Kuvittele, että lääkäri löytäisi uuden riskitekijän, joka selittäisi lähes kaiken ihmisen pahoinvoinnin. Eikö sen tulisi olla median etusivun uutinen?

‍

Lapsuuden haitalliset kokemukset ovat laaja yhteiskunnallinen ongelma

ACE-tutkimus (Adverse Childhood Experiences) osoittaa, että lapsuudessa koetut haitalliset kokemukset – kuten väkivalta, laiminlyönti, perheen päihde- tai mielenterveysongelmat – lisäävät merkittävästi riskiä sairastua aikuisiällä moniin fyysisiin ja psyykkisiin sairauksiin. Mitä enemmän näitä kokemuksia lapsella on, sitä suurempi on riski esimerkiksi mielenterveysongelmiin, sydän- ja verisuonisairauksiin, päihdeongelmiin, rikollisuuteen, aikuisuuden työttömyyten  ja työkyvyttömyyteen. Toisin sanoen: lapsuuden olosuhteet ovat yksi vahvimmista terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä läpi elämän.

Vaikka haitallisista lapsuudenkokemuksista (ACE) on olemassa laajaa ja vakuuttavaa tutkimustietoa, ne jäävät julkisessa keskustelussa usein varjoon.Tämä siitä huolimatta, että tutkijat ovat yhdistäneet lapsuuden haitalliset kokemukset suoraan lähes kaikkiin aikuisiän terveys- ja hyvinvointiongelmiin. Tuntuu lähes uskomattomalta, että emme näe päivittäin otsikoita, jotka alleviivaavat tätä merkittävintä riskitekijää. Miksi näin on?

‍

‍

Tabujen ja häpeän varjossa

Yksi suurimmista syistä on aiheeseen liittyvä syvä häpeä ja tabu. Haitalliset kokemukset, kuten perheväkivalta, päihdeongelmat ja lasten tarpeiden laiminlyönti, ovat henkilökohtaisia ja kivuliaita asioita. Sekä uhrit että aiheuttajat kokevat usein voimakasta häpeää.

Uhrit pelkäävät tuomitsemista. Lapsuuden haavojen avaaminen voi tuntua pelottavalta, sillä yhteiskunnassa vallitsee edelleen käsitys siitä, että perheasioiden tulee pysyä yksityisinä. On vaikea myöntää, ettei oma lapsuus ollutkaan turvallinen.

Yhteiskunta sulkee silmänsä. Aihe haastaa illuusion "onnellisesta lapsuudesta" ja "täydellisestä perheestä". On helpompaa vaieta kuin myöntää, että merkittävä osa ihmisistä kantaa lapsuudesta lähtien jossain muodossa traumaattisten kokemustensa jälkiä. Koska ongelmat tuntuvat valtavilta, on helpompi katsoa muualle.

Tiedon muuttaminen teoiksi on hidasta

Vaikka ACE-tutkimus on vakiintunut ja laajalti tunnustettu, tieteellisen tiedon jalkauttaminen julkiseen keskusteluun ja politiikkaan on hidasta.

Vastuun siirto tuntuu epämukavalta. ACE-tutkimus siirtää vastuuta yksilön hyvinvoinnista lapsien ympärillä oleviin aikuisiin ja olosuhteisiin. Tämä voi olla haastavaa, koska yhteiskunnassamme korostetaan vahvasti yksilön omaa vastuuta hyvinvoinnista. Se, että lapsuuden kokemukset voivat selittää esimerkiksi aikuisiän päihdeongelmaa  tai masennusta, tuntuu epämukavalta, koska haastamme ajatuksen, että "kukin on oman onnensa seppä”.

Ongelma on liian monimutkainen. Koska haitalliset kokemukset vaikuttavat niin moneen asiaan (terveys, mielenterveys, rikollisuus, koulutustaso, työllistyminen jne.), yksittäisten ratkaisujen löytäminen tuntuu mahdottomalta. Siksi on helpompaa pysytellä omissa ammatillisissa siiloissa ja keskittyä hoitamaan yksittäistä palaa ihmisestä ja oireesta, kuten oppimisvaikeutta, päihdeongelmaa tai masennusta. Tämä sen sijaan, että puututtaisiin kokonaisjärjestelmän ongelmallisiin piintyneisiin vanhentuneisiin ajattelutapoihin. Systeeminen ongelma vaatii systeemisen ratkaisuun - ja jopa ihmiskuvan uudelleentarkastelua.

‍

Lyhytnäköinen politiikka ja resurssien allokointi

ACE-tutkimuksen esiin nostaminen ongelmiin puuttuminen vaatii suuria yhteiskunnallisia muutoksia ja resurssien uudenlaista allokointia.

Poliitikoille pitkäjänteinen työ on epämukavaa. Ongelmaan puuttuminen vaatisi laajoja ja kalliita investointeja, joiden hyödyt näkyisivät vasta vuosikymmenien päästä. On poliittisesti helpompaa ja vetovoimaisempaa keskittyä lyhyen aikavälin "laastariratkaisuihin", akuutteihin ratkaisuihin.

Poliitikkojen voi olla vaikea hahmottaa ACE-kokemusten vaikutuksia. “Mitä tekemistä lapsuuden kaltoinkohtelulla on neljäkymmentä vuotta myöhemmin sydänsairauden ja työkyvyttömyyden kanssa?”

Kaikki eivät pidä rakenteellisistä muutoksista. Muutokset eivät palvele tiettyjä eturyhmiä. Nykyiset palvelurakenteet eivät aina kannusta ennaltaehkäisyyn - pahoinvoinnin hoitaminen on monille toimijoille myö taloudellista liiketoimintaa.

Aihe ei "myy uutisia". Verrattuna uusiin lääkkeisiin tai teknologisiin innovaatioihin, lapsuuden traumojen ennaltaehkäisy on "vähemmän seksikäs" aihe mediassa. Se ei myy uutisia.

‍

Valonpilkahduksia

Vaikka tietoisuus lapsuuden haitallisten kokemusten seurauksista lisääntyy vähitellen, laaja julkinen keskustelu on yhä vaikeaa. Samalla viime vuosina on nähty yhä enemmän  pieniä valonpilkahduksia: suomalainen ACE-tutkimus vahvistuu, traumainformoitu terveyskasvatus lisääntyy, ja yhä useammat kunnat pilotoivat vanhemmuuden tukiohjelmia.

Traumainformoidulla terveyskasvatusksella voimme vahvistaa tietoisuutta siitä, että lapsuuden haitallisista kokemuksista nousevat oireet ovat tyypillisesti selviytymisreaktioita traumaan, eivät luonteenheikkouksia. Näin ne riisuvat häpeää näiden kipeiden teemojen ympäriltä. Tämän tyyppinen monialaista yhteistyötä edellyttävä terveyskasvatustyö auttaa myös sanoittamaan rakenteellisia traumatisoivia väkivaltatekijöitä, jotka ylläpitävät pahoinvoinnin ja sairastavuuden noidankehää. Kestävän hyvinvoinnin edellytys on  se, että kaikkien - erityisesti päättäjien ja johtajien ACE- ja trauma- ja väkivaltatietoisuutta vahvistetaan.

‍

Linkkejä suomalaiseen ACE-tutkimukseen:

https://acelife.fi/tutkimus ACElife tuottaa pitkittäisiin rekisteriaineistoihin perustuvaa tutkimusta ACE-kokemusten piirteistä ja vaikutuksista yksilön myöhempään elämään, arvioi laajasti nykyisten käytäntöjen ja palveluiden vaikuttavuutta sekä sitä, miten lapsen kaltoinkohtelun eri muotoja tunnistetaan palvelujärjestelmissä.

https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/mediatiedote/tutkimuksessa-selvitetaan-lasten-kokemuksia-kielteisista FinnBrainin tutkimusta

https://thl.fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/lapsuuskokemuksia-kyselylomakkeen-kehittaminen Asiaa THL:n  suomalaisesta ACE-lomakkeen kehittämishankkeesta

‍

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu myös Iloa ja toivoa -verkoston koulutuksiin ja tapahtumiin