Kati Sarvela

2.8.2026

‍

Mitä vaaditaan, jotta voimme todella korjata sen, mikä yhteiskunnassamme on rikki? 🧠✨

Luen Prentis Hemphillin ajatuksia traumasta ja muutoksesta, ja hänen teksteistään jälleen jotkut ymmärrykseni palapelin palat loksahtavat kohdalleen. Usein ajattelemme trauman olevan vain yksilön sisäinen, kipeä kokemus. Hemphill muistuttaa, että trauma voi olla ymmärryksen työkalu: Se osoittaa meille:

💫 mikä on ihmiskeholle liikaa kestää ennen kuin se murtuu;
💫 mitä selviytymisvasteidemme säätely edellyttää;
💫 mitkä yhteiskunnalliset rakenteet lisäävät epätoivoa ja kärsimystä sekä
💫 miten voimme organisoitua yhteiskuntana yksilön ja kollektiivisen hyvinvoinnin optimoimiseksi.

Ekososiaalinen tapa tarkastella traumaa kertoo meille, miten toipumiskulttuuri rakentuu. Miten rakentaa sosiaalista aktivismia siten, etteivät hyvää tarkoittavat liikkeet hajoa murtumaviivojensa kohdalta (traumatisoituneiden aktivistien selviytymisvasteet ja niiden kertymät).

Mikäli yritämme muuttaa maailmaa tai organisaatioitamme vain ulkoapäin – ilman sisäistä toipumista ja muodonmuutosta – päädymme usein toimimaan reaktiivisesti: toistamme menneisyyden haavojen ympärille rakentuneita kaavoja ja luomme lyhytnäköisiä hätäratkaisuja, vaikka tarvitsisimme pitkäjänteistä ja esteetöntä yhteistyötä.

Hemphillin mukaan trauma rikkoo ihmisessä kolme ydintarvetta, jotka ovat edellytys kasvulle, luovuudelle ja yhteistyölle:

1️⃣ TURVALLISUUS. Kykyä olla vapaa uhasta, myös köyhyydestä ja laiminlyönneistä. Vasta kun hermostomme rauhoittuu, syvimmistä tarpeistamme ja niille rakentuvista kaipauksistamme, voi syntyä merkityksellisiä visioita todentavaa mielikuvitusta.

2️⃣ JOHONKIN KUULUMINEN. Kokemus siitä, että olemme osa yhteisöä. Trauma saa meidät usein eristäytymään tai hakemaan ylemmyyden tunnetta. Molemmat ovat vain suojamekanismeja, jotka rikkovat yhteytemme muihin. Trauma leviää herkästi valtahierarkioissa ylhäältä alaspäin, mikäli ihminen ei ole käynyt läpi sisäistä muodonmuutosta.

3️⃣ ARVOKKUUS. Tunne siitä, että olemme arvokkaita pelkästään siksi, että olemme olemassa. Se on toimijuuden, myötätunnon ja valinnanvapauden perusta. Kun kunnioitamme muiden olemassaoloa ja arvokkuutta, luomme pohjan yhteistyölle ja toipumiselle.

Pysäyttävintä on se, että vaikka ulkoiset olosuhteemme muuttuisivat, haavoittavat kokemuksemme voivat seurata meitä yhteisöihin:

💫 Saatamme elää turvassa, mutta silti pelätä.
💫 Saatamme olla toivottuja, mutta silti epäillä yhteenkuuluvuuttamme.
💫 Saatamme kantaa mukanamme häpeää, joka estää meitä tiedostamasta omaa arvoamme ja asettamasta sopivan vahvuisia rajoja.

Todellinen muutos niin yksilöinä, johtajina kuin yhteiskuntanakin, edellyttää sitä, että uskallamme katsoa pintaa syvemmälle – sekä itseemme että yhteiskuntaamme.

Tukeeko tämän päivän kasvatus-, terveys- ja sosiaalipolitiikka näitä tarpeita?

‍

Lähteet

Prentis Hemphill, (2024). What It Takes to Heal - How Transforming Ourselves Can Change the World, Penguin Random House UK.

Gultekin L, Kusunoki Y, Sinko L, Cannon L, Abramoski K, Khan AG, Seng J. The Eco-Social Trauma Intervention Model. Public Health Nurs. 2019 Sep;36(5):709-715. doi: 10.1111/phn.12619. Epub 2019 May 17. PMID: 31099045.

‍

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu myös Iloa ja toivoa -verkoston koulutuksiin ja tapahtumiin