28.7.2025 Kati Sarvela

Trauman jäljiltä kohti kukoistavaa yhteisöä: Transmoderni lähestymistapa toipumiseen

Turkin ”traumapuhetta” koskeva kritiikki Apu-lehdessä nosti esiin tärkeän kysymyksen: miten traumaa todella tulisi ymmärtää ja käsitellä? Traumainformoidun työotteen kouluttajana haluan avata keskustelua ja näyttää, kuinka trauma jättää jälkensä yksilöiden lisäksi työyhteisöihin ja muihin yhteisöihin sekä koko yhteiskuntaan. Haluan avata sitä miksi trauman ja siihen läheisesti liittyvän väkivallan käsittely on avain kollektiiviseen toipumiseen.

Ajattelen traumainformoidun lähestymistavan edustavan transmodernia ajattelua. Se pyrkii ylittämään sekä modernin ajattelun yksilökeskeisyyden että postmodernin relativismin,  "kaikki käy"-mentaliteetin. Transmodernisuus ei ole modernin ja postmodernin yhdistelmä, vaan tietoisuuden uusi taso. Sen edustajina me perinteisen modernin tieteen logiikan edustajat tunnistamme ja tiedostamme, että olemme uitettu tiedostamattomien kolonialististen uskomusten ja arvojen keitoksessa.*)

Traumainformoidun työn ytimessä on traumatransformatiivisten käytäntöjen tavoittelu. Tämä tarkoittaa paradigmasiirtymää ja uudenlaista tietoisuutta: trauma ja väkivalta huomioidaan kaiken toiminnan ytimessä – niin organisaatioissa kuin yksittäisissä ihmissuhteissakin. Seuravaksi peilaan omia kokemuksiani "The Handbook of Trauma-Transformative Practice" -teoksen (Mitchell & Tucci, 2024) kahteentoista avainelementtiin.  Yhdistän heidän ajatuksiaan sekä omaa kokemusta traumainformoidun työotteen eräänä pioneerikouluttajana.

Traumatransformatiivisten käytäntöjen avainelementit

1. Turvallisen toimintakulttuurin rakentaminen Kaiken perusta on kehollistunut kokemus turvasta. Organisaatioiden on luotava sisäistetty ja ”lihallistunut” toimintakulttuuri, joka tuntuu ja näkyy jokapäiväisissä käytännöissä. Syvällinen kehoturva optimoituu silloin kun kaikki turvan ulottuvuudet ovat yhteisössä kohdallaan (emotionaalinen, psykologinen, sosiaalinen, moraalinen ja kulttuurinen turva). Kehoturva näkyy kasvoisamme, katseissamme, hymyssämme, kaikessa kohtaamisessa. Turvallisissa tiloissa niin ammattilaisten kuin palvelunkäyttäjienkin toipuminen ja inhimillinen kasvu optimoituvat. Se luo myös ihanteelliset olosuhteet myötätunnon, itseohjautuvan toiminnan ja terveempien rakenteiden kehittymiselle.

2. Myötätunto ihmisyyden ytimenä Myötätunto on olennainen osa ihmisyyttä, ja sen avulla voidaan vähentää kärsimystä. Se juontaa juurensa hoivan tarpeeseen, eli ihmisen luonnollisiin evolutiivisiin tarpeisiin. Kun ihmisten perustavanlaatuisiin tarpeisiin vastataan, ihminen ei ole pelkästään kilpaileva, vaan hän on myös tunteva ihminen, hoivaava ja myötätuntoinen toisiaan kohtaan. Itsemyötätunnon ja ravitsevien ihmissuhteiden kautta ihminen voi vahvistaa kehoturvaansa ja rauhoittaa fysiologiaansa siten, että hän kykenee kokemaan ja välittämään vahvemmin empatiaa ja myötätuntoa. Ihmiselle annetaan oikeus antaa kokemuksilleen myös henkisiä tai hengellisiä merkityksiä.

3. Merkitysten muodonmuutos On ymmärrettävä, että traumalähtöinen käyttäytyminen, kuten reaktiivinen käyttäytyminen, on ihmisen evolutiivinen selviytymismekanismi, joka juontaa epäterveestä sosiaalisesta ympäristöstä. Toipuminen edellyttää aina voimavaroihin ja vahvuuksiin keskittymistä sekä uudistunutta merkitysten muodonmuutosta – ei ainoastaan yksilöissä, vaan myös yhteisöissä, organisaatioissa ja instituutioissa. Myös niiden on löydettävä uusia, positiivisia, toimijuutta ja myötätuntoa tukevia merkityksiä omalle toiminnalleen.

4. Suhteiden toipumista edistävä voima ja somaattiset interventiot Toipumisessa ravitsevat ja myötäelävät ihmissuhteet ovat avainasemassa. Jotta ne voivat todella tukea toipumista, kestävää hyvinvointia tukevien organisaatioiden on sisällytettävä resursseihinsa kehotietoisuus ja somaattisia interventioita. Yksilöllisesti räätälöidyt kokemukselliset harjoitukset auttavat ihmisiä laskeutumaan kehoonsa, mikä on edellytys syvälliselle tarinalliselle eli narratiiviselle työskentelylle. Samalla on kunnioitettava erilaisia kulttuurisia käytäntöjä, toisin sanoen on oltava kulttuurisensitiivisiä, jotta selviytyjien eletyt kokemukset ja niihin liittyvä viisaus saavat ansaitsemansa huomion.

5. Häpeään vastaaminen ja sitä ehkäisevät strategiat Häpeä on sosiaalisen kärsimyksen ydintä. Se juontuu tavallisesti lapsuuden turvattomiin kiiintymyssuhteisiin, marginalisointiin, muihin vahingollisiin ihmissuhteisiin kuten kaltoinkohteluun. Organisaation on ehdottoman tärkeää kehittää ennaltaehkäiseviä strategioita, jotta työntekijöiden ja palvelunkäyttäjien häpeän kokemusta ei ruokita. Meidän on tehtävä näkyväksi ne ihmissuhdemallit ja rakenteet, jotka häpäisevät yksilöitä ja yhteisöjä. Marginalisoimalla ihmisryhmien kulttuurisensitiivisiä palveluita, saatamme samalla ruokkia heidän häpeäänsä.

6. Dekolonisaatio ja syrjimättömyys Sitoutuminen dekolonisoiviin ja ei-syrjiviin käytäntöihin on välttämätöntä. Dekolonialisaatiohan tarkoittaa valtasuhteiden ja ajattelumallien purkamista, jotka ovat peräisin kolonialismista ja sen jättämästä perinnöstä, tavoitteen ollessa monimuotoisempi ja tasa-arvoisempi maailma. Tämä sisältää syvällisen kuuntelun, totuuden sanoittamisen ja systemaattisen ymmärryksen nykyisten sosiaalisten järjestelmien aiheuttamasta kaltoinkohtelusta eli rakenteellisesta väkivallasta sekä tiedollisesta epäoikeudenmukaisuudesta. On ymmärrettävä, miten epäterveet yhteiskunnalliset rakenteet voivat olla traumatogeenisiä eli traumaa tuottavia. Tämä sisältää myös sen, että alkuperäiskansojen ja muiden marginailsoitujen ihmisryhmien ekososiaalisesti kestävää viisautta on arvostettava, kuunneltava ja siitä on otettava oppia.

7. Yhteistoiminnallisuus ja osallisuus Päättäjien, esihenkilöiden, ruohonjuuritason ammattilaisten, traumaselviytyjien, organisaatioiden sekä järjestelmien välinen yhteistyö ja dialogi ovat elintärkeitä. Esimerkiksi suomalainen avoimen dialogin hoitomalli istuu mainiosti traumainformoituun työotteeseen, samoin toipumisorientaatio. Molemmat huomioivat aidosti ihmislähtöisesti ihmisen oman kokemuksen. On ymmärrettävä, että syrjityt tai muuten haavoitetut ihmiset tarvitsevat moniulotteista ja -alaista tukea – palveluiden siiloutuminen ei palvele heitä. Jotta marginaalissa olevien ihmisten palvelu onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla, ja he sitoutuvat palvleuihin, on luotava itseohjautuvampia ja osallistavampia rakenteita.

8. Ilmiöiden kompleksisuuden huomioiminen Turvallisessa ekososiaalisessa ympäristössä, traumatransformaation jälkeen, ideaalitilanteessa,  jokainen ihmisten välinen vuorovaikutustilanne voi sisältää terapeuttisen intention. Tämä tarkoittaa sitä, että sallimme ja tuemme jokaisen ihmisen kasvamista ainutkertaiseksi, aidon itseytensä näköiseksi. Tämä edellyttää, että hänen evolutiivisiin tarpeisiinsa (esimerkiksi turva, hoiva, kiintymys, autonomia, uteliaisuus, oppiminen, yhteisöön kuuluminen) vastataan. Traumatransformatiivisessa käytännössä ammattilainen ja vertaistukija kykenevät kutomaan yhteen kuhunkin tilanteeseen sopivat lähestymistavat, tunnistaen tilanteen ainutlaatuisuuden ja kompleksisuuden eli monimutkaisuuden ja ennalta arvaamattomuuden.

9. Ravitsevien ihmissuhteiden kutominen Terveet ihmissuhteet tukevat ihmisten välisen väkivallan ja syrjinnän uhreja, ja toipumista edistävien luonnollisten suhteiden kutominen ja vaaliminen ovat olennainen osa traumatransformatiivisia käytäntöjä. Nämä ammattilliset ja luonnolliset ihmissuhteet kannattelevat, rohkaisevat, ankkuroivat, lohduttavat ja antavat toivoa toipujille ja selviytyjille. Kaikki traumat eivät vaadi traumaterapiaa, sillä ihmiset voivat saada selviytymistä vahvistavia ja korjaavia kokemuksia myös terveistä kannattelevista ja kanssasäätelevistä ihmissuhteista.

10.Surun käsittely ja todistaminen Menetys on tärkeä osa traumaa. Erityisesti lapsuudessaan traumatisoituneet ovat menettäneet sen, mikä heille pitäisi kuulua synnynnäisenä oikeutena: väkivallattoman kasvuympäristön, rakkaudellisen, tietoisesti läsnäolevan ja myötäelävän vanhemmuuden. Heidän surunsa tulee todistaa, huomioida ja validoida. Tässä on kouluttajana erityisen tärkeää luoda turvallinen tila, jossa tämä suru saa näkyä ja tulla kohdatuksi.

11. Elettyjen kokemusten validointi Ihmisten omia kokemuksia ja näkemyksiä arvostetaan ja niitä pyritään huomioimaan palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Tämä ei tarkoita, että meidän tarvitsisi olla kaikesta samaa mieltä, vaan kykyä kuunnella, ymmärtää ja nähdä maailma toisen silmin. Ihmiselle on helpottavaa saada kokea, se että "Se mitä tunnen, on hyväksyttävää ja ymmärrettävää", mikä mahdollistaa syvempien uusien merkityksien avautumista. Voimme rakentaa yhteyttä toiseen, jotta tukemamme henkilö avautuisi hänen kokemuksiensa validoinnin kautta itsemyötätunnolle ja uusille merkityksille.

12. Toivon vahvistaminen Toivo on kriittinen toipumisen resurssi. Se avautuu tässä hetkessä avautuvissa, toistuvissa vuorovaikutustilanteissa traumatoipujien ja heitä tukevien ammattilaisten ja vertaisten välillä. Toivo tekee näkyväksi muutoksen mahdollisuuden: traumatoipuja vastaanottaa viestin siitä, että heidän elämänsä aikomuksia ja tavoitteita on mahdollista toteuttaa joissain muodoissa, ehkä aluksi vain pieninä murusina. Ihminen saa kokemuksen siitä, että hänellä itsellään on olemassa sisällään voimavarat ja viisaus toipumiseen.Toivoa syntyy usein siitä, että vuorovaikutukseen liittyy luovia ja leikillisiä elementtejä, jotka vapauttavat kangistuneista merkityksistä ja tuovat uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia.

Traumatransformatiivinen lähestymistapa kutsuu meitä rakentamaan maailmaa, jossa trauma tunnistetaan, sen vaikutukset ymmärretään ja toipumista tuetaan aktiivisesti kaikilla tasoilla – yksilöistä yhteiskuntaan. Tämä vaatii jokaiselta meiltä myötätuntoa, eettisyyttä, rohkeutta, sitoutumista ja syvällistä inhimillisyyttä. Voimme kollektiivisella uudella tietoisuudella vahvistaa sitä, että olemme kaikki yhdessä matkalla kohti toipumista edistäviä yhteisöjä ja yhteiskuntia, joissa jokaisella on mahdollisuus kukoistaa.  

*************************************************************************************************************************************

*) Transmoderni on eettinen ja poliittinen vastalause modernin kolonialistiselle yksilökeskeiselle perustalle ja postmodernin merkityksettömyydelle. Se säilyttää sen hyvän, mitä modernisuudessa on, mutta korostaa kohtaamista, dialogia, ekologista vastuuta ja historiallista tietoisuutta.Väiteeni on, että monien terapia-alan ”gurujen” ajattelussa Bonnie Badenochista Daniel Siegeliin ja Gabor Matéhen olevan transmodernistisia piirteitä, vaikka he eivät sitä suoraan sano. Tämä on ymmärrettävää, koska transmodernisuudella ei ole ollut yhtä kattavaa ajattelumallia.

Ateljevic, I.(2013) kirjoittaa: "Väitän, että se, miksi emme kuule enempää nousevista sosiokulttuurisista, taloudellisista, poliittisista ja uuden ajan filosofien kirjoittajien kuvailemasta muutoksesta, johtuu siitä, että se ei ole keskitetty eikä koordinoitu yhden yhdistävän nimen alla. Siksi tarjoan transmodernisuus-käsitteen sateenvarjotermiksi, joka yhdistää useita käsitteitä ja periaatteita viestiäkseen ajatusta parhaillaan nousevasta paradigman muutoksesta ja ihmiskunnan historian seuraavasta askeleesta." ‍

Transmodernismin äänet tulevat näin ollen useista eri näkökulmista käsin ja ne  keskittyvät yleensä tiettyyn tämän paradigman osa-alueeseen, kuten muutokseen yhteiskunnallisessa tietoisuudessa, poliittisessa, ja taloustieteiden etiikassa sekä akateemisissa, kasvatus- ja hoitokäytännöissä, tunnistaen psykososiaaliseen evoluutioon. Tähän liitän myös tieteiden konsilienssin, joka tarkoittaa, että moniammatillisessa dialogissa, tunnistaessamme oman tietämisen rajat, voimme nousta täysin uudelle ymmärryksen ja tietoisuuden tasolle: emme juutu omien tieteellisten siilojemme tai maailmankuvamme kapeisiin vankiloihin. Annamme arvon myös eri kulttuureista ja marginaalista nouseville ihmisten eletyille kokemuksille ja ihmisten välisille suhteille.

‍

‍

Lähteet

Ateljevic, I. (2013). Transmodernity: Integrating perspectives on societal evolution. Futures, 47, 38-48.

Mitchell Janise ja Tucci Joe,  (2024). Luku ”From Trauma Informed to Trauma Transformative: Core Dimensions for Practice, Organization and Community Change, kirjassa ”The Handbook of Trauma-Transformative Practice - Emerging Therapeutic Frameworks, toim. Joe Tucci, Janise Mitchell, Stephen W. Porges ja Ed Tronick

‍

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu myös Iloa ja toivoa -verkoston koulutuksiin ja tapahtumiin