Riisutaanko hypnoosi maagisesta kaavustansa? Neurotieteet arkipäiväistävät hypnoosin imagoa

Kati Sarvela (katisarvela.com) on hammaslääkäri, hypnoterapeutti ja mindfulnessohjaaja. Hän tekee sekä kliinisiä töitä että ottaa vastaan hypnoterapia asiakkaita (pelot, krooniset kivut) sekä kouluttaa. Sarvela korostaa hyväksyvän läsnäolon rinnalla luovuuden ja mielikuvituksen merkitystä kokemuksellisessa oppimisesa, ammatillisessa kehityymisessä ja tietoisuustaidoissa. Sarvela alustaa ja vetää työpajan tammikuun Iloa ja Toivoa -tapahtumassa käyttäen hyväksi sekä hypnoosin että mindfulnessin menetelmiä.

Hypnoosi on empatiaa ja suggestioita

Bessel van der Kolk ennustaa myyntihitiksi noussessa kirjassaan (Body Scores the Mind), että hypnoosi tekee ”come backin”, koska hypnoottisessa tilassa ihminen voi käsitellä kipeitäkin kokemuksia, ilman että ne musertavat ihmistä. Kokemusteni mukaan sama pätee taideterapioiden flow-tiloihin, transseihin. Voimme yhdistää näitä muuntuneita tajunnan tiloja hyväksyvään läsnäoloon. Itse puhun tietoisuustaidoista, silloin kun ihminen käyttää muuntuneita tajunnantiloja myötätuntoisesti, lisäämään oman itsensä tiedostusta ja sisäisen kokemusmaailman eheyttä. Seuraavassa kirjoituksessa keskityn hypnoosiin, joka on valitettavasti mindfulness-buumissa jäänyt sen jalkoihin.

Elviira Lang kolleegoineen (Confort Talk) on osoittanut,että empatialla voidaan selkeästi vähentää potilaan kivunkokemusta ja ahdistusta. Uusimmat hypnoositeoriat (EIT Empathy involvement theory, Ian Wicramasakera) olettavat, että empatia on eräs tärkeimpiä hypnoosin vaikutusmekanismeista. Näyttää kuitenkin siltä,että hypnoosi toimii vielä tehokkaammin kuin pelkkä empatia, ja tämän oletetaan johtuvan siitä, että hypnoosissa empatiaan yhdistetään vielä kärsimystä vähentävät suggestiot.

Suggestiolla ymmärretään sen antajan mitä tahansa sanallista tai sanatonta, yksinkertaista tai monimutkaista kommunikaation muotoa, jonka tarkoituksena on saada henkilö kokemaan asioita tai toimimaan tietyllä tavalla, jota henkilö ei olisi muuten tuottanut. Mahdolliseen kivuliaseen kokemukseen, esimerkiksi puudutukseen, lääkäri  voi yhdistää rauhoittavaan puheeseen ja empatiaan myönteisiä suggestioita… “Huomaat, että puudutus on oudon miellyttävä kokemus, tunnet vain pienen nipistyksen…” Se miten voimakkaaksi kivun tunnemme, riippuu millaisessa tilassa potilaan keho on.

Tunteiden tarttuminen, imitaatio ja peilisolut

Hypnoottinen suhde on peilaava suhde, jossa hypnotisoijan ja potilaan välille muodostuu peilisolujen kautta jaettu yhteinen fysiologinen tila. Peilisolut on annettu meille, jotta aistimme toinen toistemme tunnetiloja.

Ihmisillä on luontaisesti kyky reagoida toisen ihmisen tilaan peilisolujensa kautta. Ne toimivat automaattisesti, tiedostamatta. Koemme toisiamme kehollisesti. Leikillisesti puhun “perä edellä kokemisesta” (bottom up experience). Tällöin kehomme tietää asioita, joita kognitiivisesti, älyllämme, emme vielä tiedä. Me reagoimme peilisolujemme kautta toisen henkilön kehollisiin liikkeisiin ja pieniin tunneperäisiin ilmeisiin. Kehomme on viisas.

Meillä on monenlaisia arjen transseja. Kirjaa lukiessamme tai elokuvissa saatamme samaistua empaattisesti taidekokemukseen, ja elää sitä kehollisesti “totena”.

Psykoanalyysissä puhutaan transferenssiilmiöistä, ja juuri näistä hypnoosissa on EIT:n mukaan kyse: tunteiden siirtymisistä ja tarttumisista. Myös lavahypnoosissa tunnetilamme tarttuvat peilisolujen kautta. Itse asiassa voidaan ajatella, että koko identiteettimme muodostuu ja muuttuu tunteensiirto- ja imitaatioilmiöiden kautta. Aikuiset “tartuttavat” lapseensa erilaisia kehollistuneita tunnetiloja, kokemisen tapoja. Sosiaalisten kohtaamisten kautta erilaiset kokemisen tavat voivat rikastua meissä toisten ihmisten kautta.

Hypnoosissa on kysymys EIT -teorioiden mukaan juuri empaattisesta samaistumisesta toisen tilaan. Kysymys on kehollisesta resonoinnista, tunteiden siirtoihin perustuvasta samaistumisesta. Avaamme eteisen itseemme, kaikkiin mahdollisiin tiloihimme, turvallisessa hypnoterapeuttisissa suhteessa. Myös se, että hypnoosin kohteella on voimakas odotustila, ilmaisee hänet empaattiseen suhteeseen, hypnoosiin.

Ian Wickramasekeran mukaan sekä empaattisessa sosiaalisessa liittymisessä toiseen ihmiseen että hypnoosissa oksitosiini-tasomme nousevat. Oksitosiinihan on “autuushormoni”, joka vähentää esimerkiksi pelkoja ja ahdistusta. Mikä mielenkiintoisinta, tutkijat ovat osoittaneet, että vagushermo tonus, on suhteessa hypnoottisiin kykyihin. Tulkitsen tämän niin,että jos hypnotisoija itse on otollisessa, avoimen uteliaassa, leikillisessä tilassa, tämä otollinen tila “tarttuu” hypnotisoitavaan peilisolujen ja vagushermon kautta (Porgesin vagus-hermo teoria). Syntyy otollinen (ei ylikiihtynyt tai alivireä) “vagus tonus” erilaisille kokemisen tavoille ja tilojen paremmalle vuorovaikutukselle, integraatiolle.

Hypnoosi on leikkiin heittäytymistä

Minulle aikoinaan opetettiin, että lapset on helppo hypnotisoida. He kun ovat aina hypnoosissa. Lisäisin tähän, että he ovat aina hypnoosissa, silloin kun toinen lapsi tai aikuinen on heille empaattisesti läsnä. He kyllä erottavat, milloin aikuisen mieli vaeltelee muissa asioissa.

Leikkiminen on yhteisessä transsissa olemista. Lapset peilisolujensa kautta elävät yhteisessä imaginariumissa, leikin maailmassa. He ovat suvereenisti milloin rosvoja, milloin äitejä ja isiä, milloin lääkäreitä ja kaupan kassoja. Meille aikuisille kasvaa kulttuuristen samaistumisten kautta kriittisiä puolia, jotka estävät meiltä heittäytymisen peilisoulujemme kautta moninaisuuttamme juhlivaan, uutta oivallusta tuottavaan leikkiin.

Hypnoosi merkitsee minulle siis yhteiseen terapeuttiseen leikkiin heittäytymistä, päästämme itsemme liikkumaan vapaammin sisäisessä ajatusmaailmassamme, “perusasetuksissamme”(default mode network). Monen mieleen nousee  hypnotisoijasta vanhanaikaista taskukelloa heiluttava mies, joka pyytää sinua suntaamaan katseensa esineeseen. Sellaista ei enää juuri hypnoosissa käytetä, mutta muita leikkiin kutsuminen tapoja, induktioita, käytetään kyllä. Aivan samoin kun mindfulness-meditaatioissa käytetään usein ”laulavan kellon” ääntä.

Hypnoosilla kehitämme taitoja vaellella erilaisten sosiaalisesti omaksumiemme roolien, tilojen ja käyttäytymismallien maailmassa. Se on parantavaa leikkiä. Se on mielikuvitusta hyödyntävää ”teatteria”, joka samalla muuttaa fysiologiaamme. Hypnoosissa ei ole mitään manipuloivaa tai maagista, sen enempää kun leikkiin heittäytymisestä on. Sen olemus alkaakin selkiintyä, kun neurotieteellinen ymmärrys ajassamme lisääntyy.

Hypnoosiherkät ovat parempia imitoijia ja kysymyksessä on tällöin voimakas “kameleonttiefekti”. Väitetään, että usein hypnoosinäytöksiin valitaan juuri hypnoosiherkkiä ihmisiä, jotka helposti muuttuvat toistensa kameleonteiksi. Leikki voi imaista niin voimakkaasti mukaansa, että muu todellisuus hämärtyy ympäriltä. Tutkimusten mukaan, kun hypnoottinen suhde syvenee, hypnotisoijalla ja hypnotisoitavalla on taipumusta yhä voimakkaammin imitoida toinen toisiaan.

Minätilojen terapia

Kehomme muistaa asioita tilasidonnaisesti. Tämä näkemys korostuu erityisesti minätilojen terapiassa, joka on hypnoterapiasuuntaus. Hypnoosissa pääsemme kiinni tilaan “ennen tilojamme”, opittuja erilaisia käyttäytymismalleja ja roolien ottoja. Tavallaan voit ajatella identiteettisi olevan talo, jossa on suuri eteinen. Sieltä pääsee jokaiseen talosi huoneseen, joissa jokaisessa asuu erilainen minuutesi. Jokainen eri minuutesi, ”minätilasi” on syntynyt opittuna käyttäytymismallina suhteessa toiseen ihmiseen tai ihmisryhmään.

Hypnoosissa autetaan kuuntelemaan kehosi viisautta, myös huonosti sanoitettuja kehollisia tiloja. Sinut ohjataan eteiseen, tilaan, jossa olet ennen mitään opittua “rooliasi”. Alat havainnoida itseäsi, ja sitä kuinka minäsi muuttuu, kun liikut huoneesta toiseen. Huoneissa sijaitsevat erilaiset minätilasi, erilaisine uskomuksineen, arvoineen ja muistoineen.

Eheä minuus on virtaava, joustava ja jatkuvasti muuttuva. Identiteettisi rakentaa jatkuvasti itselleen uusia huoneita, joissa se voi oppia liikkumaan harkiten, tietoisemmin, sujuvasti ja esteettömästi. Valtavassa monihuoneisessa talossa löydät empatian avulla uusia eettisiä tapoja olla ja kokea maailmaa.

Mikäli henkilöllä on mielenterveysongelmia ja niihin liittyvää traumaa, saatamme juuttua tietämättämämme yhteen huoneeseen, josta käsin koemme maailmaa. Eheä minuus ei ole kognitiivisen jäykästi yhden maailmankuvan kahleissa. Et juutu yhteen huoneeseen esimerkiksi uhritarinan vangiksi. Kuvamme todellisuudesta on usein vääristynyt, mikäli katsomme sitä vain yksien silmälasien läpi. Et myöskään liiku kaoottisesti ilman ohjausta huoneesta toiseen. Sen sijaan terapian ja/tai tietoisuustaitojen kehittymisen kautta yhä taitavammin valitset huoneesi ja itsesi, jokaisessa hetkessä aina uudestaan, ja neuvottelet kompromisseja erimielisten osiesi kanssa.

Kun olet sinut erilaisten sisäisten arvomaailmojesi ja uskomustesi kanssa, olet koko talo. Rakennat uusia huoneita. Osaat tietoisesti valita, miten liikut talossasi, ja olet kaikki osasi. Näet ja valitset yhä tietoisemmin, minkälaisen näkökulman maailmaan otat. Elät yhä enemmän aidon itsesi näköistä elämää. Samalla kehosi fysiologiset reaktiot rauhoittuvat. Se, että kieltää omat herkät ja rikkinäiset puolensa on energiaa vaativaa työtä, joka voi viedä sinut pitkäaikaiseen ylivireyteen tai alivireyteen.

Itsehypnoosi on tietoisuustaitojen harjoittamista

Minätilojen terapiassa terapeutti empaattisella läsnäolollaan ja suggestioillaan auttaa sinua tulemaan tietoiseksi itsesi eri puolista ja hän tukee sinua prosessissa, jossa neuvottelet sopusointuun tilasi ja vahvistat itsessäsi valitsemiasi tiloja.

Voimme sekä (itse)hypnoosilla ja mindfulnessilla kehittää metakognitiivisia taitoja. Koska meissä on eroja hypnoosiherkkyydessämme, “biofeedback” tyyppinen mindfulness-harjoittelu sopii paremmin vähemmän hypnoosiherkille, heille, jotka reagoivat huonommin empatiaan. Ian Wickramakera yhdistää tämän myös henkilöihin, jotka haluavat saada kaikkeen biomedisiinan vahvistuksen. “Hypnoosiherkkien” kannattaa ottaa ilo irti omasta leikillisyydestä ja  “imitaatiotaidoista”.

Oma käsitykseni on, että hypnoosiherkkyys on myös rohkeutta heittäytyä luovuuteen ja ei-tietämisen tilaan. Itsehypnoosia, luovia transseja ja hyväksyvän läsnäolon tiloja, hyödyntävät monet taideterapeuttiset menetelmät. Taiteissa niitä kutsutaan usein “flowtiloiksi”. Ne voivat tarjota monelle polkuja itseymmärrykseen. Kaikissa niissä sinun täytyy löytää rohkeus päästää hetkeksi irti kriittisestä puolestasi. Sekin on erittäin tärkeä puolesi, mutta sen ei tulisi antaa aina dominoida sisäistä maailmaasi.

Lopuksi

Olemme erilaisia ihmisiä. Polku itseymmärrykseen ja hyväksyvään läsnäoloon on jokaisella erilainen. Henkilökohtaisesti ajattelen, että tietoisuustaidoista metakognitiiviset taidot ovat maastoa, jossa mindfulness, erilaiset flow-tilat ja hypnoosi kohtaavat. Tietoisuustaitoihin itse yhdistän menetelmiä kaikista kolmesta perinteestä käsin (taide, mindfulness, hypnoosi), ja ne menevätkin paljon limittäin keskenään. Jatkuvasti saan raapia päätäni, että onko tämä nyt hypnoosia, flow-tila vai mindfulnessia? Eroja ja yhtäläisyyksiä on.

Olennaista on, että mitä enemmän meillä on tietoisuustaitoja, sitä paremmin ohjaamme tilojamme, eivätkä erilaiset tilat meitä. Harjoittelemme jatkuvasti keskittämään tietoisuuttamme, jottemme tipahda itseämme ja muita vahingoittaviin “transseihin”.

Suurin ero hypnoosilla ja mindfulnessilla on, että niiden historialliset juuret ovat erilaiset. Ennustan, että tulevaisuudessa tietoisuustaidoissa hyödynnetään enemmän myös hypnoosista opittuja ilmiöitä. Nämä perinteet täydentävät toinen toisiaan siinä missä taiteellisetkin flowtilat (muuntuneet tajunnan tilat). Tiloja on kuitenkin osattava käyttää parantavasti, oikealla eettisellä, “integroivalla” eli tilojen vuorovaikutusta parantavalla, yhdistävällä asenteella.

Kulttuurimme on ollut yksipuolistava. Se on suosinut vain tietynlaisia olemisen ja kokemisen tapoja. Muuntuneita tajunnan tiloja voi käyttää läpi elämän tapahtuvaan muodonmuutokselliseen oppimiseen, jossa löydämme itsemme ja maailman moniäänisyyden, unohtamatta realiteettitajuamme. Lähdemme muuntuneissa tajunnan tiloissa altistamaan itseämme oman (keho)tietoisuutemme sisällölle.

Taitamattomasti käytettynä muuntuneet tajunnantilat voivat lisätä ahdistusta ja pirstoutuneisuutta, siksi monelle on turvallisempi aloittaa harjoittelu osaavan vetäjän kanssa ryhmässä tai terapiassa. Olennaisen tärkeää on ihmiselle löytää ympäristö, jossa hän kokee itsensä turvalliseksi. Kun ihminen yksin tekee harjoituksia, hän on täysin itse vastuussa omasta prosessistaan.

LÄHTEITÄ:

http://www.resourcenter.net/images/AAPB/Files/Biofeedback/2005/BIOF3301_31-34.pdf

https://pdfs.semanticscholar.org/7af4/898943ff8537d23f85ea5adca9a89b864115.pdf

BLOGIT

Lapsuuden epäsuotuisat kokemukset ja traumainformoitu järjestelmä

Euroopassa Skotlanti ja Wales ovat traumainformoidun järjestelmän luomiessa edelläkävijämaita. Myös Islannissa ollaan paneuduttu tehokkaasit lapsuuden eriarvoistumiseen ja heidän kaltoinkohteluun sekä laiminlyöntiin. Jospa me Suomessakin vähitellen löydämme tahtotilan pureutua sairauksia ja mielenterveysongelmia ennaltaehkäisevään traumainformoituun kohtaamiseen.

Kati Sarvela

Vallitseeko työpaikallasi turvallisuuden ilmapiiri?

Kun fyysiseen turvallisuuden muotoon suunnataan liiallinen huomio, terapeuttisesta tai koulutustilasta muodostuu pikemminkin vankila kuin oppimista edistävä ja parantava tila. Pahimmassa tapauksessa yliturvallisesta fyysisestä tilasta syntyykin lukemattomin säännöin ja määräyksin ihmistä kaltoin kohteleva ympäristö. On tärkeää muistaa, että fyysisesti turvallista tilaa ei koskaan synny, mikäli rinnalla ei samanaikaisesti ole sosiaalista, psykologista ja moraalista turvaa.

Kuinka tuen kaltoinkohdeltua lasta?

Aikuinen voi myötätuntoisella toiminnallaan luoda vähitellen olosuhteet lapsen ja nuoren ihmisen henkiselle kasvulle. Ilman aikuisten rakkaudellista tukea, emme kasva hyvää elämää rakentavina, itseohjautuvina, oman elämämme käsikirjoittajina.

Demokratia on vastalääkettä organisaation traumoille

Keskeistä traumainformoidulle järjestelmälle on, että sitä ohjataan terveillä rakenteilla ja demokraattisilla johtamistyyleillä. Aivan kuten traumasta toipuvien yksilöiden, myös organisaatioiden, turvallisuuden kokemusta on niillä vahvistettava. Sandra Bloom kiinnittää huomionsa siihen, että joskus valitettavasti jopa tieteen nimissä, on luotu esteitä, jotka vaikeuttavat organisaation muuttumasta terveeksi itseorganisoituvaksi systeemiksi, kokonaisvaltaisesti parantaviksi turvapaikoiksi.

Ilon ja toivon päihdetyötä

Eniten minua koskettivat Inhimillisyyden vallankumous -kirjan näkökulman kiteyttävät seitsemän teesiä. Nuo teesit perustuvat kirjan kirjoittajien kokemuksiin, eri tieteen alojen tutkimuksiin sekä keskusteluihin kansalaisten ja sote-alan ammattilaisten kanssa.

Väärinkäsityksiä traumainformoidusta hoitamisesta

Traumainformoitu hoito on monelle hankala sanapari ymmärtää, ja se saattaa luoda helposti väärinkäsityksiä. Minusta tätä käsitettä on kuitenkin hyvä oppia käyttämään, koska se on kansainvälisesti käytetty termi.

Kati Sarvela

VIDEO: INHIMILLISYYDEN VALLANKUMOUS - ILOA JA TOIVOA kirjan julkistamistilaisuus

Video Basam booksin järjestämästä tInhimillisyyden vallankumous -kirjan julkistamistilaisuudesta Tiedekulmassa lokakuussa 2018. Kirjan kirjoittajat keskustelevat mm. Inhimillisyyden vallakumous -kirjan seitsemästä teesistä.

VIDEO: Traumainformoidun hoidon näkökulmaa hammashoitopelkoon

Suunhoidon ammattilaiset hyöytyvät monin tavoin traumainformoiduista hoitokäytännöistä. Traumainformoidusta näkökulmasta katsottuna hammaslääkärit ovat pääkallopaikalla, koska he näkevät joka päivä työssään tunnehaavojen jälkiä terveydessä ja mielenterveydessä.

Kati

Yhteisöt ovat kuin biologisia organismeja

Niin kuin yksittäinen ihminen, myös ryhmä, vaikkapa työyhteisö voi olla stressaantuneessa tilassa, vireystilaikkunan ulkopuolella. Stressi voi olla ylikuormittuneisuutta tai historian aikana kasaantunutta traumaattista stressiä.

Kati Sarvela

VIDEO: Tammikuun 2018 tapahtuman fiiliksiä.

Tammikuun 2018 tapahtuman fiiliksiä.

Kokemustieto ja myötätunto hoitamisen apuna

Kokemuksiin suhtaudutaan terveydenhuollossa kaksijakoisesti. Potilaiden kokemukset ovat välttämättömiä sairauksien diagnoosissa ja hoidossa. Ihminen itse kertoo, mikä paikka on kipeä, miten parantuminen etenee ja miten hän yleensäkin voi. Tämän lisäksi usein tehdään erilaisia laboratoriokokeita ja tutkimuksia.

Riisutaanko hypnoosi maagisesta kaavustansa? Neurotieteet arkipäiväistävät hypnoosin imagoa

Suurin ero hypnoosilla ja mindfulnessilla on, että niiden historialliset juuret ovat erilaiset. Ennustan, että tulevaisuudessa tietoisuustaidoissa hyödynnetään enemmän myös hypnoosista opittuja ilmiöitä. Nämä perinteet täydentävät toinen toisiaan siinä missä taiteellisetkin flowtilat (muuntuneet tajunnan tilat). Tiloja on kuitenkin osattava käyttää parantavasti, oikealla eettisellä, “integroivalla” eli tilojen vuorovaikutusta parantavalla, yhdistävällä asenteella.

Omahoito- tavallinen tiistai

Diabeteshoitaja, Heikki, auttaa ja tukee diabetesta sairastavaa Saria tiedostamaan ja iloitsemaan arjessa tapahtuneista pienistä edistymisen askelista. Sari kertoo, että naapuruston kimppakävelyrinki on kokoontunut jo 7 kertaa 3 viikon aikana. Hän on havainnut, että lisääntyneen liikkumisen myötä ruokavaliossa on tapahtunut spontaaneja muutoksia parempaan suuntaan. Makeaa ja rasvaista ei tee mieli syödä entiseen malliin. Hän hämmästelee, että keho tietää mikä on haitallista.

Hanna Kortejärvi

Mikä kohtaamisessa on tärkeää?

Karita Palomäki pohtii, millainen on parantava kohtaaminen. Ihmisen hoitaminen ei ole vain konemaista biologista ajattelua, vaan voimme aktivoida potilaan omia parantavia voimia, kun osaamme kohdata potilaitamme arvostavasti, kokonaisina ihmisinä. Onneksi näitäkin taitoja voi opettaa kokemuksellisin mentelmin.

Karita Palomäki

Sotesoppaan uusi resepti?

Terveydenhoitojärjestelmämme on tällä hetkellä kriisissä. Tämä ei ole pelkästään poliittisten päättäjien ongelma. Se on ruohonjuuritasolla toimivan kenttäväen stressitekijä ja tulevaisuuden haaste.

Kati Sarvela

‍Eläköön sotessa toivo, ilo ja kokemuksellinen oppiminen!

Pauliina Aarva ja Kati Sarvela keskustelevat, kuinka ovat löytäneet itselleen takaisin jo kadonneen toivon ja ilon työhönsä.

Kati Sarvela ja Pauliina Aarva