Kati Sarvela

18.8.2026

‍

Alkuperäiskansojen trauma ei johdu vain henkilökohtaisista kokemuksista, vaan se on kietoutunut kolonialistiseen historiaan, politiikkaan, maasta erottamiseen ja kulttuuriseen riistoon. Siksi myös toipumisen on oltava kollektiivista, yhteisöllistä sekä maahan ja itsemääräämisoikeuteen juurtuvaa.

Kun puhumme traumainformoidun kulttuurin rakentamisesta, tarvitsemme selkärangaksemme vankan teorian (esim. Judith Herman ja Sandra Bloom) sekä konkreettiset kartat arkeen (esim. SAMHSA, Turvapaikka-malli). Kyse ei kuitenkaan ole palveluittemme hienosäädöstä – tavoitteena on syvä järjestelmän transformaatio ja paradigmamuutos. Tämä vie meidät kaikkein tärkeimmän äärelle: rakenteiden dekolonisaatioon, järjestelmään jossa osallisuus aidosti toteutuu.

Emme voi tuoda ylhäältä päin eurosentrisiä valmiita malleja ja edellyttää ihmisiltä niiden vastaanottamista ainoana totuutena. Paradoksaalisesti länsimainen kolonialismi on traumatisoinut ylisukupolvisesti miljoonia ihmisiä – on kestämätöntä vaatia heidän toipuvan pelkillä meidän määrittelemillämme työkaluilla "normaaleiksi". Aito traumainformoitu ote edellyttää, että ihmiset ja yhteisöt saavat itse olla mukana rakentamassa omia toipumispolkujaan.

Hieno esimerkki tästä on australialainen Damulgurra-sykli, jossa alkuperäiskansat ovat yhdistäneet omat perinteensä ja länsimaiset traumainformoidut periaatteet toimivaksi kokonaisuudeksi. Mallin sydämen muodostavat yhteys maahan, oma kieli ja kansanperinteen rituaalit https://lnkd.in/dPyrQxf3

Historia ja kansainvälinen tutkimus opettavat meille kolme välttämätöntä asiaa:

1. Traumainformoitu muutos edellyttää palveluiden räätälöintiä. Suora menetelmien kloonaus ei toimi.

2. Tarvitsemme dialogia ja vallan jakamista. Palvelut on kehitettävä aidosti ihmislähtöisesti ja kohderyhmän kanssa yhteistyössä paikallista ääntä vahvistaen.

3. Systeeminen ihmiskuva. Toiminnan lähtökohdaksi on otettava holistinen, syvempi ja laajempi ymmärrys ihmisestä.

Alkuperäiskansojen, vähemmistöjen ja erityisryhmien oma asiantuntijuus sekä ammattilaisten tietotaidon rinnalla kulttuurinen nöyryys on nostettava toiminnan keskiöön.

Kuunnellaanko meidän rakenteissamme niitä, joiden ääni on historiallisesti vaiennettu? Vai elämmekö edelleen kolonialistisessa, hierarkkisessa järjestelmässä, jossa globaalisti valtaa keskitetään kapeaan ihmiskuvaan perustuen?

PS. Siirtymästä kohti trauma-transformatiivisia käytäntöjä ja dekolonisaation olemusta voi lukea lisää esimerkiksi Tuccin ym. kirjasta vuodelta 2025.

#Traumainformoitutyöote #Dekolonisaatio #Sote #Johtaminen #KulttuurinenNöyryys #Systeemiajattelu

‍

Lähteet

APS, Highlights (2021), Trauma-informed care: Culturally responsive practice working with Aboriginal and Torres Strait Islander communities. InPsych 2021/Vol 43, Issue 3.

Linklater, R. (2014). Decolonizing trauma work: Indigenous stories and strategies. Fernwood Publishing.

Tucci, J., Mitchell, J., Porges, S. W., & Tronick, E. C. (toim.). (2024). The handbook of trauma-transformative practice: Emerging therapeutic frameworks for supporting individuals, families or communities impacted by abuse and violence. Jessica Kingsley Publishers.

‍

Kirjoittaja

Kati Sarvela on traumainformoidun lähestymistavan suomalainen pioneeri ja aktivisti. Hän on myös hammaslääkäri, tietokirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Kati on erikoistunut traumatietoisuuden kehittämiseen erityisesti ihmisläheisen työn toimialoilla. Saat Katiin yhteyden sähköpostitse iloajatoivoa@gmail.com

Tutustu myös Iloa ja toivoa -verkoston koulutuksiin ja tapahtumiin