Kati Sarvela

9.10.2026

Johdantoa

Suomessa psykoterapeutti on tiukasti terveydenhuoltojärjestelmään ja lääketieteelliseen diagnostiikkaan sidottu suojattu nimike. Taustaltani olen itse Valviran laillistama hammaslääkäri ja hypnoterapeutti, jolla on lisäksi sensomotorisen psykoterapian (I ja II) koulutus. Kutsun itseäni mielelläni hammaslääkäriksi, terapeutiksi sekä traumakouluttajaksi.

Olen valkoinen, etuoikeutettu, akateeminen, cis-sukupuolinen nainen ja maailmankuvani on jälkikolonialistisiin rakenteisiin ja uskomuksiin kietoutunut, vaikkakin yritän tulla niistä yhä enemmän tietoiseksi ja pyristellä monista niistä eroon. Siihen pisteeseen olen päässyt, että tajuan, että se tieto mitä minulle on yliopistossa lääketieteellisessä tiedekunnassa opetettu, ei edustakaan universaalia totuutta. Annan yhä enemmän arvoa muillekin tietämisen tavoille – myös alkuperäiskansojen ja globaalin etelän viisaudelle.

Ensimmäinen askel irrottautumisessa on tunnistaa, miten kolonialismi vaikuttaa edelleen ajatteluumme ja toimintaamme. Virallisen järjestelmän mukaisella psykoterapialla on kiistaton paikkansa länsimaisessa hyvinvointijärjestelmässä, mutta siihen kytkeytyy rakenteellinen riski. Se edellyttää usein manuaalisten ohjeistusten mukaista, mitattavaa oireiden ”korjaamista”, jotta ihminen saadaan jälleen toimintakykyiseksi olemassa olevaan, monokulttuuriseen ja jälkikolonialistiseen yhteiskuntaan. Pahimmillaan terapeuttisesta työstä voi tulla ihmisen sopeuttamista niihin rakenteisiin, jotka ovat alun perinkin sairaaksi tekeviä.

”Ei ole saavutus olla hyvin sopeutunut sairaaseen yhteiskuntaan.” - Jiddu Krishnamurti

‍

Kohti tiedollisesti oikeudenmukaisia terapiakäytäntöjä?

Elämme aikakautta, jossa juhlimme pinnallisesti monikulttuurisuutta, yhdenvertaisuutta ja inkluusiota (DEI – Diversity, Equity, Inclusivity). DEI-käsitteitä käytetään nykyisin usein organisaatioiden, yritysten ja instituutioiden virallisissa strategioissa ja korulauseissa. Samaan aikaan yhteiskuntiemme syvät rakenteet — aina työelämästä ja kouluista yliopistomaailmaan — ahtautuvat yhä tiukemmin yhteen ainoaan monokulttuuriseen muottiin.

Vertaisarvioinnilla on kiistaton rooli huuhaan ja suoran huijauksen suodattamisessa, mutta toimiiko se nykymuodossaan myös institutionaalisena immuunijärjestelmänä, joka homogenisoi ja hierarkisoi tutkimusta ja suojelee tieteen monokulttuuria muutokselta (Spooner & McNinch 2018)? Kaunopuheisista julkiteorioista huolimatta elämme yhteisöissämme ja organisaatioissamme vain aniharvoin aitoa elämäntapojen ja kulttuurien monimuotoisuutta – sen sijaan ajaudumme yhä syvemmälle jälkikolonialistiseen kapitalistiseen monokulttuuriin.

”Laadunvalvonnan ja tulosvastuun varjolla auditointikulttuuri homogenisoi tutkimusta, rankaisee riskinotosta ja korvaa transformatiivisen totuuden etsinnän helposti mitattavan, konformistisen tiedon tuotannolla.” - Marc Spooner (2018, s. xv)

‍

Monokulttuuri on käsite, joka tunnetaan parhaiten maataloudesta: yhden kasvilajikkeen tehotuotanto köyhdyttää maaperän, tuhoaa ekosysteemin vastustuskyvyn ja tekee maasta haavoittuvan. Yhteiskunnallisena, kehollisena, emotionaalisena ja kognitiivisena ilmiönä monokulttuuri tekee täsmälleen saman ihmisyydelle: se köyhdyttää kulttuureita, tuhoaa stressillään hyvinvointiamme, dehumanisoi – ja tekee useimmista meistä helpommin haavoittuvia.

Auditointikulttuuri puolestaan tarkoittaa nykymuotoisena yhteiskuntatieteissä ja hallintotutkimuksessa ilmiötä, jossa yritysmaailmasta tutut mittaamisen, kontrolloinnin, tulosvastuun ja jatkuvan arvioinnin menetelmät ulotetaan aloille, joissa työn laatu on luonteeltaan laadullista ja inhimillistä — kuten julkiseen terveydenhuoltoon, koulutukseen, sosiaalityöhön ja yliopistotutkimukseen (Strathern 2000; Spooner & McNinch 2018). Auditointikulttuuriin liittyy läheisesti myös managerialismi. Se on uskomusjärjestelmä ja johtamisfilosofia, jonka mukaan kaikkia organisaatioita – myös sairaaloita, kouluja, yliopistoja ja sosiaalipalveluita – voidaan ja pitää johtaa samalla tavalla kuin liikeyrityksiä (Klikauer 2013; Spooner & McNinch 2018). Viime kädessä tosiasia kuitenkin on, että työkulttuurin ilmapiiri ja inhimillinen turva ovat palveluiden laadussa ja vaikuttavuudessa ratkaisevampia tekijöitä kuin yksikään auditointikulttuurin tai managerialismin luoma mittari (esim. Edmondson 2018; West 2021).

‍

‍

Monokulttuurilla terapiatyön yhteydessä tarkoitan Eurooppa-keskeistä, jälkiteollista ja kapitalistista elämäntapaa, joka määrittelee ihmisyyden, tuottavuuden ja olemisen ehdot äärimmäisen kapeasti (ks. esim. Shiva 1993; De Sousa Santos 2014; Walker 2021; Chapman 2023). Se perustuu kolmeen keskeiseen katkokseen:

·     Vieraantuminen luonnosta, kehosta ja juurista: Se unohtaa maahan ja kehoon sidotun viisauden, elämän syklisyyden ja esivanhempien perinnön.

·     Alkuperäiskansojen tiedon syrjäyttäminen: Se alistaa systeemisen, holistisen ja suhteisiin perustuvan maailmankuvan lineaariselle, mitattavalle ja kaupallistettavalle hyötyajattelulle.

·     Hermostollinen homogenisointi (Neuronormatiivisuus): Se vaatii kaikilta identtistä aistisäätelyä, jaksamista, samanlaista sosiaalista koodistoa ja yhtälaista suorituskykyä (kuten 8 h / 16 h -työrytmiä) ja jatkuvaa suoritekeskeistä tehokkuutta.

Tässä järjestelmässä monikulttuurisuus hyväksytään usein vain ”pinnallisena tuotteena” — eksoottisina ruokalajeina, taiteen tuotoksina tai juhlapuheiden korulausesanastona. Mutta kun kyse on syvästä erilaisten hermostojen, sukupuolten, “rotujen”(sosiaalinen konstruktio), kulttuuristen traditioiden ja maailmankuvien monimuotoisuudesta, järjestelmä torjuu poikkeavuuden ja leimaa erilaisuuden hyvin herkästi sairauksiksi, häiriöiksi, tyhmyydeksi tai laiskuudeksi.

Monokulttuurin ja yliyksilökeskeisen medikalisoinnin haastamisessa hyvinvointijärjestelmässä on pohjimmiltaan kyse tiedollisesti oikeudenmukaisen järjestelmän rakentamisesta. Tämä edellyttää tieteellisen tiedon konsilienssia (Wilson 1998) – eri tieteenalojen, kuten ekologian, neurobiologian, kansanterveystieteen ja sosiaalitieteiden yhteensovittamista ja saumatonta vuoropuhelua – sekä käytännön tason kokemustiedon integroimista tasa-arvoisella ja dialogisella tavalla. Tiedollisesti oikeudenmukaisessa järjestelmässä ammattilais- ja tutkimustieto eivät asetu kokemustiedon yläpuolelle sanelemaan toimintaa, vaan ihminen kohdataan oman elämänsä vertaisasiantuntijana, jonka ääni ja käsitykset muovaavat sekä hoitoa että palvelurakenteita.

Sana terapeutti kantaa kreikankielistä alkujuurta therapeutes – se tarkoittaa rinnallakulkijaa ja palveluksessa olevaa. Kun käytän nimikettä terapeutti, tietoinen valintani on riisua lääketieteellisen koneiston monokulttuurista valtaa ja asettua ihmisyyden sekä elämän palvelukseen – ihmisen viranhaltijaksi, rinnallakulkijaksi ja tukijaksi, eikä olemassa olevan yhä enemmän monokulttuuria muistuttavan järjestelmän kritiikittömäksi palvelijaksi.

Kuinka paljon mielenterveyden oireistamme ja kroonisista sairauksistamme mahtaakaan olla lopulta heijastusta sairaista, jälkikolonialistista rakenteista ja niiden tuottamista ylisukupolvisista, kuormittavista, jopa väkivaltaisista toimintamalleista? Jos emme ole psykoterapeutteina ja terapeutteina poliittisesti ja yhteiskunnallisesti tietoisia, riskinä on, että kilpailemme yhä enemmän vähenevistä resursseista keskenämme ja terapiakäytännöistämme tulee yhä enemmän vain sairaan elämäntavan ja olemassa olevan yksilökeskeisen järjestelmän palvelemista. Tämä voi olla tuhoisaa myös omalle hyvinvoinnillemme.

Paradoksaalisesti nyt kun toimin ”vain” traumakouluttajana ja terapeuttina – enkä ole enää Valviran valvonnan alaisena – tunnen riisuneeni itseni monokulttuurisesta pakkopaidasta. Toisaalta ymmärrän samanaikaisesti, että Valviran kaltaista järjestelmää tarvitaan potilasturvallisuuden vuoksi, mutta sen täytyisi vapautua yhä enemmän tiedollisesti oikeudenmukaiseen, monitieteelliseen, dekolonisoituun ja moniääniseen lähestymistapaan (Fricker 2007).

Pohdin seuraavassa blogiartikkelissani (Osa 2), voisiko psykoterapeutin ja terapeutin rooli muuttua yhä enemmän aidosti monikulttuurisuutta kunnioittavaksi, rinnallakulkijan ja pedagogin toimenkuvaksi – suuntaan, joka transformoi ja eheyttää järjestelmää sekä vahvistaa dialogisesti paitsi yksilöitä myös ekososiaalista hyvinvointia ja kansanterveyttä. Sanoittaisin tätä niin, että meidän tulee kunnioittaa monia tietämisen tapoja,voimme rakentaa yhdessä tasapainoisempaa tervettä tiedon ekologiaa.

Minkälaisia asioita tässä muutoksessa, järjestelmän transformaatiossa, pitäisi ottaa huomioon? Sitä pohdin seuraavassa blogiartikkelissani.

‍

Lähteet

Chapman, R. (2023). Empire of Normality: Neurodiversity and Capitalism. Pluto Press.

De Sousa Santos, B. (2014). Epistemologies of the South: Justice Against Epistemicide. Routledge.

Edmondson, A. C. (2018). The Fearless Organization: Creating Psychological Safety in the Workplace for Learning, Innovation, and Growth. John Wiley & Sons.

Fricker, M. (2007). Epistemic Injustice: Power and the Ethics of Knowing. Oxford University Press.

Klikauer, T. (2013). Managerialism: Critical Essays on Health, Education, and Society. Palgrave Macmillan.

Shiva, V. (1993). Monocultures of the Mind: Biodiversity, Biotechnology and Agriculture. Zed Books.

Spooner, M., & McNinch, J. (Toim.). (2018). Public Development and the Public Good: Audit Culture and the Resistance in Higher Education. University of Regina Press.

Strathern, M. (Toim.). (2000). Audit Cultures: Anthropological Studies in Accountability, Ethics and the Academy. Routledge.

Walker, N. (2021). Neuroqueer Heresies: Notes on the Neurodiversity Paradigm, Autistic Empowerment, and Postnormal Possibilities. Autonomous Press.

West, M. A. (2021). Compassionate Leadership: Sustaining Wisdom, Humanity and Presence in Health and Social Care. Swirling Leaf Press.

(tai West, M. A., & Dawson, J. F. (2012). Employee engagement and NHS performance. The King's Fund.)

Wilson, E. O. (1998). Consilience: The Unity of Knowledge. Vintage Books

‍

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu myös Iloa ja toivoa -verkoston koulutuksiin ja tapahtumiin