AivoMielen kerrokset – Totta vai tarua? 

Viimekertaisen mielen arkeologisen pohdiskeluni ehdotus suomalaiseksi tunnesanastoksi on seuraava:  

• Primaaritason affektijärjestelmän kokemuksia voitaisiin kutsua ”affekteiksi” tai ”alkuemootioiksi”;  
• Sekundaarisen järjestelmän (emotionaaliset aivot, limbinen järjestelmä) tason affekteja emootioiksi ja  
• Tertiaarisen tason eli ajattelevien aivojen (uudet nisäkäsaivot, aivojen kuorikerros) tunnekokemuksia tunteiksi.  

Kun mielen arkeologiassa pohdimme, missä osissa aivoja eri tunnekokemukset aktivoituvat on tärkeää tiedostaa, että vain aniharvoin tunnekokemus paikantuu täydellisesti yhteen aivokerrokseen. Sen sijaan tunnekokemus voi näkyä tihentyneinä “vokseleina” (kolmiuloitteisina pikseleinä) funktionaalisessa magneettikuvantamisessa tietyssä aivojen osassa, mutta tavallisesti ”haamuvaikutuksia” on muissakin aivojen ja hermostomme osissa. Aivomme toimivat verkostona. Lisäksi ko. paikat määräytyvät nk. meta-analyysien kautta, eli ne usein kuvaavat, miten keskimäärin tunnekokemukset sijaitsevat. Tutkimukset tukevat kuitenkin sitä, että tietyt perustunteet  (pelko, inho, onni, viha)  paikantuvat pääsääntöisesti vokselitihentyminä tiettyihin aivojen osiin. (Vytal, K, Hamann, S. 2010.)  

Aivomme ovat kehityksellisestä näkökulmasta katsoen kehollistuneet ja ihmissuhteistamme riippuvaiset, eivätkä sen kerrokset toimi erillisinä osina yksikseen. Esimerkiksi emotionaaliset aivot tekevät jatkuvaa yhteistyötä kehon ja kuorikerroksen kanssa ja ajattelevat aivot ovat täysin riippuvaisia muista kerroksista ja kehosta itsestään (Daniel Siegel, 2012). Mitä terveempi AivoMieli, sitä harmonisemmin aivojen eri kerrokset ja osat tekevät yhteistyötä toistensa kanssa ja muiden henkilöiden AivoMielien kanssa.  Ajattelen evolutiivisten aivojen kerrosten (”ajattelevat aivot”, ”emotionaaliset aivot” ja ”kehoaivot”) tarjoavan meille käytännönläheisen ymmärrystyökalun, eikä jakoa tule ottaa liian kirjaimellisesti. Yksinkertaistetut mallit kuitenkin tarjoavat meille hyödyllisiä käyttöteorioita erityisesti silloin, kun aivojen integraatio jää keskeneräiseksi lapsuuden haitallisten kokemusten vuoksi. Yksinkertaistettujen mallien ansio tulee mitata myös sen perusteella, minkälaista todellisuutta niiden avulla kyetään luomaan. 

Kehoaivojen seitsemän alasysteemiä alkuemootioineen 

Tällä kertaa pureudun AivoMielen arkeologiassa nimenomaan primaariseen affektiiviseen järjestelmään eli geneettisesti meihin ihmisiin jo valmiiksi ohjelmoituihin alkuemootioihin. Meillä on Jaak Pankseppin (2009) aivomielen arkeologian mukaan kehollisia viettiperäisiä tunnekokemuksia alkuemootioineen, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin muillakin nisäkkäillä. Nämä alasysteemit sijaitsevat primaarisessa affektijärjestelmässä ja ”kehoaivoissa”.  Järjestelmä liittyy erilaisiin kehollisiin ja epäspesifisiin aivojen vireystilojen järjestelmiin tuottaen erilaisia emotionaalisia toimintataipmuksia sekä affekteja, alkuemootioita. Ne puolestaan erilaisten oppimismekanismien kautta muuttuvat lapsuudessa nopeasti emootioiksi ja ajattelevien aivojen toimesta joskus myös sanoitetuiksi tunteiksi.

‍

Jaak Panksepp (2009) käyttää isolla kirjoitettua ilmaisua primaarisen järjestelmän affektiivisista alasysteemeistä, ja pieniä kirjaimia sekundaaritason emootioista ja tunteista.  Nämä seitsemän affektiivista järjestelmän alasysteemiä ovat ETSIMINEN, PELKO, RAIVO, LEIKKI, PANIIKKI/SURU, HALU JA HOIVA. Ne ohjaavat meitä kohden asioita, jotka tuottavat mielihyvää ja pois asioista, jotka saavat tuntemaan olomme kurjaksi.  Ne ovat osa eläimellistä luontoamme ja toisaalta lähes kaikki niistä ovat tärkeitä elimistön, mielen ja sosiaalisten suhteiden tasapainossa, allostaasissa. Miellämme usein, että tunteita ei voi olla olemassa ilman kontekstia eli tilannetekijöitä, mutta Pankseppin mukaan nämä primaarisen tason affektiiviset prosessit eivät liity mitenkään tiettyihin kohteisiin, henkilökohtaiseen oppimiseen tai kognitioihin, vaan ne ovat pikemminkin osa esi-isiltämme saatua hermostollista, evolutiivista, muistia. Ne ohjaavat meitä vaistonvaraiseen toimintaan. (Jaak Panksepp ja L. Biven 2012.) 

Primaarinen affektiivinen järjestelmä alkuemootioineen sisältää eräänlaisia kohteettomia perustunteita ja käyttäytymismalleja, jotka liittyvät suoraan tiettyihin syvällä aivoissa oleviin neuroanatomisiin rakenteisiin sekä niistä nouseviin reaktioihin ja välittäjäaineisiin. Panksepp ja Biven kirjassaan (2012) tuovat esille kattavaa tietoa siitä, missä osissa kukin alajärjestelmä sijaitsee. Ne eivät ole yksilöllisesti opittuja vaan synnynnäisiä: ne ovat kehittyneet nisäkkäissä evoluution myötä. Ne ovat ikään kuin tunne-elämän ehdollistumatonta raakamateriaalia. (L. Biven 2022.)  

Jaak Pankseppin tunnustamat seitsemän primaarisen affektiivisen systeemin alajärjestelmää ovat: 

1. ETSIMINEN (SEEKING) on innostusta, tutkimisen ja tiedonjanon ohjaamaa toimintaa, vahvistaa autonomiaa ja on kiintymyssuhteiden vastapainoa. Se on ihmistä eteenpäin työntävä, viettiperäinen mielihyvää tuottava voima ja tukee muita primaarisia affekteja. Se tukee ihmistä autonomiseen elämään, optimoi muiden alajärjestelmien sekä sekundaarisen tason emotionaalista toimintaa ja tertiaarisen tason kognitiivisia toimintoja. 

2. PELKO (FEAR) on vaste vaaroihin ja uhkiin, aktivoi yhdessä selviytymisvasteiden kanssa tiloja, jotka optimoivat vaarallisessa ympäristössä selviämisen. Se näyttää olevan vastuussa turvattomasta ympäristöstä nousevista vasteista, kuten kohteettomasta ahdistuksesta, sisäisestä tuskauniversumista. PELKO on vastuussa monista muistakin mielenterveyshäiriöistä, kuten ahdistushäiriöistä, neuroottisista häiriöistä ja määräkohteisista peloista. 

3. RAIVO (RAGE): Vaste rajoituksiin ja uhkiin, yleensä negatiivinen, mutta voi joskus olla myönteinen, esimerkiksi se voi auttaa vapautumaan toisen alistamisesta. Kun lapsi ETSII vastauksia omiin tarpeisiin, eikä niitä huomioida, hän voi reagoida säätelemättömällä raivolla. Monet tunne-elämän häiriöt ja somaattiset vaivat liittyvät raivon tukahduttamiseen. Toisaalta sopimaton ja säätelemätön raivon ilmaisu vahingoittaa ihmissuhteita, jopa yhteiskunnan hyvinvointia. Sisäänpäin kääntynyt raivo tuottaa väkivaltaa itseä kohtaan. Raivon purku sopivina annoksina, kontrolloidusti, voi olla hyvinkin eheyttävää. 

4. LEIKKI (PLAY) on positiivinen vire, joka luo sosiaalista iloa. Meissä jokaisessa on sisällä klovni, joka odottaa herättämistään. Leikkiin enempää kuin muihinkaan primaarisen affektijärjestelmän alasysteemeihin, ei tarvita aivojen kuorikerrosta. Se kuitenkin tiedetään, että leikillä on erittäin suuri vaikutus aivojen kuorikerroksen toiminnan tasapainoiseen kehittymiseen, AivoMielen integroitumiseen, ja tätä kautta terveyteen, hyvinvointiin ja tunne-elämään. Sosiaalisissa rajummissa leikissä vaihtelee läheisyys, jopa töniminen ja etäisyys rytmisesti, ja ne voivat muistuttaa aggressiivista käyttäytymistä, mutta kaikki osapuolet nauttivat leikin rytmistä. Raja leikin ja kiusaamisen välillä on häilyvä. Leikillisyyttä vahvistaa se, että pelin voittajat vaihtelevat. 

5. PANIIKKI/SURU (PANIC/FEAR) Kun pieni lapsi vaikkapa eksyy vanhemmistaan, hän menee paniikkiin tästä erosta. Tässä yhteydessä puhutaan usein myös separaatiotuskasta. Vaste näkyy ylipäätään kiiintymyssuhteiden menetyksissä suruna, stressinä tai kauhuna sekä yhteydettömyyden ja yksinäisyyden kokemuksina. Nämä menetykset voivat tuottaa syviä emotionaalisia haavoja. Positiivisena surun järjestelmä ruokkii sosiaalisen yhteyden vaalimista ja rakkautta. 

6. HALU (LUST) Seksuaalisen himon tarkoitus on löytää parittelupartneri ja se on eräs rakkautta ruokkiva voima. Se palvelee suvunjatkamisviestiä, ja hormonitoiminnoiltaan se on erilainen naisilla (estrogeeni ja oksitosiini)  ja miehillä (testosteroni ja vasopressiini). Toisaalta aivomme tässä suhteessa muokkautuvat jo raskauden aikana, jolloin aivot voivat muovautua siten, että feminiiniset halut voivat elää miehen kehossa ja päinvastoin.  

7. HOIVA (CARE) Hoivaamisen tarpeeseen kuuluu hellää huolenpitoa rakkaista. Se on keskimääriin vahvempi naisilla kuin miehillä. llman sitä lapsista tulee vanhemmille taakkoja. Hoiva on kaikkia osapuolia palkitsevaa. Hoiva ei kuulu pelkästään äideille ja naisille. Hoiva on eräs rakkautta ruokkiva voima. Hoivavietti on tärkeä voima, jonka energisoimana hoitoalan ihmiset jaksavat tehdä työtään.  

 (L. Biven, 2022; Jaak Panksepp, 2009) 

Primaarinen järjestelmä ja moraali 

Panksepp pitää olennaisena mielenterveysongelmien ymmärryksessä, että meillä on selkeä kuva tietoisuutemme ytimestä, primaarisesta affektiivisesta järjestelmästä. Kyseiseen järjestelmään ei ole sisäänkirjoitettu kuitenkaan moraalisia arvoja, jotka sen sijaan kehkeytyvät hermostollisesta systeemistämme epigeneettisessä, ympäristön ja lähisuhteiden laadun vuorovaikutuksessa tapahtuvassa kehityksellisessä prosessissa. Korkeat moraaliset standardit edellyttävät ravitsevia ihmissuhteita sekä alkuemootioista oppimisen ja aivojen integroitumisen kautta nousevaa tunne-elämän tasapainoa. Colwyn Trevarthenin ajatusta lainaten, kasvavan lapsen elämää suojelee vanhempien esteettiset ja moraaliset tunteet, joiden tukemana hän kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi. Oman taakkahistoriansa, allostaattisen stressin, vangiksi jääneet, epävakaiden vireystilojen ja tunne-elämän ohjaamat aikuiset vaikuttavat epäedullisesti kasvavan lapsen aivoihin, usein myös hänen moraaliseen kehitykseensä. En katso, että aivojen keskeneräisyys on oma vikamme, vaan on vastuullamme (erityisesti pienten lasten vanhempina ja lähisuhteina) ryhtyä toimiin, joilla edistämme korjaavia kokemuksia itsessämme. Näin voimme toimia parempina peileinä lapsen moraaliselle kehitykselle. Tätä voi tehdä monin tavoin, hakeutumalla ravitseviin ihmissuhteisiin, kokemuksellisissa vertaisryhmissä, luovin ja kehollisin menetelmin sekä tietysti myös terapiassa. (Panksepp, J., & Trevarthen C. 2009.) 

‍

Lähteet

Panksepp, J. (2009). Brain Emotional Systems and Qualities of Mental Life: From Animal Models to Affect to Implications for Psychotherapeutics kirjassa The Healing Power of Emotion (toim.) Diana Fosha, Daniel J. Siegel ja Marion F Solomon. 

Siegel, D. (2012). The developing mind: how relationships and the brain interact to shape who we are, NY: The Guilford Press. 

Trevarthen, C. (2009). The Functions of Emotion in Infancy. The Regulation and Communication of Rhythm, Sympathy, and Meaning in Human Development  kirjassa The Healing Power of Emotion (toim.) Diana Fosha, Daniel, J. Siegel & Marion F Solomon. 

Vytal, K., Hamann, S. (2010). Neuroimaging support for discrete neural correlates of basic emotions: a voxel-based meta-analysis. J Cogn Neurosci. 2010 Dec;22(12):2864-85. doi: 10.1162/jocn.2009.21366. PMID: 19929758. 

‍

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

‍

Tutustu myös Iloa ja toivoa verkkosivustoon.