Vuosikymmeniä on käytetty terveydenhuollossa käsitettä “burn out” (työuupumus) kuvaamaan ammattilaisten työhön liittyvää ahdinkoa. Käsittelen tässä blogiartikkelissa erityisesti terveydenhuollon järjestelmää ja sen työntekijöiden ahdinkoa, mutta rinnasteiset ilmiöt ovat havaittavissa myös kasvatuksessa ja sosiaalihuollossa.

Valtavat tietotekniikkainvestoinnit, jotka lupasivat tehokkuutta terveydenhuoltoon, ovatkin iskeneet järjestelmään vahingollisesti kolmella tasolla:

1. Ne ovat ohjanneet pääomaresursseja tietokonejärjestelmiin, joita olisi voitu käyttää lisähenkilökunnan palkkaamiseen.

2. Ne ohjaavat huomiota pois potilaiden hoidosta järjestelmän palvelemiseen ja vievät työntekijöideltä aikaa.

3. Monimutkaiset järjestelmät eivät ole juurikaan parantaneet hoitotuloksia.

Paluuta vanhaan digittömään aikaan ei tietenkään ole. Meillä on kuitenkin mahdollista korjata virheitä, joita olemme tehneet. Vuosia on puhuttu potilaslähtöisestä tai ihmislähtöisestä työskentelystä, mutta yhä enemmän ammattilaisten aikaa menee järjestelemän palvelemiseen. Kentältä kuulee jatkuvasti väsymistä tietokoneohjelmien kanssa tappelemisesta ja lisääntyneestä byrokratiasta.  Samanaikaisesti kun järjestelmän palveleminen vie yhä enemmän aikaa, on pyritty lisäämään terveydenhuollon potilaskäyntejä. Kun aikaa on potilaille vähemmän, kärsivät sekä potilaat että ammattilaiset.

Ensimmäinen askel ammattilaisten ahdinkoon puuttumisessa on käyttää tarkinta mahdollista käsitteistöä henkilöstön stressin kuvaamiseen. Kyseessä ei ole ensisijai henkilöstön työuupuminen vaan järjestelmän moraalinen vaurioituminen. Kun lähestymme hyvinvointialueiden haasteita tästä näkökulmasta käsin, on mahdollista puuttua pahoinvoinnin rakenteellisiin juurisyihin.

Freudenberger määritteli vuonna 1975 työuupumuksen oireet yleisen väsymyksen, turhautumisen, kyynisyyden ja tehottomuuden yhdistelmäksi. Se syö henkilöstön energiaa työn vaativuuden keskellä. Työuupumus käsitteenä lainattiin liike-elämän puolelta. Sitä sovellettiin myös terveydenhuollon henkilöstöön, eläen  toivossa, että muilta toimialoilta lainatut ratkaisut siirrettäisiin terveydenhuollon alalle helpottamaan henkilöstön ahdinkoa. Valitettavasti terveydenhuollon kriisi on osoittautunut vastustuskykyiseksi tälle työuupumus-käsitteelle. Lukuisat terveydenhuollon ammattilaiset itse ovat vastustaneet sitä, että heitä luonnehditaan työuupuneiksi, ilman, että otetaan huomioon heidän ainutkertaisia kokemuksiaan omalta alaltaan.

Moraalisen vaurion käsite kuvattiin ensimmäisen kerran sotilailla, jotka palasivat Vietnamista oirehtien joskus pahoinvoinnilla, joka mahtui heikohkoksi varsinaisen traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) oirekuvaan. Tarkemmin katsoen näiden sotilaiden kokemuksissa oli mukana tietyn tyyppisiä haitallisia kokemuksia. Osa sotilaista oli kokenut vakavia tai  toistuvia loukkauksia moraalisia periaatteitaan kohtaan. He palasivat kotiin toisinaan kyseenalaistaen, olivatko he edes enää  inhimillisiä ja moraalisia olentoja. Oireet näyttivät juontavan siihen, että heidät oli pakotettu toimimaan vastoin arvojaan ja moraalisia syvällisiä uskomuksiaan. Kyseessä heidän kohdallaan oli psyykkinen vamma, joka vaati uutta käsitettä ja erilaista hoitoa.

Moraalinen vaurio tapahtuu, kun teemme, todistamme tai emme estä tekoa, joka rikkoo syvälle juurtuneita moraalisia uskomuksiamme ja eettisiä periaatteitamme. Terveydenhuollon ammattilaisilla eettiset periaatteet rakentuvat valalle, jonka kukin ammattilainen vannoo aloittaessaan polkua terveydenhuollon ammattilaisen. Sen sisään on kirjoitettu, että asetamme aina potilaiden tarpeet etusijalle. Tuo vala on laadukkaan ja inhimillisen terveydenhuollon kulmakivi ja tärkein ohjaava periaate etsiessämme oikeita toimintamalleja.

Tänä päivänä lääkäreinä meidän on yhä enemmän otettava huomioon muiden sidosryhmien – sähköisen sairauskertomuksen, vakuutusyhtiöiden, sairaalan johdon sekä digitaalisen terveydenhuoltojärjestelmän tarpeita, joita joudumme asettamme potilaidemme etujen edelle. Näyttää yhä enemmän myös siltä, että terveydenhuollon kulttuurissa, varsinkin yksityisellä puolella, omia taloudellisia hyötynäkökulmia on asetettu potilaiden tarpeiden edelle.  Joka kerta kun joudumme tekemään päätöksen, joka on ristiriidassa potilaamme edun kanssa, me hyvinvoivina tunnemme moraalista epämukavuutta. Ajan myötä näistä toistuvista loukkauksista muodostuu vähitellen moraalinen vaurio, joka tuntuu ahdistuksena ja uupumisena.

Työuupumuksen ja moraalisen vaurion välinen ero on tärkeä tunnistaa, koska eri käsitteistön käyttö muotoilee sekä ongelmat ja niiden ratkaisut uusin tavoin. Työuupumus viittaa siihen, että ongelma piilee yksilössä, jonka sisäinen järjestelmä on jollain tavalla epävakaa: Hänellä ei ole resursseja tai joustavuutta kestää työympäristön vaateita. Koska ongelman painopiste  työuupumuksessa nähdään yksilössä, määritellään ratkaisut siihen myös yksilölähtöisinä; henkilöä kannustetaan joogaan, mindfulnessiin, hyvinvointiretriiteihin meditaatioon tai yksilöterapiaan. Vaikka nämä itsehoivaan liittyvät käytännöt ovat tärkeitä, on järjetöntä uskoa, että jooga tai meditaatio ratkaisee terveydenhuollon ammattilaisten stressiongelmaan, jotka liittyvät vaikkapa syöpäpotilaan hoitoon, jonka kanssa kenelläkään ei ole aikaa keskustella monimutkaisesta diagnoosista ja tyrkkäämme hänet keskustelemaan tietokoneen ja esitteiden kanssa. Meillä on järjestelmä, joka asettaa numerot, sanat ja kirjaimet kasvokkain tapahtuvan inhimillisen kohtaamisen edelle. Ongelmat eivät ole lääkärikunnan vika, vaan olemme vuosikymmenien saatossa poliittisin toimin epäinhimillistäneet terveydenhuollon rakenteet.

Moraalinen vaurio kuljettaa terveydenhuollon henkilöstön voimattomuuteen ja uupumuksen,  koska he yhä harvemmin kykenevät vähenevien inhimillisten resurssien vuoksi tarjoamaan valansa mukaista laadukasta, potilaslähtöistä, hoitoa. Ongelma on mekanistisissa liiketaloudesta omaksutuissa normeissa, uskomuksissa ja arvoissa. Olemme tuoneet suoritus- ja kilpailukulttuurin terveydenhuoltoon, mikä syö kaikkien kansalaisten hyvinvointia. Terveydenhuollon tärkein tehtävä ei ole suoritteissa, vaan ennaltaehkäisevissä toimissa ja kansanterveyden edistämissä.

Moraalinen vaurio on seurausta terveydenhuollossa alati esiintyvistä kaksoissidoksista. Lääkärit joutuvat jatkuvasti kamppailemaan siitä, asetammeko potilaan edun palveluiden keskiöön, vai lähdemmekö liikkelle järjestelmän tarpeista, kuten vakuutusyhtiöitten tarpeista, tuottavuusmittareista tai vaikkpa omien taloudellisten etujemme ajamisesta. Näihin valintakysymykseen pitäisi olla vain yksi oikea vastaus. Terveydenhuoltoon yhä enemmän pesiytynyt yksisilmäinen liiketaloudellinen viitekehys on saanut aikaiseksi sen, että yhä useampi ammattilainen kärsii moraalisesti vaurioituneen järjestelmän aiheuttamasta ahdingosta. Kun tämä tajuamme, voimme lähteä viemään järjestelmää taas suuntaan, joka luo aidosti inklusiivisia, yhä potilaslähtöisempiä palveluita.

Terveydenhuoltomme on moraalisesti vaurioitettu, sitä on hitaasti epäinhimillistetty ja saamme yhä epätasa-arvoisempia palveluita. Tästä olemme saaneet jo noottia useammalta eri toimijalta, muun muassa Amnestyltä. Vastalääkettä työntekijöiden ahdinkoon on moraalisen vaurion korjaaminen. Järjestelmään on tuotava inhimillisiä kohtaamisia, turvaa, myötätuntoa, luottamusta ja kulttuurisensitiivisyyttä: syvällistä ymmärrystä ihmisten välisten dialogisten kohtaamisten toipumista edistävästä merkityksestä. Vastalääkettä nykyiselle työntekijöiden ahdistukselle on luoda järjestelmä, jossa luodaan puitteet heille toimia työssään valansa mukaisesti. Muutos vaatii meiltä lääkäreiltä itsemyötätuntoa, itsetuntemusta ja eettistä reflektiota.  

Meillä on Suomessa huippukoulutettuja ja osaavia terveydenhuollon, sosiaalihuollon ja kasvatuksen ammattilaisia. Järjestelmämme ajautuu  entistä syvempään ahdinkoon, ellemme korjaa sen moraalisia vaurioita.

Lähteet

Dean W, Talbot S, Dean A. Reframing Clinician Distress: Moral Injury Not Burnout. Fed Pract. 2019 Sep;36(9):400-402. Erratum in: Fed Pract. 2019 Oct;36(10):447. PMID: 31571807; PMCID: PMC6752815.

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu Iloa ja toivoa verkkosivustoon.