‍

Sandra Bloomin mukaan taiteellisen eliitin luova ilmaisu on selvästi yliarvostettua ja tavallisten kansalaisten vastaava on rajusti aliarvostettua. Tämä on hänen mukaansa vaarallista. Luovuus on nimittäin inhimillisen ja terveen elämän perusolemus. Se osa meidän aivoja, joka ei osaa käyttää sanallista ilmaisua, tarvitsee itselleen välttämättä jonkin ilmaisuvälineen.

Bloom luo mielenkiintoiset hypoteesin:  Kun kansalaisia ei kannusteta  luovaan itsensä ilmaisuun, tapahtuu todennäköisesti tunneilmaisu muun toiminnan kautta, joka saattaa olla hyvinkin tuhoisaa ja väkivaltaista.

Monet yhdistävät luovuuden sellaiseen toimintaan, jossa itseilmaisu on kehittynyt pitkälle, ja sillä saavutetaan asema taitelijoiden hierarkiassa, heidän "meritokratiassaan” ja asiantuntijat ylistävät sen korkeatasoisuutta. Ehkä voisimme puhua enemmän kaikille kansalaisille suunnatussa luovuudessa sen sijaan mielikuvituksen tärkeydestä. Sehän on erilaisten terapeuttisten luoviin menetelmiin perustuvien toimintojen keskiössä. Niihin osallistujat eivät tavoittelekaan elitististä korkeakulttuuria ja asemaa hierarkiassa, vaan sen harjoittajia rohkaistaan ​​mielikuvitukselliseen itseilmaisuun ja työskentelyyn. Tämä voi olla esimerkiksi terapeuttiseta kirjoittamisesta, runoutta, tanssia, maalausta tai vaikkapa näyttelemistä.

Oppimalla hyödyntämään mielikuvitusta, kansalaiset eivät ainoastaan ​​toista sanallisesti kulttuurissamme hallitsevia uskomuksia ja kertomuksia, vaan he voivat aktiivisesti kyseenalaistaa omia ja yhteisönsä luutuneita uskomuksia, käyttäytymismalleja. He saattavat jopa tuottaa luonnollisia korjaavia kokemuksia, löytämällä oman itseyden todistajan, se spontaanin ilmaisukeskuksen.

Kun lapselta viedään leikki ja eikä hän näin löydä tervettä spontaania itseytensä keskusta, häneltä viedään kyky hyvään ja luonnolliseen elävyyteensä, joka kuuluu välttämättä onnelliseen elämään. Hän ajautuu herkästi joko jäykkään kaventuneeseen ajatteluun tai liialliseen spontaanisuuteen, epävakauteen, mikä voi syöstä hänet melkoisiin saippuadraamoihin ja jopa keskelle itseä tai muihin suuntautuvaa väkivallan kierrettä.

Ennen traumatisoituneet ihmiset luokiteltiin hulluiksi. Sandra Bloom tuokin kirjoituksissaan esille sen, että vuosisatojen aikana on herännyt monia kysymyksiä luovuuden ja hulluuden sekä taiteilijan ja hullun keskinäisestä yhteydestä. Bloomin mukaan sekä taiteilija että hullu puhuvat kieltä, joka on tullut meille muille vieraaksi. Hullu ihminen on perheelleen sama kuin taiteilija kulttuurille. Hän paljastaa sen, mikä  on salaista, ilmaisematonta ja kiellettyä. Hullu yrittää paljastaa, enemmän tai vähemmän epätoivoisesti, meille kaikille tärkeitä perheen ja yhteisön vaiettuja salaisuuksia.

Hullu ihminen – henkilö, jota kutsumme nykyään yhä useammin trauman uhriksi – on aina symbolisesti kertonut meille perheessä ja kulttuurissamme vallitsevan kaltoinkohtelun, laiminlyönnit, epäjohdonmukaisuudet ja valheet. Sandra Bloomin ajatuksiin itseäni peilaten tunnistan hyvin oman hulluuteni, jota olen pyrkinyt hoitamaan mielikuvitukseni avulla vuosikymmeniä.

#hulluus #trauma #luovuus #traumainformoitu

Lähteet

Sandra L. Bloom, (2013), Creating Sanctuary: Toward the Evolution of Sane Societies, Routledge

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu Iloa ja toivoa verkkosivustoon.