Kati Sarvela

2.6.2026

‍

Mielemme on kehollinen ja suhteellinen prosessi

Daniel Siegel on keskeinen vaikuttaja niin kutsutussa interpersonaalisessa neurobiologiassa (Interpersonal Neurobiology, IPNB). Hänen mukaansa mielen integraatio on kokonaisvaltaisen terveyden ja hyvinvoinnin ydin. Siegel on tarjonnut tieteellisen pohjan siihen, miten voimme optimoida hyvinvointia ja kokemuksellisesti ymmärtää todellisuutta. Hänen ajatteluunsa pohjautuen olen oppinut näkemään mielen verbimäisen dynamiikan, ja hänen ajattelunsa on auttanut minua merkittävästi siinä, että viihdyn yhä paremmin elämäni kaiken epävarmuuden ja katoavaisuuden keskellä.

Jotta voimme ymmärtää integraatiota, meidän on ensin ravisteltava vanhaa kartesiolaista käsitystämme mielestä. Mieli ei ole vain aivojemme tuottamaa yksinäistä ”sooloajattelua”, joka on erillään muusta maailmasta. Daniel Siegel (2010) määrittelee mielen keholliseksi ja suhteelliseksi prosessiksi, joka säätelee energian ja informaation virtausta sekä sisällämme että välillämme. Mieli ei siis ”asu” vain päässämme, vaan se on kehollinen – kietoutunut jokaiseen soluumme ja hermostomme osaan – ja samalla suhteellinen, eli se syntyy ja muovautuu vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja ympäröivän luonnon kanssa. Mieli ei ole mikään pysyvä kokonaisuus, vaan virtaava jatkuva ja elävä muuntuva liike.

Mielemme on kehomme erilaisten tilojen ja ekososiaalisen ympäristömme muovaama itseorganisoituva, adaptiivinen eli sopeutuva systeeminen prosessi (Siegel 2010; 2023). Aivomme ovat siksi äärimmäisen luovat, ja ne sopeutuvat joustavasti erilaisiin ympäristöihin. Tämä johtaa siihen, että emme voi paeta mielemme plastista paradoksia: mielemme ja aivojemme muovautuvuus, neuroplastisuus, voivat palvella sekä psykologista kärsimystä että resilienssiä eli integroitunutta mieltä (Szymanski 2017).

Turvattomassa ympäristössä aivot muovautuvat selviytymisviisauden kautta puolustus- ja selviytymisvasteisiin, jotka myöhemmin näyttäytyvät tyypillisesti erilaisena oireiluna. Mieli voi Siegelin mukaan tällöin muuttua kaoottiseksi tai jäykkyydeksi.

Mielemme muovautuvuudella ei ole vaikutuksia vain yksilöihin, vaan myös yhteisöihin ja koko yhteiskuntaan. Aivojen muovautuvia paradoksaalisia ominaisuuksia voidaan hyödyntää kahdella yhteiskunnallisesti merkittävällä tavalla:

1. Poliittisessa pelissä erottamaan, syrjimään ja polarisoimaan ihmisiä toisiaan vastaan.

2. Systeemisen toipumiskulttuurin luomisessa.

Kapitalistisen realismin kirjoittaja Mark Fisher (2009) on kuvannut kärkevästi, mutta osuvasti, ensimmäistä eli sitä, kuinka porvarillinen psykiatria ja sen suosima materialistinen reduktionismi ovat luoneet aivoista oman fetissiobjektinsa. Tämä vallitseva, kartesiolainen käsitys mielestä ja aivoista – jossa pahoinvointi typistetään vain yksilön aivokemialliseksi viaksi – ei palvele kansanterveyttä, vaan kapitalistista järjestelmää. Se siirtää vastuuta rakenteellisesta pahoinvoinnista yksilön harteille.

Kuinka ruokimme mielellämme omaa inhimillistä kasvuamme ja toipumiskulttuuria?

Seuraavaksi kuvaan sitä, miten voisimme käyttää hyväksi aivojen muovautuvuutta toipumisessa. Kokemuksellinen tapa tietää sisältää Siegelin (2023) mukaan sekä gnosiksen että noesiksen. ”Gnosis” tarkoittaa suoraa, kokemuksellista tapaa havainnoida todellisuutta ja ”noesis” älyllistä, käsitteellistä tapaa hahmottaa sitä.

Siegel jakaa mielen integraation yhdeksään eri piiriin tai prosessiin (Siegel 2010). Kun autamme itseämme tai asiakastamme integroimaan näitä piirejä, siirrymme yhä enemmän turvattomuuden luomasta kapeasta kontrollin tahdostamme kohti luottamusta, elämän virtausta ja laajempaa yhteyttä toisiimme, henkisyyteen, luontoon ja yhteisöön. Samalla kykenemme hyödyntämään paitsi älyllistä myös kokemuksellista tapaamme ymmärtää asioita. Tämän integratiivisen työn ihanteellinen onnistuminen edellyttää luonnollisesti ihmisen ympärillä olevaa riittävän turvallista ja tasapainoista ekososiaalista ympäristöä.

Siegelin yhdeksän piirin syvällinen ymmärrys ja oman mielemme integraation edistäminen auttavat mieltä liikkumaan kohti resilienttiä ja seestempää tilaa – autonomisen hermoston tasapainoa – sen sijaan, että mielemme ajautuisi herkästi kaaokseen tai jäykkyyteen. Opimme katsomaan samalla todellisuutta ja sen ilmiöitä ikään kuin verbeinä, olemukseltaan elävänä ja muuttuvana. Sisäistämme sen, että tietämättömyyden ja kaiken epävarmuuden keskellä asioiden luonne saattaa näyttäytyä aina uudestaan ja joka kerta erilaisena, kun näkökulmamme muuttuu ja ymmärryksemme syvenee.

”Tietoisuus sisältää sekä kokemuksen tietoisena olemisesta että sen, mistä olemme tietoisia (tietämisen kohteet).” – Daniel J. Siegel (2012)

Tässä ovat Siegelin (2010, 2012, 2023) esittelemät yhdeksän integraation piiriä, joiden eteen meidän tulisi tehdä integroivaa itsetutkiskelua:

1. Tietoisuuden integraatio (Integration of Consciousness)

Siegel käyttää apuna tietoisuuden integraation hahmottamisessa tunnettua ”Tietoisuuden pyörä” (Wheel of Awareness) -metaforaa ja -harjoitusta (katso linkki lopussa). Pyörän ulkokehällä ovat kaikki ne asiat, joista voimme tulla tietoisiksi – kuten keho, sen aistimukset sekä mielen aktiviteetit, kuten ajatukset, mielikuvat ja tunteet. Pyörän keskellä on puolestaan keskiö eli napa, joka edustaa puhdasta tietoisuutta ja sisäistä viisautta. Integraatio tarkoittaa, että osaamme tarkastella kehän asioita keskiöstä käsin ilman, että kokemuksemme ja aistimuksemme selviytymisvasteineen kaappaavat meidät. Tietoisuuden integraatio luo pohjan ja vakauden kaikille muille integraation piireille.

Käytännössä tämä on kykyä tyhjentää mieli päivän huolista ja teorioista silloin, kun havainnoimme ja luomme suhdetta itseemme tai toiseen ihmiseen. Maadoittumisharjoituksissa ja vaikkapa fokusoinnissa (Gendlin 1981) siirrymme juuri tähän tietoisuuden keskukseen, josta käsin voimme olla puhtaasti läsnä.

2. Kehollinen integraatio (Bodily Integration)

Tämä on kykyä olla yhteydessä oman kehon sisäisiin aistimuksiin (interoseptio, proprioseptio) ja säädellä kehon toimintoja. Se tarkoittaa, että pään aivot ovat avoimessa ja kuulostelevassa yhteydessä suolisto- ja sydänaivoihin sekä muihin kehon viesteihin. Kehollinen integraatio on perusta kehotietoisuudelle: kykenemme sanoittamaan kehotuntuamme (felt sense) ja tunnistamme stressin ajoissa siten, että osaamme tarvittaessa vakauttaa itsemme.

3. Aivopuoliskojen integraatio (Horizontal / Bilateral Integration)

Oikea ja vasen aivopuolisko ovat anatomisilta yhteyksiltään ja kehitysasteiltaan erilaiset, ja tarvitsemme hyvään elämään niiden sujuvan yhteistyön. Oikea aivopuolisko käsittelee ensisijaisesti kehon aistimuksia, tunteita, elämäkertamuistoja ja mielikuvia. Vasen aivopuolisko puolestaan vastaa erityisesti logiikasta, kielestä, sanoittamisesta ja lineaarisesta ajattelusta. Integraatio tarkoittaa sitä, että osaamme antaa sanoja ja loogista rakennetta sille, mitä koemme emotionaalisesti ja kehossamme. Tämä on keskeinen osa sitä, mitä tehdään keholähtöisissä menetelmissä (kuten fokusointi, sensomotorinen psykoterapia ja Somatic Experiencing).

4. Vertikaalinen integraatio (Vertical Integration)

Kehon sisältä tuleva energian ja informaation virtaus nousee aivokuoren alaisten osien – aivorungon ja limbisten verkostojen – läpi kohti aivokuorta. Vertikaalinen integraatio kunnioittaa näitä kehon syvistä osista nousevia eriytyneitä energiavirtoja ja yhdistää ne sitten toisiinsa. Tämä mahdollistaa myös sen, että ”yläkerran aivot” (aivokuoren etuotsalohko) pystyvät säätelemään vireys- ja tunnetiloja eli rauhoittamaan hätätilaan joutuneita ”alakerran aivoja”.

5. Muistin integraatio (Memory Integration)

Tämä tarkoittaa implisiittisen (tiedostamattoman kehomuistin) ja eksplisiittisen (tietoisen) muistin yhdistymistä. Traumassa muistot jäävät usein sirpaleisiksi, huonosti sanoitetuiksi kehomuistoiksi. Ne voivat ilmetä esimerkiksi kroonisina kipuina, reaktiivisuutena tai dissosiaationa. Kun muisti integroituu, ihminen kykenee sijoittamaan kokemuksen osaksi menneisyyttään, kokee ja ymmärtää, että vaara on ohi – se on vain muisto, ei tämä hetki.

6. Narratiivinen eli tarinallinen integraatio (Narrative Integration)

Ihminen on luonteeltaan tarinankertoja. Narratiivinen integraatio on kykyä luoda omasta elämästä ja kokemuksista johdonmukainen ja eheä elämäntarina. Se tarkoittaa, että henkilö pystyy yhdistämään elämän vaikeatkin tapahtumat (kuten lapsuuden kaltoinkohtelun, vakavan sairastumisen tai menetyksen) osaksi omaa identiteettiään siten, että tarinassa säilyy jatkuvuus, ymmärrys ja merkitys. Tämä auttaa hyvää elämää kannattelevan tarinan jäsentymistä.

7. Temporaalinen eli ajallinen integraatio (Temporal Integration)

Tämä tarkoittaa ajan kulun, muutoksen ja kuolevaisuuden hyväksymistä. Se on kykyä elää tässä hetkessä, samalla tiedostaen menneisyyttä – katse suunnattuna tulevaisuuteen. Ajallisesti integroitunut ihminen kykenee liikkumaan joustavasti kahden maailman välillä: hän hyväksyy ensinnäkin elämän makromaailman asettamat fyysiset rajat ja kaiken epävarmuuden sekä tilapäisyyden. Toisaalta hänellä on ankkuri sisäisessä, ajattomassa viisaudessa (tietoisuudessa). Temporaalinen integraatio auttaa hyväksymään ikääntymisen – ja kääntämään sen viisaudeksi ja seesteisyydeksi. Hyväksymme sen tosiasian, että kaipaamme kuolemattomuutta kuolevaisuuden keskellä, pysyvyyttä tilapäisyyden edessä ja varmuutta epävarmuuden keskellä.

8. Ihmissuhteiden/tilojen integraatio (State / Interpersonal Integration)

Tämä on kykyä olla syvässä yhteydessä muihin ihmisiin säilyttäen samalla oma erillisyys ja itsenäisyys. Sen pohjan luovat lapsuuden turvalliset kiintymyssuhteet, kun taas turvattomuus luo tyypillisesti mielen jäykkyyttä tai kaaosta. Mikä parasta, voimme myös aikuisiällä saavuttaa niin sanotun hankitun turvallisen kiintymyssuhteen, joka korjaa hermostomme reaktioita ja rakentaa luottamusta sekä kunnioitusta muihin ihmisiin.

Tilojen integraatio tarkoittaa omien erilaisten minä- tai mielen tilojemme (states of mind) tunnistamista ja hyväksymistä sekä kykyä olla syvässä yhteydessä muihin ilman, että oma itseyttä kadotetaan. Tällöin kommunikoimme itseytemme keskuksesta ja kehoturvasta käsin. Mielemme koostuu erilaisista tiloista – esimerkiksi suorittajista, suojelijoista ja haavoitetuista lapsitiloista. Siegel (2018) on käyttänyt työssään Enneagrammia karttana siitä, miten hermostomme minätilat jäsentyvät ja aktivoituvat. Integraatio tarkoittaa, että emme hylkää tai lukitse itsestämme mitään osaa, vaan tuomme ne kaikki tietoisuuden keskiöön integroitaviksi. Näin kykymme luoda turvallisia, joustavia ja kunnioittavia ihmissuhteita vahvistuu.

9. Transspirituaalinen tai identiteetin integraatio (Transpersonal / Identity Integration)

Tämä on kokemus siitä, että olemme osa jotain itseämme suurempaa kokonaisuutta – ekosysteemiä, luontoa ja koko ihmiskuntaa. Siegel (2023) kuvaa tätä käsitteellä MWe (Me + We eli Minä + Me). Se on laajentunut minäkuva, jossa ihminen ei koe olevansa vain erillinen saari, vaan herää syvään myötätuntoon ja haluun suojella kaikkea elämää sisällään ja ympärillään. Sen avulla irrottaudumme yksinäisestä ”soolominuudesta” ja voimme kokea yhteytemme laajempaan, rajat ylittävään ekososiaaliseen ja transspirituaaliseen todellisuuteen.

Nämä yhdeksän prosessia muodostavat ikään kuin kartan siitä, mitä kohti voimme traumainformoidussa työssä ja oman inhimillisen kasvun polulla pyrkiä.

‍

Kuuntele Tietoisuuden pyörä -harjoitus:

https://youtu.be/DYBTG3JLG1A?si=URuODWDOoJb6frhs

‍

Lähteet

Doidge, N. Norman Doidge MD, kotisivut: https://normandoidge.com/?page_id=1639 Haettu 31.5.2026

Fisher, M. (2009). Capitalist Realism: Is There No Alternative? Winchester, UK and Washington, USA: Zero Books.

Gendlin, E. T. (1981). Focusing. New York: Bantam Books.

Siegel, D. J. (2010). The Mindful Therapist: A Clinician's Guide to Mindsight and Neural Integration. New York: W. W. Norton & Company.

Siegel, D. J. (2012). The Developing Mind: How Relationships and the Brain Interact to Shape Who We Are (2nd ed.). New York: W. W. Norton & Company.

Siegel, D. J. (2018). Foreword. Teoksessa Naranjo, C.: Character and Neurosis: An Integrative View. Gateways Books & Tapes.

Siegel, D. J. (2023). IntraConnected: MWe (Minä + Me) as the Integration of Self, Identity, and Belonging. New York: W. W. Norton & Company.

Siegel, D. J. (2026) Dr. Dan Siegel kotisivut drdansigel.com  https://drdansigel.com/wheel-of-awareness/ Haettu 31.5.2026

Szymanski, A. (2017). The Neuroplastic Paradox. Inflexions: A Journal for Research-Creation, (10), 82–98.

‍

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu myös Iloa ja toivoa -verkoston koulutuksiin ja tapahtumiin