1. SYSTEEMIÄLY

Ihmiskunnan kannalta on välttämätöntä, että teemme paradigmasiirtymään biopsykososiaaliseen eli kokonaisvaltaiseen, systeemiseen, ihmiskuvan. On täysin riittämätöntä, että vastaamme esimerkiksi ilmastomuutoksen haasteisiin vain hiilidioksidipäästöjä vähentäm. Tulevaisuus edellyttää kollektiivisen kulttuurin kypsymistä kyvykkääksi käsitellä tuskallisia tosiasioita ja kokemuksia, mikä auttaa meitä näkemään asioita systeemisesti.

Systeemiseen ymmärrykseen  sisältyy ajatus, että tunnistamme kaiken elämän haurauden, oman tietomme rajallisuuden ja pidämme huolen siitä, ettemme juutu kollektiivisen trauman tuottamaan jäätyneeseen ja pirstoutuneeseen tilaan. Me joudumme katsomaan todellisuutta traumalinssin läpi, jotta ymmärrämme tämän hetkisen dissosioitumisen, polarisaation ja toimimattomuuden tasomme. Dissosiaatiollahan tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että yhteisöllinen pelkomme on niin suurta, että kollektiivinen yhteisöllinen tietoisuutemme on pirstoutunutta. Tällöin olemme kykenemättömiä näkemään todellisuuden asiantiloja kokonaisvaltaisesti ja kirkkaasti.

Aivan samoin kuin yksilö voi hyvin silloin kun hänen mielensä eri puolet toimivat yhdessä, integroituneesti, myös koko kulttuurimme olisi integroiduttava. Muistelen Dan Siegelin sanoneen jossain haastattelussa, että integroituminen ei merkitse sitä, että kulttuuristamme tulee ”smoothieta” vaan pikemminkin ”hedelmäsalaattia”. Eri osat ovat joustavasti ja liikkuvassa suhteessa toinen toisiinsa. Tieteessä tämä merkitsee sitä, että eri alojen tutkijat ja ruohonjuuritason toimijat puhaltavat yhteen hiileen ja toimivat systeemiälykkäästi ottaen huomioon muiden luontokappaleiden ja marginaalissa olevien ihmisten ja ihmisryhmien tarpeet.

Nykyisen hyvinvointijärjestelmämme toimijat toimivat edelleen liikaa siiloistaan käsin. Meillä on olemassa vakavia rakenteellisia ongelmia ja vallankäytön hierarkioita, jotka estävät syvällisen ja esteettömän systeemälykkään yhteistyön. Organisaatomme ovat edelleen hierarkisia, reduktiivisille* mekanistisille tavoille rakentuvia.  Eräs traumanhan seuraamuksia on halu kontrolloida ja käyttää alistavaa valtaa. Nykyiset rakenteet tukevat tällaisia vanhentuneita hyvinvointiongelmien hoitamisen tapoja. Systeemiälykäs toiminta edellyttää matalampia ja itseohjautuvampia organisatioita. Se edellyttää myös, että opimme viihtymään epävarmuudessa, ”ei tietämisen" -tilassa ja uskallamme kokeilla uusia luovia monialaisia ratkaisuja, joiden vaikutuksia seurataan. Myös yksilötasolla  tätä tukee traumainformoitu työote eli se, että työntekijä työstää omat henkilökohtaiset sudenkuoppansa.

*) Reduktiivisella ajattelulla tarkoitetaan sitä, että ajattelemme voivamme purkaa kaikki ilmiöt osiksi, ja korjaamalla jonkin osan, kaikki toimii taas hyvin. Systeemisessä ajattelussa puolestaan ajatellaan, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ilmiöt kehkeytyvät systeemistä monien tekijöiden yhteissummana.

‍

#traumainformoitu #systeemiäly

‍

Lähteet

Lahtinen, E. (2021). Tunnistatko organisaatiosi varjosysteemin? – sosiaaliset systeemit eivät muutu dokumentteja päivittämällä. Filosofian Akatemian blogi. Viitattu 13.3.2023. https://filosofianakatemia.fi/blogi/tunnistatko-organisaatiosi-varjosysteemin-sosiaaliset-systeemit-eivat-muutu-dokumentteja-paivittamalla/

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu myös Iloa ja toivoa verkkosivustoon.

‍