Kati Sarvela 22.12.2025

‍

"Kyky korjata itseään on kaikkien elävien järjestelmien ominaisuus... Et voi saada haavoittunutta sormea ​​paranemaan, mutta voit luoda sille parantumisprosessia tukevat olosuhteet." – Ron Kurtz

‍

Traumainformoidusta lähestymistavasta puhutaan nykyään paljon, mutta mitä se aidosti tarkoittaa käytännön kohtaamisessa? Miten se eroaa perinteisestä auttamisesta? Lukuisat laajat tutkimukset ja meta-analyysit (mm. Wampold 2015; Norcross & Lambert 2019) osoittavat, että parantavassa kohtaamisessa ei ole kyse niinkään siitä, mitä terapiasuuntausta ammattilainen edustaa, vaan ennen kaikkea suhteen laadusta.

Jotkut sote- ja kasvatusalan ammattilaiset tuntevat jo sensomotorisen psykoterapian (Pat Ogden, Janina Fisher) ja Hakomi-menetelmän (esim. Ron Kurtz, Manuela Mischke-Reeds) perusperiaatteet: tietoisen läsnäolon, väkivallattomuuden, toipumisen orgaanisuuden, kehomieliyhteyden ja kaiken ykseyden. Nämä keholähtöiset menetelmät avaavat meille syvällisesti toipumista edistävän suhteen kehollista laatua, ja ehdotankin niitä traumainformoidun kohtaamisen ammattilaisten “perusasetuksiksi”.

Toipumista edistävän traumasensitiivisen kohtaamisen taitojen ei tulisi jäädä vain terapiahuoneiden salaisuuksiksi. Ne tulisi nähdä kaiken toipumista edistävän kohtaamisen perustana – oli kyse sitten lääkäristä, opettajasta, sosiaalityöntekijästä, esihenkilöstä tai kolmannen sektorin toimijasta. Turvallinen traumasensitiivinen suhde on edellytys sille, että traumaa voidaan prosessoida ilman, että hermosto sulkeutuu “taistele tai pakene” -vasteeseen. Tässä mielessä suhteen laatu on terapeuttisen vaikuttavuuden mekanismi, ei pelkästään taustatekijä.

Traumasensitiivisyydellä tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että kohtelemme jokaista ihmistä ikään kuin hänellä olisi traumataakkaa (=traumainformoiduin varotoimin). Ja ainahan hänellä on sitä – vähintäänkin kollektiivista sellaista. Traumasensitiivisen kohtaamisen ytimessä on paradoksi: Muutos mahdollistuu vasta sitten, kun luovumme kiusauksestamme manipuloida ja muuttaa toista.

‍

Neljä periaatetta kohtaamiseen

Jäsennän traumasensitiivisen kohtaamisen neljällä tavalla, nojautuen Hakomin ja sensomotorisen psykoterapian perusperiaatteisiin.

1. Toinen saa olla kuka hän on

Tämä todentuu tietoisen läsnäolon ja myötätunnon kautta. Myötätunto nousee ainoastaan turvasta käsin; se on tietoista läsnäoloa, ystävällisyyttä ja kokemusta yhteisestä ihmisyydestä.

Emme tällöin yritä muuttaa ihmistä väkisin ja luovumme yrityksistä murtaa hänen suojakuortaan. Kuori murtuu kuin munan sisällä kasvavalta linnunpoikaselta, kun olosuhteet muuttuvat hautomisen kautta sopiviksi ja sisäinen kasvupaine kasvaa riittävästi. Meidän on siis luotava palveluissa olosuhteita, joissa ihmiset kykenevät rehellisesti ja turvassa tutkimaan itseään, omia kehollisia reaktioitaan ja uskomuksiaan.

2. Kannattelemme, emme korjaa

Luomme turvallisen, väkivallattoman ja kannattelevan tilan. Kanssasäätelemme toista omalla vakaudellamme, jotta toisen – ja oma – hermosto voi rauhoittua. Emme ryntää heti "tekemään" tai ratkaisemaan toisen haasteita eri tempuilla ja menetelmillä, vaan uskallamme pysähtyä hiljaisuuden äärelle. Pidämme mielessä, että toisessa ei ole mitään sellaista, mitä itsessämme ei ole.

Kunnioitamme toisen ainutkertaista tapaa olla ja selviytyä. Emme voi tietää ulkoapäin, mikä hänelle olisi toipumisessa parhaaksi. Ihmisen tulee itse löytää toimijuutensa ja valita oma polkunsa itseyteen. Yhdessä ihmetellen voimme löytää, mitkä ovat ne puuttuvat kehitykselliset kokemukset, joita hän tai hänen yhteisönsä tarvitsee.

3. Luotamme prosessin orgaanisuuteen

Uskomme siihen, että kun ihminen tulee kuulluksi, nähdyksi ja kannatelluksi ilman pakkoa, hänen oma polkunsa itseyteen alkaa avautua luonnostaan.

Orgaanisuus resonoi vahvasti James Hillmanin (1996) sielun koodi -teorian kanssa. Vertauskuvallisesti ajatellen meissä jokaisessa on kuin tammenterho, joka sisältää jo valmiina sen tammen, joksi olemme tarkoitettu kasvamaan. Tehtävämme auttajina ei ole veistää ihmistä tempuillamme uuteen normaaliuden myyttiin ja muottiin, vaan raivata esteitä – kuten pelkoja ja puuttuvia kehityksellisiä kokemuksia – luontaisen kasvun tieltä. Kuten haava pyrkii paranemaan, ihmisen mieli ja sielu pyrkivät kohti omaa hyvinvoivaa muotoaan, kunhan olosuhteet ovat turvalliset ja myötäelävät.

4. Tiedostamme kaiken yhteyden

Me ihmiset olemme täällä yhdessä eläjiä, yhteistoiminnallisia olentoja. Kokemusmaailmamme ei ole riippumaton toisten olemisen laadusta ja hyvinvoinnista. Erillisyytemme on harhaa: maapallon ekosysteemi vaikuttaa meihin jokaiseen, ja me vaikutamme systeemisesti toisiimme ja muihin luontokappaleisiin.

‍

Jämäkkä myötätunto luo turvaa

Kun kohtaamme toisen ihmisen puolustusmekanismit – kuten vetäytymisen, kyynisyyden tai hyökkäävyyden – näiden neljän periaatteen kautta, viestimme syvää turvaa. Kehomme ja olemuksemme viestii jatkuvasti: "Sinä olet turvassa, minä en hyökkää sinua vastaan."

Toipumista edistävä kohtaaminen herättää monessa kysymyksen: Tarkoittaako hyväksyminen sitä, että sallimme kaikenlaisen käytöksen? Vastaus on yksiselitteinen: Ei tarkoita. Hyväksyminen ei ole rajattomuutta.

Usein ajattelemme myötätunnon olevan vain lempeää hyväksyntää, lohduttamista ja pään silittelyä. Traumainformoidussa kohtaamisessa tarvitaan lempeän myötätunnon lisäksi jämäkkää myötätuntoa (fierce compassion, K Neff 2021). Jos lempeä myötätunto on kuin hoivaava äiti, jämäkkä myötätunto on kuin poikasiaan suojeleva emokarhu. Se on voimaa, joka nousee puolustamaan turvallisuutta ja kaikkea elämää. Jämäkkä myötätunto tarkoittaa rohkeutta sanoa "ei". Se ei ole vihaa tai rankaisemista, vaan kaikkia luontokappaleita suojeleva teko. Kun sanon "ei" asiattomalle käytökselle (esimerkiksi rasistiselle puheelle tai luonnon tuhoamiselle), sanon samalla "kyllä" kaikkien osapuolten turvallisuudelle.

Olennaista on se, miten raja asetetaan: Raja luo turvaa. Se ei ole rangaistus, vaan raami, jonka sisällä olemme molemmat turvassa. Erotamme ihmisen teosta. Voimme sanoa turvasta käsin: "Kuulen, että olet vihainen ja ymmärrän sen täysin, mutta en suostu kuuntelemaan tuollaista kielenkäyttöä."

Traumatisoituneelle ihmiselle, jonka rajoja on ehkä rikottu toistuvasti, selkeä ja rauhallinen rajanveto voi olla yksi tärkeimmistä korjaavista kokemuksista. Se opettaa, että rajat ovat olemassa ja että ne pitävät.

‍

Teoriasta käytäntöön

Lopuksi on kuitenkin myönnettävä: Teoriassa kaikki edellä oleva on helppoa ja kaunista. Käytännön arjessa, kiireen ja paineen keskellä, traumainformoitujen periaatteiden mukaan eläminen vaatii meiltä ammattilaisilta paljon omaa, inhimillistä kasvua ja itsesäätelytaitoja.

Länsimaisen ihmisen elämäntapa on ollut kummallinen, jopa myrkyllinen. Meillä on valtavasti ulkoista tietoa, mutta valitettavan useilla vain vähän itsetuntemusta. Yhteys itseen, omaan kehoon ja toiseen on katkennut. Kestävän hyvinvoinnin kannalta  on välttämätöntä, että mahdollisimman moni ihminen tekee tämän matkansa systeemisen muutoksen mahdollistamiseksi.

Traumasensitiivisyyden vahvistamiseksi ihmissuhteissa joudumme katsomaan sisäänpäin, kasvattamaan itseämme ja kohtaamaan oman haavoittuvuutemme. Ammattilaiselta vaaditaan rohkeutta pysähtyä, rauhoittua ja luottaa prosessiin silloinkin, kun tekisi mieli hallita, muuttaa tai alistaa toista – oli kyse sitten toisesta ihmisestä tai muusta luontokappaleesta.

Traumainformoidussa lähestymistavassa olemme kaikki yhteisellä inhimillisen kasvun matkalla. Puramme automatisoituneita kehollisia selviytymisvasteita myös kollektiiviselta tasolta (= neurodekolonisaatio, K. Sarvela 2025), jotta voisimme vapautua patologisesta, alistavasta elämäntavastamme, epäterveine rakenteineen (dekolonisaatio). Nämä vanhat alistamisen, kontrollin ja erillisyyden mallit ovat ekososiaalisesti kestävän hyvinvoinnin esteenä, ja niiden purkaminen on välttämätöntä.

‍

Lähteet

Kurtz, Ron (1990): Body-Centered Psychotherapy: The Hakomi Method.

Ogden, Pat & Fisher, Janina (2015): Sensorimotor Psychotherapy: Interventions for Trauma and Attachment.

Mischke-Reeds, Manuela (2018): Somatic Psychotherapy Toolbox.

Neff, Kristin (2021): Fierce Self-Compassion: How Women Can Harness Kindness to Speak Up, Claim Their Power, and Thrive.

Norcross, J. C., & Lambert, M. J. (2019): What works in the psychotherapy relationship: Results, conclusions, and practices. (Teoksessa: Psychotherapy relationships that work).

Hillman, James (1996): The Soul's Code: In Search of Character and Calling.

Wampold, Bruce E. (2015): The Great Psychotherapy Debate.

Sarvela, K. (2025). Neurokolonisaatio – Miten kehoomme juurtunut trauma ruokkii globaalia kriisiä. Iloa ja toivoa, blogi https://www.iloajatoivoa.fi/blogs/krooninen-kipu-trauma-ja-vireystila

Sarvela, Kati & Auvinen, Elisa (toim.) (2020): Yhteinen kieli – Traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen.

‍

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu myös Iloa ja toivoa -verkoston koulutuksiin ja tapahtumiin