-kouluttajat: Kati Sarvela, HLL, terapeutti, traumakouluttaja, tietokirjailija www.iloajatoivoa.fi, kati.sarvela@outlook.com  

Minna Katajamäki, lastentarhanopettaja, tunnetaitokouluttaja, lasten ja nuorten psyykkisten ongelmien terapeuttinen ohjaaja www.arotar.fi minna.katajamaki@arotar.fi

‍

Lisätiedot  ja tarjouspyynnöt

iloajatoivoa@gmail.com