Vieraskynäilijänä on tällä kertaa Ruotsin ja Suomen kirkon pappi Sanna Bäckvall. Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Pullopostia itämereltä -blogina.

Henkisyys ja hengellisyys voivat ovat osa eksistentiaalista hyvinvointia. Uskontoihin voi kasaantua myös ylisukupolvista traumaa ja alistavia sekä syrjiviä käyntäntöjä. Siksi on tärkeää, että kaikki uskonnot olisivat traumainformoituja.

‍

Siitä vedestä, jota minä hänelle annan,

tulee hänessä lähde,

joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.

Joh. 4:14

‍

Jeesuksen jumalalliseen tehtävään kuului tavoittaa niitä, jotka olivat erityisen traumatisoituneita. Kaivolle saapuvalle samarialaiselle naiselle, joka kantoi vähintään kolminkertaista traumaa (kulttuurista, uskonnollista ja ihmissuhteisiin liittyvää), hän tarjosi elävää vettä ja paljasti itsensä Messiaana.  Ei ole helppoa havaita traumaa, ellemme tiedä mitä etsimme, mutta tarkkaavaisen silmän ja myötätuntoisen sydämen kehittäminen traumasta selviytyneitä kohtaan voi muuttaa tapaamme olla ja palvella kirkossa.

Kun puhutaan siitä, kuinka Kristuksen ruumis (seurakunta) voi tulla traumatietoisemmaksi, tarkoittaa se yhteisöllistä muutosta ja heräämistä siihen, mitä muut tieteet jo todistavat. Trauma ei ole vain jokin järkyttävä tapahtuma kuten sota, luonnonmullistus tai onnettomuus. Se on aina hermoston kokemus, jonka aiheuttaa jokin ulkopuolinen, sisäistä tasapainoa järkyttävä asia. Kehoruumis jatkaa suojaavaa stressireaktiota senkin jälkeen, vaikka uhkaa ei enää olisikaan lähipiirissä. Olemme myös hermostoiltamme erilaisia. Se, mikä jollekulle on traumatisoivaa, ei ole sitä toiselle. Yksilölliset erot ovat suuret.

Samarialainen nainen tuli kaivolle keskipäivällä, koska vältteli sosiaalisia kontakteja. Normaalisti ihmiset hakivat vettä joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Tämä kertoo häpeästä, jota nainen yritti kätkeä. Yrittäessään vastustaa veden antamista (huomaa, että sitä pyytää Jumala!) hän yritti toimia yhteiskunnan ”sääntöjen” mukaan, ehkäpä myös varoa lisätraumatisoimasta itseään. Tekstissä tulee ilmi, että hänellä oli ollut viisi miestä, mutta heistä ei kerrota mitään. Ehkä joku heistä oli kuollut? Ehkä joku oli kohdellut häntä huonosti? Oliko kaikki naisen omaa syytä?

Ehkä tärkein traumoista opittava asia on se, että me ihmiset ja erityisesti lapset voimme kärsiä jostain, mitä yleensä ajatellaan tavallisina, jokapäiväisinä tapahtumina. Tosiasia on, että ajan myötä sarja näennäisesti pieniä laiminlyöntejä voi vaikuttaa haitallisesti meihin. Trauma voi johtua monenlaisista tapahtumista, hienovaraisista tai hätkähdyttävistä, lyhytaikaisista tai pysyvistä. Kuten köyhyyden, hyväksikäytön tai systeemisen rasismin tapauksissa, niiden vaikutukset hermostoon ovat jatkuvia. Aivojen pelkoreaktiot vaarantuvat ja uusi trauma voi resonoida vanhan trauman kanssa, jolloin hermosto etsii turvaa valmistautumalla taistelemaan tai pakenemaan, tai yksinkertaisesti jähmettyy. Traumat syntyvät myös monien muiden tilanteiden kuin vain aktiivisen taistelun seurauksena. Trauma voi olla ihmisten välistä, mukaan lukien emotionaalinen, fyysinen ja henkinen pahoinpitely. Samoin sukupolvien välinen trauma periytyy geneettisesti ja tuntuu kehossamme.

Pastori, terapeutti ja kollektiivisen traumainstituutin perustaja Katherine Wiebe tarkastelee näitä kysymyksiä ja laajentaa kertomusta samarialaisesta naisesta ylisukupolvisiin traumoihin. Kristinuskossa on aina painotettu sekä syntien että siunausten seuraavan uusiin sukupolviin, jopa neljänteen polveen asti. Sillä, miten elämme, on väliä. Sukupolvien näkymättömät käyttäytymistavat muovaavat sitä, mitkä asiat ovat sallittuja ja mitkä eivät perheissämme ja yhteisöissämme. Tämän ymmärtämiseksi Wiebe viittaa Jaakobin kaivolla aiemmin tapahtuneeseen. Jeesus tapasi samarialaisen naisen Sykarissa, jonka kaivosta itse Jaakob poikineen oli juonut.  1. Mooseksen kirjasta avautuu, että Jaakobin kaivoon liittyy traumaattista surua ja vihaa. Sen läheisyydessä, näillä mailla, Jaakobin tyttärestä Dinahista tuli väkivallan uhri. Wieben mukaan Jeesus paransi yhteisön myös tästä kulttuurillisesta taakasta kohtaamalla naisen, jonka asema yhteiskunnassa oli usein sama kuin orjan. Parantamisen keskiössä oli dialogi, jossa toinen tuli nähdyksi yksilönä mutta myös kulttuurillista taakkaa kantavana. Ehkä tästä paikasta oli tullut turvaton naisille aikojen kuluessa, koska systeemistä muutosta ei ollut tapahtunut. Ehkä tämä traumatisoitunut nainen toisti myös sitä, mitä naiset ennen häntä olivat joutuneet kokemaan. Patriarkaalinen kulttuuri huomioon ottaen se voi hyvinkin olla oikea havainto, vaikka tämä nainen olisikin syyllistynyt sekä itseä että toisia vahingoittaviin tekoihin. Luodessaan turvaa Jeesus osoittaa, miten todellinen parantuminen myös yhteisöllisesti tapahtuu.  

Opetuslapset, jotka olivat menneet ostamaan ruokaa, olivat palatessaan kiinnostuneita vain siitä, oliko Jeesus syönyt. He jatkavat edelleen naisen olemassaolon kieltämistä ihmettelyin. Näin me ihmiset usein toimimme, kun joku ei sovi kuvioomme, kuplaamme, omaan ryhmämme. Me tuomitsemme katseilla, ohittamisella, hylkäämisellä ja ulossulkemisella. Parantumiseen kuuluu siten aina kokonaisvaltainen yhteisöllinen näkökulma: ketään ei jätetä. Tämä lienee meidän kasvukipumme yksilöä korostavissa seurakunnissa ja kirkoissa.

Vuosikymmenten, jopa vuosisatojen ajan lukemattomat Raamatun tulkit ovat ymmärtäneet opetuslasten ja Jeesuksen keskustelun eräänlaisena sivukeskusteluna. Olemme tulkinneet kohtaa ikään kuin Jeesus olisi keskellä "palvelutyötä" naisen kanssa, joka tarvitsi niin paljon apua. Ja tarinan jatkuessa siinä seuraisi eri keskustelu ”poikien kesken”. Ikään kuin näillä kahdella keskustelulla ei olisi mitään tekemistä toistensa kanssa ja nainen toimisi vain esimerkkinä henkilöstä, joka tarvitsee kipeästi totuutta, jonka hän on kadottanut monta vuotta sitten.

Entäpä jos nainen on selvinnyt lukuisista menetyksistä? Luvussa kerrotaan aiemmin, että Jeesus kutsuu häntä olemaan rehellinen: hänellä on ollut viisi miestä ja mies, jonka kanssa hän nyt on, ei ole hänen aviomiehensä. Kaikki nämä ovat olleet menetyksen muotoja, vaikka emme tiedä, miten ne tappiot syntyivät. Entä jos naisella on ollut totuus elämästään koko ajan mukanaan? Jos kukaan ei ole koskaan vaivautunut todistamaan hänen elämänsä totuutta hänen kanssaan niin, että hän olisi sen turvan saattelemana uskaltanut kokeilla elämänmuutosta?

Samarialainen nainen lienee Uuden testamentin ensimmäinen lähetystyöntekijä. Hän ei saarnaa sanoilla vaan koko elämällään. Hänetkin on otettu mukaan epäonnistumisista, erilaisesta kulttuurista ja sukupuolesta huolimatta. Hän on jopa niin rohkea, että osaa nyt transformaation jälkeen todistaa Jumalan tekemästä muutoksesta niin vakuuttavasti, että myös muut samarialaiset tulevat tapaamaan Jeesusta. Samariahan oli juutalaisten vihaama kansa eivätkä he olleet keskenään missään tekemisissä. Kyläläiset tulevat naisen kautta niin kosketetuiksi, että todistavat pian itse: ”Nyt emme usko enää sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.” (Joh. 4:42.) Mikä tämän naisen todistuspuheenvuoro sitten tarkalleen ottaen oli?

‍

Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt!

Olisiko hän messias?

Joh. 4:29

‍

Itselleni voimakkain kokemus tästä tekstistä on ollut osallistuminen Ruotsin kirkossa järjestettyyn kaksivuotiseen Keho ja jumalanpalvelus (kuunteleva johtajuus) -koulutukseen. Se järjestettiin uuden kirkkokäsikirjan käyttöönoton yhteydessä. Samarialaisen naisen kertomus oli koko koulutusta läpäisevä teema, jota työstettiin mm. tanskalaisen papin Brita Haugenin rituaalitanssimenetelmällä. Se ei ole koreografioitua tanssia vaan myyttinen tapahtuma, jollaisia löytyy monista kulttuureista. Koko luku käsiteltiin, eikä vain kirkkovuoden tekstien mukaista Jeesuksen ja naisen kohtaamista.

Rituaalitanssi muistuttaa menetelmänä bibliodraamaa, mutta koin menetelmässä päästävän syvälle, kun siihen yhdistettiin rytmi ja liike. Yhteisö alkoi näyttää sekä tuntua erilaiselta varsin vahvojenkin tunneilmaisujen keskellä. Tanssistahan sanotaan, että sen kautta voi ilmaista aggressiota ja vihaa satuttamatta toista. Siihen tämä menetelmä todellakin pystyi, mutta jumalanpalveluksesta en ole sellaista tunneilmaisua terapeuttisesti tuetussa tilassa löytänyt.

Uuden testamentin ensimmäinen lähetystyöntekijä ei ollut Paavali vaan samarialainen nainen. Mitä tämä merkitsee, kun keskustellaan lähetystyön päivittämisestä tai uskontodialogista? Traumojen ymmärtäminen osana yhteistä ihmisyyttä on oikea suunta.

Siten avautuu mahdollisuus löytää viisaita syvyyksiä parantuessamme. Traumatietoisessa Kristuksen ruumiissa syleilemme niitä, joita voidaan pitää heikkoina, mutta jotka todellisuudessa ovat vain haavoittuneita. Todellista viisautta on ymmärtää, että me kaikki olemme osa tuota yhteistä kollektiivista haavaa, perisyntiä. Trauman kanssa eläminen on kuin avohaavoilla kävelemistä, sillä se on neurologinen vaiva, joka vaatii lisätukea. Trauman hoitaminen vaatii siis jatkuvaa hoitoa ja myötätuntoa itsellemme ja toisillemme. Vaatii myös varovaisuutta, ettei aiheuteta syvempiä haavoja järjettömyydellä tai tuomitsemisella. Kuten sisar Sharon Eubank sanoo: ”Älkäämme tuomitko toisiamme kovilla sanoilla vaan suojelkaamme itseämme ja toisiamme turvallisilla tiloilla.”  Se mikä näyttää sosiaalisesti ei-hyväksyttävältä käytökseltä (esimerkiksi välinpitämättömyys, passiivisuus, loukkaaminen, töykeys, juoruilu), voi olla yksinkertaisesti vihje siitä, että meillä on ratkaisemattomia traumoja.  

‍

Kirjoittaja

Sanna Bäckvall on Suomen ja Ruotsin kirkon pappi sekä Iloa ja toivoa -yhteisön kouluttaja. Saat Sannaan yhteyden sähköpostitse sanna.backvall@gmail.com

Tutustu myös Iloa ja toivoa verkkosivustoon.

‍

Lähteet

Dinah, the Samaritan Woman, and Healing Generational Trauma - KATHERINE WIEBE, MDIV, PSYD, PHD

ICTG - Getting Leaders Restorative Strategies to Grow after Loss - Home

Man of Sorrows: Becoming Trauma-Informed in the Body of Christ - LDS Women Project‍

Brita Haugen, fortæller, forfatter, og foredragsholder

Pullopostia itämereltä. (2023). Samarialainen nainen – kertomus yhteisöllisestä toipumisesta. Blogi. https://pullopostilla.blogspot.com/2023/02/samarialainen-nainen-kertomus.html?m=1&fbclid=IwAR3VgDvqKofbGDRxLc06rPBD2ucekGHK3nTjEvwbnajoCtxn8_DGbfEKoT8

Blogin kuva Aila Jaakkola. (2023). Nurmon kirkon alttaritaulu.

‍