‍

Sydänyhteys käsitteen olemme valinneet Minna Katajamäen kanssa traumainformoituun positiiviseen pedagogiikkaamme siksi, että kokemustemme mukaan vanhemmat ja ammattilaiset pääsääntöisesti intuitiivisesti ymmärtävät, mistä siinä on kysymys: Sydämen tasolla avoimena olemisesta. Se on sitä, että kykenemme olemaan lapsen ahdistuksen vähentäjiä, hänen rakkaudellisia kanssasäätelijöitään ja heidän tarpeittensa tunnistajia sekä niihin vastaajia. Tämä onnistuessaan tarjoaa haavoitetulle lapselle (toki myös haavoitetun aikuisen herkille puolille) uudenlaista kokemuksellista positiivista oppimista ja aivojen toiminnanohjausjärjestelmien tasapainoista kehittymistä.

Yhdistämme koulutuksissamme sydänyhteyden käsitteessä kasvatustieteiden puolelta monelle tutun "pedagogisen rakkauden" (Simo Skinnari, 2004) uusimpiin kiintymyssuhdeteorioihin, käyttäen siltana interpersonaalista neurobiologiaa. Sydänyhteys käsitteinä istuu mielestämme erityisen hyvin lasten ja perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten käsitteeksi, vaikka soisimme pehmeämmän monitieteellisestä integroituneesta tiedosta nousevan sanaston tulevan osaksi myös terveystieteiden ja lääketieteen käytäntöjä.

Simo Skinnarin (2004) sanoin, rakkaus perusmuodossaan lienee ainoa kohtaamisen laadullisuus, joka arvostaa sellaisenaan ihmisen sisintä, korvaamatonta yksilöllisyyttä. Pedagogisessa rakkaudessa Skinnarin mukaan oivallamme jokaisen, myös itsemme, täydellisyyden. Pedagoginen rakkaus on erityistapaus yleisestä rakkaudesta. Se on sitä, että voimme ja tahdomme antaa ihmisten olla sitä mitä he ovat ja elää niin kuin he itse valitsevat, emmekä vaadi heitä tyydyttämään omia tarpeitamme. (S.Skinnari, 2004)

Sydänyhteydessä luomme turvallista kiintymyssuhdetta ja luomme sen lisäksi yhteyttä, jossa mahdollistuu pedagogisen rakkauden toteutuminen. Samalla mahdollistuu ihmisen kasvaminen kohti omaa aitoa itseyttään ja elimistön fysiologisten systeemien integroituminen ja parempi tasapaino. Uusimmissa kiintymyssuhdeteorioissa korostetaan allo- eli apuvanhempien tärkeää merkitystä. Myös sydänyhteydessä ajattelemme, että sekä lapsien että vanhempien tulisi saada ympärilleen terve ”lauma”; mahdollisimman paljon sydänyhteyteen kykeneviä apuvanhempia ja ammattilaisia.

Louis Cozolino (2021) kuvaa kirjassaan erinomaisen käytännön esimerkin siitä, mitä sydänyhteys voi olla aikuisen asiakkaan kanssa työskennellessä: Kun työskentelen asiakkaan kanssa, aloitan kuvittelemalla heidän sisällään olevan pienen lapsen, asiakkaan todellista iästänsä riippumatta. Käytän omia tunteitani tunteakseni syvemmin, mitä asiakkaissa tapahtuu. Yritän antautua hänen kokemukselleen, hänen tarpeilleen ja hänen kärsimyksellensä. Pyrin pysymään avoimena kaikelle, mitä mielikuvitukseni tarjoaa tilanteessa tietoisuuteeni. Yritän pysyä yhteydessä tähän kuvitteelliseen lapseen omassa sisäisessä kokemuksessani ja kannattelen hänen lapsiminäänsä sydämessäni.

L. Cozolino ei usko, että edellämainittu introspektiivinen, eli sisäänpäin suuntautunut, mielikuvituksellinen strategia toimii sen älyllisyyden vuoksi. Asia on melkeinpä päinvastoin. Se toimii siksi, että hyppäämme älystämme tunteisiimme, intuitioomme ja kehollisiin tuntemuksiimme. Tämän asian ymmärrystä avaa kolmen aivojen toimeenpanojärjestelmien hahmottaminen.

Aivojen kolme toimeenpanojärjestelmää

Meillä on aivoissa kolme toimeenpanojärjestelmää (L.Cozolino. 2017) Näiden toimeenpanojärjestelmien kehittymistä tapahtuu läpi elämän, mutta kiihkeintä niiden kehitys on ensimmäisen viiden vuoden aikana ja ”nuoruuden aivomyrskyn” jälkeen kehitys on hitaampaa. Aivoimme kuitenkin muovautuvat onneksi jossain määrin läpi elämän. Kehitys tapahtuu ensimmäisestä järjestelmästä kolmannen järjestelmän suuntaan, ja monella aikuisella valitettavasti tämä aivojen kypsyminen, ilman sydänyhteyttä, jää vaillinaiseksi.

Evolutiivisesti vanhin toimeenpanojärjestelmistä on mantelitumakejärjestelmä, johon kuuluu myös osia aivorungosta. Tämä ensimmäinen toimenpanojärjestelmä kun aktivoituu, välttelemme tilanteita, raivoamme, pakenemme, ahdistumme tai menemme herkästi paniikkiin. Stressimekanismeja välittää mantelitumakkeen lisäksi sympaattinen hermosto ja  nk. HPA-akseli. Tämä järjestelmä on vauvaiässä suurimman osaa valveaikaa aktiivisena, jollei ellei vauva saa riittävän vakaan aikuisen kanssasäätelyä. Kaikkein varhaisimmassa mantelitumakkeen ja autonomisen hermoston säätelyssä korostuu vauvan ja lähisuhteen ihokontakti, jolla on molempia osapuolia rauhoittava vaikutus (Ionio C.,ym. 2021) Vasta viime vuosikymmenenä on alettu ymmärtää syvällisemmin arvostavan kosketuksen säätelevää voimaa myös aikuisuudessa.

Toinen toimeenpanojärjestelmämme on järjestäytyneenä aivojen etu- ja parietaalilohkojen alueilta sekä niitä yhdistäviin hermokimppuihin. Tämä järjestelmä on ensisijaisesti vastuussa suunnistamiskyvystä erilaisissa ympäristöissä, se on keskeinen ongelmanratkaisutaidoissamme ja abstraktissa päättelyssämme. Tämä järjestelmä luo meille mentaalisia käsittellisiä karttoja, jotka ohjaavat käyttäytymistämme. Kolmas toimeenpanojärjestelmä on sijoittunut aivojen keskialueita pitkin sijoittuvien rakenteiden ryhmittymään. Sitä kutsutaan oletusmoodiverkostoksi eli lepotilaverkostoksi (DMN). Se aktivoituu esimerkiksi mietiskelyssä, empaattisessa virittymisessä, unelmoinnissa ja mielikuvituksen aktiivisen käytön aikana. DMN on mukana itsetiedostuksessa ja -ymmärryksessämme sekä kyvystämme tutkia ja luoda sisäistä maailmaa.

Jälleen yritän jäsentää itselleni ja lukijalle edellä mainittujen toimintajärjestelmien toimintoja ymmärrettäväksi suhteessa lapsen aivojen kehitykseen ja hänen aikuisuutensa hyvinvointiinsa. Hypoteesimme on, että sydänyhteydessä aktiivisena ovat aivot parina (lapsi/aikuinen): Kahden ihmisen yhteinen aivojen lepotilaverkosto, sekä Alan Schoren (2001) työhön viitaten, erityisesti molempien aivojen oikeat puolet. Aivojen oikea puoli/oikea puoli -viestintä on vahvasti kehollista, ei-tietoista. Tällä luovemmalla ja intuitiivisemmalla aivopuoliskolla on suorempi ja säätelevä yhteys ensimmäiseen toimintajärjestelmään eli mantelitumakejärjestelmään, joka puolestaan säätelee ihmisen kehollisia rytmejä mm. autonomisen hermoston kautta. Sydänyhteydessä myös sydämen rytmit lapsi-aikuinen parilla, ”dyadilla”, muuttuvat samankaltaisiksi, kohertientiksi, ensisijaisesti lepotilanverkoston ohjaamaksi, yhteistoimintaan virittäytyneiksi ja vakaiksi.

Sen sijaan toisen toimeenpanojärjestelmän käyttö, jolla älyllisesti yritämme ratkaista tempuin ja oppimiemme työkalujen keinoin lapsen ongelmia on toissijainen. Toki tätäkin tietoa voimme hyödyntää, silloin kun kehollisesti aisitimme, että lapsi saattaisi hyötyä osaamisestamme. Voimme tehdä ikään kuin ”eksperimenttejä”, kokeita, joissa kuitenkin olemme valmiita peruuttamaan, jos työkalu ei tunnu istuvan kyseiselle lapselle.  Jokainen lapsi on yksilönsä ja sama ei käy kaikille. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että luotamme ensisijaisesti aivojemme lepotilaverkostossa tapahtuvaan luonnolliseen itseorganisoivaan prosessiin, emmekä niinkään temppuihimme.

Tavoitteena on, että  sydänyhteydessä käytämme prosessissa aikuisen minämme, ja sen kehollistuneiden aivojen, koko kapasiteettia. Toimintamme tavoittelee todellista lapsi-/ihmislähtöisyyttä, jotta tuettava osapuoli voi olla rakentamassa aidon itsensä näköisiä hyvää elämää ja sitä tukevia omia käsitekarttoja ja uskomuksia. Lepotilaverkostoamme voimme siis käyttää pedagogisesti, yhteiseen kokemukselliseen oppimiseen, vahvistamaan sydänyhteydestä nousevia yhteisiä positiivisia oppimiskokemuksia. Toistojen kautta lapsi vähitellen oppii aikuiseksi kasvaessaan käyttämään itsekin kaikkia aivojen toimeenpanojärjestelmiä tasapainoisesti. Hän alkaa onnistuneet kehitysvaiheet läpikäyneenä elämään aidon itsensä näköistä, onnellisempaa elämää. Hänestä kasvaa taitava mantelitumakekuiskaaja.

‍

Tarvitsemme mantelitumakekuiskaajia

Mantelitumakejärjestelmä voi estää sekä toisen että kolmannen toimintajärjestelmän tehokasta käyttöä eli stressi ja ahdistus vähentävät kognitiivisia, emotionaalisia ja sosiaalisia kykyjämme, emmekä kykene hyödyntämään kehollistuneiden aivojemme (suolisto-, sydän- ja pään aivojemme) koko kapasiteettia. Kun aikuinen löytää sydänyhteyden itseensä, hänestä voi kasvaa taitava mantelitumakekuiskaaja, toisen ihmisen kanssasäätelijä.

Tunteiden säätelyhäiriöt eli primaarisen toimintajärjestelmän aktivaatio ja siitä nouseva epävakaus haittaa toisen ja kolmannen toimintajärjestelmän toimintaa. Kun itseltämme puuttuu sydänyhteys ja sen mukana luottamus itseemme, lähdemme usein stressaantuneena ja kiireellä ratkaisemaan lapsemme ongelmia, eli käytämme herkästi ensisijaisesti toista toimeenpanojärjestelmäämme. Se haittaa keskittymistä aidon yksilöllisiin, lapsilähtöisiin tavoitteisiin ja sekä se häiritsee ongelmien oikeassa perspektiivissä pitämistä. Mantelitumakejärjestelmän aktivaatio varastaa valitettavasti itsesäätelytaitomme, myötätuntomme ja kaventaa ajatteluamme.

Tunnettu psykologi Carl Rogers oli L. Cozolinon mukaan mantelitumakekuiskaajuuden mestari. C.Rogers rakensi lähestymistapansa terapeuttisen suhteen ympärille, jossa lapsen tai aikuisen ympärille rakennetaan kanssasäätelevä sosiaalinen ”mantelitumakekuiskaajien” ekosysteemi, jota me ehdotamme kutsuttavaksi sydänyhteyksien verkostoksi. Tällaisessa verkostossa lapsi, ja toki myös aikuinen, voi kanssasäädeltynä vapaasti tutkia omaa sisäistä maailmaansa, ilman selviytymisvasteiden liiallista aktivoitumista, valmiiksi pureskeltuja uskomuksia ja tulkintoja sekä ilman häpeää. ”Rogerlainen lähestymistapa” istuu L.Cozolinon mukaan varsin hyvin turvalliseen vanhemmuuteen ja perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisuuteen. Carl Roger auttoi meitä ymmärtämään sen, että ihanteellista vanhemmuutta ja terapiaa yhdistää se, että luodaan optimaalinen suhde ja sosiaalinen ympäristö aivojen muovautumiselle, oppimiselle ja tunne-elämän kehitykselle.

Terapeuttisuus voi siirtyä terapiatilojen ulkopuolelle, kun yhä useammat meistä aikuisista opimme sydänyhteydestä nousevaa vanhemmuutta ja apuvanhemmuutta omalta inhimillisen kasvun matkaltamme. Apuvanhemmuuden käsite antaa meille mahdollisuuden ymmärtää, että me ihmisinä kasvaaksemme tarvitsemme lähisuhteiden ekosysteemin.  ”Koko kylä kasvattaa lapsen” näyttää olevan evolutiivinen luonteemme ja inhimillinen perintömme. Itse haluaisin lisätä tähän vielä sen, että koko kylä voi auttaa myös aikuisten sisäisten lasten kasvatuksessa.

Lähteet

Cozolino, Louis. (2017), The Development of a Therapist: Healing Others - Healing Self (The NortonSeries on Interpersonal Neurobiology) (p. 6). W. W. Norton & Company.Kindle Edition.

Ionio C, Ciuffo G,Landoni M. Parent-Infant Skin-to-Skin Contact and Stress Regulation: ASystematic Review of the Literature. Int J Environ Res Public Health. 2021 Apr28;18(9):4695. doi: 10.3390/ijerph18094695. PMID: 33924970; PMCID: PMC8124223.

Schore, Allan (2001).Effects of a Secure Attachment, Relationship on Right Brain Development AffectRegulation, and Infant Mental Health, Infant Mental health Journal, Vol 22(1-2), 7-66

Siegel Daniel (2012), PocketGuide to Interpersonal Neurobiology: An Integrative Handbook of the Mind(Norton Series on Interpersonal Neurobiology): 0 W. W. Norton &Company. Kindle-versio.

Simo Skinnari (2004), Pedagoginen rakkaus jaihmisen idea aikuiskasvatuksen haasteina, Aikuiskasvatus 2/2004

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu myös Iloa ja toivoa verkkosivustoon.