Iain McGilchrist (2009) tyrmää ajatuksen siitä, että vasemman ja oikean puolen erilaisuus olisi pelkkä myytti, vaikka jotkut tutkijat näin väittävät. Näyttää siltä, että lukuisat interpersonaalisen neurobiologian edustajat, esimerkiksi Alan Schore, tukevat häntä.

Toisaalta McGilchristin mukaan populaarikirjallisuudessa on paljon epätäsmällistä, jopa valheellista, tietoa aiheesta. Esimerkiksi aivojen oikea puoli ei ole pelkästään emotionaalinen puoli ja vasen puoli sanallistava puoli.

McGilchist kuvaa aivojen oikeaa ja vasenta puolta ja niiden epäsymmetrisiä kokemisen tapoja kirjassaan, jonka nimi on ”Mestari ja hänen lähettiläänsä” (Master and his Emissary, 2013), mikä nimi kuvaa hyvin hänen lähestymistapaansa. McGilchristin näkemys poikkeaa yleisestä ajattelusta, vasemman aivopuolen ylistyksestä, koska hän kuvaa oikeaa aivopuoliskoa intuitiivisen tiedon ja syvällisemmän todellisuuden ymmärryksen ”mestarina” ja vasenta, rationaalista puoltamme alempiosaisena, ”lähettiläänä”, oikean puolen palvelijana.

McGilchristin mukaan aivojen oikea puoli näkee enemmän ja on luotettavampi kuin vasen puoli, joka on byrokratisoitunut rationaalinen aivopuolisko. Puolisokseen välissä  kulkee corpus callosum eli aivokurkiainen, jolla on voimakas toista aivopuolta estävä toiminta. Mikäli kohtaamamme ihmisen ilme ja keho ei ole sopusoinnussa puheen kanssa, aivojemme oikea puoli yleensä siksi reagoi, ja se uskoo enemmän henkilön kehoa kuin sanoja.

Oikea ja vasen puoli kokevat McGilchristin mukaan todellisuutta eri tavoin. Hänen käsityksensä mukaan aivojen oikea puoli suuntautuu enemmän jaettuun vuorovaikutukselliseen ihmisten väliseen tilaan, joka aukeaa joka hetki tässä ja nyt aina uudestaan. Oikea puoli aistii täsmällisemmin tunnevihjeitä ja on utelias tutkimusmatkailijapuolemme.

Oikea puolemme viihtyy epävarmuudessa ja on avoin erilaisille mahdollisuuksille. Vasen puoli, ”lähettiläämme” voi joskus vakavasti estää oikean puolen toimintaa. Se näet halua varmuutta ja kaventaa näkökulmaa sulkien pois asioita. Vasen puoli ”tietää”, ja karsii pois kaiken, joka ei mahdu sen maailmankuvaan. Oikean puolen toimintaa ja aivojen ”integraatiota” edistää muun muassa tietoinen läsnäolo, luovat sekä keholliset menetelmät. Kun lähettiläs dominoi, varmuuden saamiseksi, se pilkkoo maailmaan tiedettäviksi pieniksi palasiksi, mutta se nousee itseään vastaan, koska todellisuus ei toimi mekanistisesti vaan systeemisesti.

Aivopuoliskomme tarjoavat McGilchristin (2019) mukaan meille mahdollisuuden olla kahdessa erilaisessa maailmassa. Niillä on erilaiset arvot, päämäärät ja ne kokevat eri asiat tärkeinä. Vasen puoli edustaa kaaosta ja oikea puoli järjestystä (esimerkiksi hyvin jäsentynyttä ajattelua). Hyvin voidaksemme niiden tulisi löytää sopiva keskinäinen tasapaino.

McGilhirstin nostaa aivojen olemuksen henkiselle tasolle. Hänen mukaansa aivojemme puoliskot eivät pelkästään määrittele ja muokkaa miten koemme maailmaa, vaan ne myös todennäköisesti rakenteeltaan ja toiminnaltaan heijastavat universumin toimintaa ja sen rakennetta, jonka luomukset ne itseasiassa ovatkin.

Sekä oikean että vasemman puolen aivojen luomat kokemisen tavat ovat McGilchristin mukaan tärkeitä, mutta niiden tulee olla oikeassa suhteessa. Nykyisessä elämäntavassamme niiden suhde on vääristynyt: vasen puoli, eli lähettiläs, dominoi.

Miten tämä sitten liittyy traumasta toipumiseen? Eri puoliskojen täytyy tehdä hyvää tiimityötä, mutta terapeutin ja tuettavan asiakkaan vasemman aivopuolen ei tule sekaantua liian paljon heidän oikeiden aivopuoliskojensa toimintaan. Näin luodaan toimiva terapiasuhde, erityisesti silloin kun työskennellään traumojen kanssa. Kun terapeutti ja hänen asiakkaansa yhdessä kykenevät irrottamaan, aluksi edes pieniksi hetkiksi, aivojen vasemman puolen dominonitipyrkimykset, kykenevät he samalla avautumaan erilaisten mahdollisuuksien maailmoille. On tärkeää pystyä hetkeksi irrottautumaan sen analyyttisistä, kognitiivisista, tietoisista toiminnoista. Tämä edellyttää vahvaa turvallisuuden kokemusta.

Ukson Gilchristin olevan oikeassa: Elämäntapamme ongelma taitaa todella olla, että lähettiläästä on tehty mestari. Seurauksena on länsimainen kapea mekanistinen ihmiskuva, joka pirstoo ja kutistaa ihmisen vain yhdenlaisen alistavan rationaalisuuden alaisuuteen. Sillä sitten yritetään hallita ja mestaroida kaikkea.

Terapeuttinen kohtaaminen edellyttää paitsi terapeuteilta, myös muilta ihmistyön tekijöiltä kykä heittäyä ei-tietämiseen, tähän oikean aivopuoliskon - mestarin - maailmaan. Tämä hyppy auttaa meitä saattamaan aivot ja autonomisen hermostomme tuettavien henkilöiden kanssa yhteiseen resonanssiin eli virittäydymme toisen ihmisen tilaan. Voimme kokea yhteisiä tunteita ja lukea jopa sanattomia viestejä. Riittävästi itsetiedostusta omaava ammattilainen voi olla mukana luomassa yhteistä, kanssasäätelevää  “resonanssipiiriä” toipujan kanssa, jossa hän tulee nähdyksi ja kuulluksi.

Ihminen suhteissaan, yhteisönä, muodostaa elävän, uusiin tilanteisiin sopeutuvan monimuotoisen systeemin, josta hyvinvointi voi kehkeytyä. Mekanistinen pelkällä vasemmanpuoleinen toiminnalla luomme persoonattoman järjestelmän, kadotamme luontoyhteytemme ja yhteisen ihmisyytemme. Perimäämme emme voi juuri muuttaa, mutta yhteisöllisemmällä myötätunnon kulttuurilla voimme vaikuttaa aivojamme ja yhteisöjemme hyvinvointia edistävään integroitumiseen.

#ihmissuhdetyö #ihmisläheinentyö #aivopuolisko #kohtaaminen #traumatietoinen #traumainformoitu

‍

Lähteet

McGilchrist, I. (2019). The Master and his Emissary. The Divided Brain and making of the world in the western world. The University Press.

‍

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu Iloa ja toivoa verkkosivustoon.