Tällä hetkellä etsimme korvaavia ajattelumalleja mielenterveyden ongelmia edeltävien biopsykososiaalisten prosessien ymmärtämiseen niiden ennaltaehkäisyssä,  kuntoutuksessa ja lääketieteellisessä hoitamisessa. Jenni Airaksinen teki näkyväksi systeemisen ajattelun johtamisessa erinomaisessa kuntapäättäjille suunnatussa  USO7 seminaarissa 19.4.2023. Kiitos hänelle tästä.

Biopsykososiaalisella lähestymistavalla ennaltaehkäisyssä ja kuntoutuksessa tarkoitamme terveyden- tai sosiaalihuollon ammattihenkilön tai kolmannen sektorin asiantuntijoiden johdolla toteuttamia tukitoimenpiteitä, joissa huomioidaan lasten sekä aikuisten työ- ja toimintakykyyn takana vaikuttavat biopsykososiaaliset tekijät yksilöllisen sekä erityisryhmien tarpeiden mukaisesti. Toisin sanoen palveluita räätälöidään erityisesti trauma-, kulttuuri-, sukupuoli- ja neurokirjosensitiivisesti.

Transdiagnostinen lähestymistapa täydentää biopsykososialaisia hoitomalleja siten, että se tuo mukaan näkyvämmin sekä terveyden sosiaaliten määrittelijöiden lisäksi toksisen stressin sekä aikaperspektiivin. Ennen kuin trauma tai lapsuuden haitallisista kokemuksista nouseva ympäristön toksinen stressi häiriinnyttää lapsen kehomielen tasapainoa, tapahtuu hänessä monenlaisia vastavuoroisia systeemisiä muutoksia fysiologisisessa ja psykologisessa järjestelmässä sekä niiden vuorovaikutuksessa. Nämä muutokset eivät tapahdu aina nopeasti vaan ne voivat viedä vuosia, kun lapsen “traumareppuun” kertyy lisätaakkoja haitallisessa ympäristössä. Kun hänen sisäinen järjestelmänsä on muuttunut riittävän paljon, sen normaali tasapaino häiriintyy ja seurauksena on erilaisten kroonisten sairauksien ja mielenterveyongelmien kehkeytyminen. Traumainformoidussa työottessa pyritään puuttumaan haavoittuvuustekijöihin ja toksiseen stressiin ennen kuin sisäisen systeemin häiriö on muuttunut niin paljon, että lapsi tai aikuinen oireilee.

Toksinen eli haitallinen stressi on relationaalista, toisin sanoen se nousee vahingoittavista ihmissuhteista (esimerkiksi ACE-kokemukset eli lapsuuden haitalliset kokemukset), toksisesta väkivaltaisesta kulttuurista tai muista lapsessa epävakautta luovista ympäristötekijöistä. Mikäli lapsi joutuu elämään PSTE-ympäristössä (persistent stressed traumatic environment, Shawn Ginwright) on täysin normaalia, että hänen psykofysiologinen järjestelmänsä häiriintyy. Hän joutuu pahoinvoinnin ja sairastavuuden systeemiseen noidankehään. Ensisijaiset korjaustoimenpiteet tulee kohdistaa lapsen kasvuympäristöön, hänen normaaleihin tarpeisiin vastaamiseen eikä vain syntyneiden vaurioiden korjaamiseen. Meillä pistetään valtavat määrät rahaa jo syntyneiden ongelmien korjaamiseen ajattelemalla asioita vain yksilökeskeisesti (korjaamalla lapsia) eikä systeemisesti, parantamalla lapsen ja työtekijöiden toimintaympäristöä.

Mikäli haluamme vähentää mielenterveysongelmia, kroonisia sairauksia ja kiputiloja, on meidän ensisijaisesti vähennettävä kulttuurissamme olevaa haitallisen stressin määrää. Meidän on luotava voimaannuttavia yhteisöllisiä terveitä ympäristöjä. Tämä tapahtuu useammalla eri tasolla, esimerkiksi huolehtimalla lastenoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumisesta, vastaamalla lasten luonnollisiin perustarpeisiin, tukemalla perheitä tietoiseen vanhemmuuteen (taakkasiirtymisen katkaisu)  ja lisäämällä ammattihenkilöiden traumainformointia, mikä sisältää myös kehotietoisuuden vahvistamisen, tunnetaidot ja metakognitiiviset taidot. Kun ihminen voi hyvin, hän ei tuhoa oman elämisensä perusehtoja eli luontoa. Kehotietoisuus ja tietoinen läsnäolo on toipumista edistävässä vuorovaikutuksessa ja kohtaamisessa kaiken lähtökohta.

Mitä vakaampia, tietoisempia ja systeemiälykkäämpiä yhteisöjä luomme yhteiskuntamme instituutioihin ja organisaatioihin, erityisesti kasvatukseen, sote- ja kolmannen sektorin toimijoiden organisaatioihin, sitä enemmän ehkäisemme pahoinvointia ja sairastavuutta asiakkaissa että itsessämme. Meillä menee resursseja valtavat määrät hukkaan sen takia, että emme puutu mielenterveysongelmien ja kroonisten sairauksien transdiagnostisiin tekijöihin,  biopsykososiaalisiin hyvinvointi- ja terveysongelmia edeltäviin tekijöihin, vaan keskitämme voimavaroja jo syntyneiden häiriöiden ja sairauksien korjaamiseen. Tämä palvelee mainiosti lääketeollisuutta ja terveysalan yrityksiä, mutta huonommin kustannustehokkuutta ja kansalaisten hyvinvointia. Ennaltaehkäisevä kulttuuri vaatii systeemistä ajattelutavan muutosta.

On oikeastaan tragikoomista, että tuppaamme tasapainottamaan valtiollista budjettia leikkaamalla koulutus- ja sote-menoista. Tämä on täysin systeemiälytöntä toimintaa. Juuri lasten ja perheiden eduista leikkaamalla ruokimme kärsimyksen, sairastavuuden ja pahoinvoinnin noidankehää sekä lisäämme inhimillisen kärsimyksen lisäksi yhteiskunnallisia kustannuksia.

‍

#traumainformoitu #traumatietoinen #biopsykososiaalinen #transdiagnostinen #neurokirjosensitiivinen

‍

Lähteet

Goleman, D. (1998). Tunneäly – lahjakkuuden koko kuva. Otava.

Simons, E.L., Elman, I., & Borsook, D. (2014). Psychological processing in chronic pain: A neural systems approach. Article. Elsevier. Neuroscience & Biobehavioral Reviews. Volume 39, February 2014, Pages 61-78. https://doi.org/10.1016/j.neubiorev.2013.12.006

‍

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu Iloa ja toivoa verkkosivustoon.